Syyskuun ensimmäisen maakuntapäivän sain viettää Päijät-Hämeessä Heinolassa. Vierailun isäntänä ja järjestänä toimi teidän kaikkien varmasti hyvin tuntema Henri Saari ja eri kohteiden toimijoita ja henkilökuntaa ja sietsemäntuntisen päivänä aikana ehdimmekin nähdä paljon.
Mutta aloitetaan tuosta junayhteydestä. Isossa osassa päivän aikana oli nimittäin Heinolan ja Itä-Hämeen tilanne mm. asukkaiden jo pitkään jatkuneen muuttotappion osalta, mutta myös jo samaan aikaa osaa yrityksistä kohdannut työvoiman saatavuuden ongelmat. Itse olen saanut johtaa eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asuntoasioihin paneutunutta jaostoa tämän vaalikauden ja kyllä yhä vahvemmin esille nousee kaupungistumisen vahvistuminen ja toimivan julkisenliikenteen vaikutus ja tärkeys.
Maastopyöräilin teidän upeaa Ilvesreittiä Heinolasta Vierumäelle ja täytyy kyllä nostaa hattua hyvistä reiteistä ja myös nuotipaikoista ja kodista, mutta fillaroinnin aikana keskusteluun nousi ennen muuta julkisenliikenteen toimivuus. Lahdesta Heinolaan on hyvä ja toimiva raideyhteys ja olisi todella tärkeää saada tälle yhteydelle vuosikymmenten tauon jälkeen jälleen myös henkilöliikenne. Nyt siihen on hyvät mahdollisuudet nimittäin nyt on tehty jo päätös, että Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutettu liikennöinti alkaa 2020-luvun alkupuolella ja myös muu henkilöliikenne avataan VR:n yksinoikeuden alta muillekin toimijoille. Rautatiekilpailun avaaminen henkilöliikenteessä antaa siis myös maakunnille, kaupungeille ja seutukunnille mahdollisuuden järjestää ja kilpailuttaa alueellaan omaakin junaliikennettä. Tässä on erinomainen jopa pilotoinnin paikka Päijät-Hämeelle. Miltä kuulostaisi vaikka Ilves-junan saaminen välille Heinola-Vierumäki-Lahti-Henna. Asiaa kannattaisi laittaa eteenpäin jo samantien.
Heinolan päivän aikana sain myös tutustua äärimmäiseen hienoon uuteen yritykseenne VVR-Woodin. Suomalainen puu on ekologista ja myös sisäilmaystävällistä rakennusmateriaalia ja hienoa, että Heinolasta nyt puurakentaminen valloittaa alaa niin kerrostalorakentamisessa kuin koulu- ja päiväkotirakentamisessakin. On tärkeä, että nyt varsinkin kaikessa julkisessa rakentamisessa kilpailutukset tehdään niin, että vähintään tarjouskilpailuihin mukaan pääsevät myös puurakentamisen ammattilaiset. Tärkeä on myös varmistaa, että osaavaa työvoimaa riittää näille nopeastikin kasvaville aloille. Tämän varmistamiseksi olemmekin nyt lisänneet resursseja myös työntekijöiden täydennys- mutta myös uudelleen koulutukseen. Ja varmasti tuo junayhteys olisi tässäkin tärkeä vetovoimatekijä.
Lisäksi Henri Saaren johdolla pääsin tutustumaan myös Jyränkölä Setlementin laajaan ja monipuoliseen toimintaan. Huolet mm. sote-uudistuksen osalta tulivat esille ja nyt onkin tärkeä varmistaa, että tällaiset hienot kolmannensektorin palveluntuottajat voivat jatkossakin tarjota sosiaali- ja terveyspuolen palveluita. Ja kolmantena isona kokonaisuutena kävimme läpi Vierumäellä urheiluopiston ajankohtaisia asioita ja myös omistuspohjan muutosten vaikutuksia tulevaisuuteen. Tuntui, että kaikki olivat uudesta enemmän kuin innostuneita ja itsekin uskon, että tuulet ovat myötäisiä.
Kaksitoista vuotta olen saanut nyt toimia myös Valtion Liikuntaneuvostossa ja nyt sen varapuheenjohtajana. Erityisesti vierailun kohteina oli Vierumäen tulevat investoinnit ja toivottavasti pian toteutukseen saadaan myös tarpeensa osoittaneet urheilukentän rakentaminen ja jalkapallonkentän kattaminen. Ja tärkeää on huolehtia myös siitä, että liikunta-alan koulutuksen resurssit ovat riittävät myös tulevaisuudessa.
Antoisa vierailu Heinolassa. Ja en malta olla mainitsematta myös edellisen perjantain nuorten pizzailtaa. Yhteiskunnalliset asiat saivat liikkeelle parisenkymmentä nuorta Heinolassa Pizzaa ja Politiikkaa -nuortenillan myötä. Nuorissa on tulevaisuus.
Timo Heinonen
Kansanedustaja (kok)
VaV liikennejaoston jäsen