Kokoomuksen Lahden puoluekokous päätti kesällä 2014, että Suomen on irtauduttava Ottawan-sopimuksesta. Meillä on siis voimassa oleva yhteinen päätös siitä, että maamiinat on syytä palauttaa uskottavan puolustuksemme yhdeksi kivijalaksi. Maamiinoista luopuminen oli aikanaan virhe ja kokoomus tuon prosessin alussa sitä jo vastustikin. Enemmistö kuitenkin päätti silloin toisin ja juna eteni niin, että päätös astui voimaan lopulta vuonna 2011, kun maamme liittyi Ottawan sopimukseen.
Päätös siis syntyi jo vuonna 2004, kun Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus päätti, että Suomi liittyy valmistelun kautta Ottawan sopimukseen. Hallituspuolueina olivat tuolloin Keskusta, SDP ja RKP. Ulkoministerinä toimi demarien Erkki Tuomioja ja puolustusministerinä Seppo Kääriäinen keskustasta. Alullepanevana voimana toimi silloinen presidentti Tarja Halonen. Mutta tuo nyt on jo historiaa, mutta ajattelin senkin nyt vielä kerran tännekin kirjata, että totuus asiasta pysyy esillä.
Kollegani Eero Lehti on ketonut tekevänsä kansalaisaloitteen irrottautumiseksi Ottawan sopimuksesta. Lehti totesi aivan oikein, että meillä on oltava tasapuolinen mahdollisuus puolustautua mm. Venäjää vastaan. Venäjä ei nimittäin ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta. Itse allekirjoitan myös Lehden aloitteen ja toivon, että saamme sen eduskunnan käsittelyyn.
Suomen Sotilaassa Jukka Rusila kirjoitti aikanaan hyvin. Hän totesi, että ”Suomalainen jalkaväkimiina on tarkoitettu ainoastaan tänne väkivalloin tunkeutuvaa vihollista vastaan. Jalkaväkimiinoilla on myös suojattu panssarimiinoja, ettei niitä voisi raivata liian helposti pois. Yhtäkään miinaa ei ole ollut maassa eikä niitä kriisin uhatessakaan ‘kylvettäisi’ maahan vaan sijoitettaisiin tarkasti valittuihin maastonkohtiin liittyen puolustusryhmitykseen ja muuhun tulenkäyttöön. Miinoitteista tehdään myös tarkat kartat jotta ne voidaan raivata pois.”
”Suomalainen jalkaväkimiina on tarkoitettu ainoastaan tänne väkivalloin tunkeutuvaa vihollista vastaan. Jalkaväkimiinoilla on myös suojattu panssarimiinoja, ettei niitä voisi raivata liian helposti pois. Yhtäkään miinaa ei ole ollut maassa eikä niitä kriisin uhatessakaan ‘kylvettäisi’ maahan vaan sijoitettaisiin tarkasti valittuihin maastonkohtiin liittyen puolustusryhmitykseen ja muuhun tulenkäyttöön. Miinoitteista tehdään myös tarkat kartat jotta ne voidaan raivata pois. Päätös liittyä sopimukseen oli maanpuolustuksen kannalta surkea. Sopimuksesta voi kuitenkin irtaantua yksipuolisesti ilmoitusmenettelyllä. Kuuden kuukauden kuluttua ilmoituksesta päätös astuu voimaan. Kesken kriisin tai sodan ei ilmoitusta voi tehdä. Perussuomalaiset onkin esittänyt päätöksen kumoamista.”
”Ottawan sopimus lobattiin läpi kampanjalla, jossa esitettiin mm. sydäntä särkeviä kuvia afrikkalaislasten miinavammoista ja vetoamalla Suomen kansainväliseen maineeseen. Kuitenkaan Suomi ei ole koskaan myynyt tai toimittanut miinojaan ulkomaille vaan päinvastoin on vuodesta 1999 lähtien osallistunut miinanraivaukseen eri puolilla maapalloa n. 5 miljoonalla eurolla vuosittain.”
Rusila kirjoitti myös, että ”Miina on köyhän ja ison harvaanasutun maan kustannustehokas puolustusväline. Ottawan sopimukseen liittymisestä vastuussa olevat poliitikot heikensivät maamme puolustusta.”
Maamiinojen vaikutusta on pyritty korvaamaan myös vaihtoehtoisilla suorituskyvyillä. Näihin yksityiskohtiin en voi täällä mennä. Mutta julkisuudessa on ollut myös jalkaväkimiinojen tilalle kehitelty uusi hyppymiina missä mukana myös viuhkapanoksista tuttuja toimintaperiaatetta. Tämä uusi tehokas miina on tarkoitus saada pian käyttöön ja myös ehkä vientiinkin.
Uusi miina lentää tai pomppaa ilmaan ja räjäyttää sirpaleita ympärilleen. Tuhovoima siis kohdistuu tässä ylhäältä alas eikä vaakasuoraan tai toisaalta maasta ylöspäin, kuten normaalisti miinoissa. Eli uuttakin kehitteillä, mutta palataan tähän myöhemmin.
Mutta vielä tuohon kansalaisaloitteeseen tai niihin yleisemminkin. Osa on kysynyt, että miksi kansanedustaja tai kansanedustajat tekevät nyt myös kansalaisaloitteita. Se on hyvä ja aiheellinen kysymys. Suurin syy siihen on se, että eduskunta ja hallitus ei enää ole noudattanut vanhaa sääntöä minkä mukaan yli 100 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite tulee käsitellä perusteellisesti ja ottaa käsittelyyn valiokunnissa ja tuoda lopulta istuntoon eduskunnan päätettäväksi. Näin ei enää ole läheskään kaikkien ”satasten” kohdalla ollut. Kansalaisaloitteet ovat siis tavallaan ajaneet kansanedustajien lakialoitteiden yli ja silloin on aivan luonnollista, että myös kansanedustajat käyttävät tätä kaikille kansalaisille laissa suotua oikeutta.
Eduskunnan mapeissa pölyttyy nytkin lukuisia yli 100 kansanedustajan allekirjoittamia aloitteita. Kannattaa kurkata mitä kaikkea niissä on esitetty. Minusta jokainen niistä ansaitsisi voimaan tulemisen. Niillä on vahva tuki.
….
Tänään eduskunnassa käynnistimme puolustusvaliokunnan kevätkauden ja ennen täysistuntoa vieraanani kävi Lopen Pilpalan alakoulun väki. Kiva porukka jälleen ja aika meni kuin siivillä. Kiitos siis koululaisille ja muillekin mukanaolleille! Aikanaan tämä vierailu sovittiin entisen lukiokaverini Minna Tervosen kanssa ja Minnakin tänään mukana vaikka koulua vuodenvaihteessa vaihtoikin.
Täysistunnossa tänään käsittely lainsäädäntö millä luomme reilut ja hyvät pelisäännöt ns. nollatuntisopimuksiin. Palaan tähän aiheeseen joku päivä täällä blogissanikin hieman laajemmin. Tärkeä asia ja hyvä, että hallitus laittaa nyt tämänkin asian kuntoon.
Huomenna aamusta sitten avaamaan Lopen uutta Linnan Klinikan lääkäriasemaa ja päivä sitten taas eduskunnan töiden parissa. Täysi tohina siis taas päällä.