Juhlapuhe
Lopen kirkko, seurakuntasali
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018
Arvoisat sotiemme veteraanit, kunnioitetut lotat, sodan kokenut ikäpolvi, hyvät naiset ja herrat.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Viime vuonna Suomi täytti itsenäisenä kansakuntana 100 vuotta.
Joulukuun 6. päivä antaa meille vuosittaisen mahdollisuuden juhlia itsenäistä kotimaatamme. Kotimaatamme joka itsenäistyi vaikeiden tapahtumien seurauksena vuonna 1917.
Pienten valtioiden synty on lähes poikkeuksetta ollut seurausta suurten kansakuntien välisistä sodista. Tietenkin se on vaatinut muitakin edellytyksiä kuin suurvaltojen rauhanteoissa suorittaman rajojen piirtelyn.
Suomenkin itsenäisyyden saavuttaminen oli itseasiassa monisatavuotisen kehityksen seurausta. Tarvittiin luja usko omaan kulttuuriin ja sivistyksen voimaan sekä vahva tahto rakentaa oma isänmaa. Sitä tahtoa yritettiin suomalaisista nujertaa monin eri keinoin, siinä kuitenkaan koskaan onnistumatta.
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena 1914-1918 Neuvostoliitto ja Läntisen Euroopan väliin syntyi 10 uutta valtiota, Suomi niiden joukossa.
Vain 20 rauhan vuoden jälkeen syttyneessä II maailmansodassa Neuvotoliitto valloitti ne kaikki lukuunottamatta Suomea.
Talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi viime viikolla, marraskuun viimeisenä päivänä tasan 79 vuotta.
26.11.1939 Venäjän turvallisuuspalvelun joukot olivat ampuneet kenttätykeillä ja kranaatinheittimillä omalta Venäjän alueelta ns. Mainilan laukaukset omalle Venäjän alueelle – Mainilassa. Venäjä syytti Suomea näiden laukausten ampumisesta, vaikka todellisuudessa Suomen tykit ja kranaatinheittimet olivat niin kaukana rajasta Suomen puolella, ettei niillä olisi edes yltänyt ampumaan Mainilaan.
Siitä huolimatta, että Neuvostoliito ja Suomen välillä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus, Tarton rauhansopimus ja sopimus rajaselkkausten selvittämisestä Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen törkeästi näitä sopimuksia. Jos samana päivänä kaatuivat ensimmäiset nuoret miehemme.
Lauloimme Junalanpalveluksessa virren. Virren teki vuonna 1938 Väinö Havas. Hän toivoi siinä rauhaa ja suojelua sodalta veriseltä. Vain hetkeä myöhemmin sota tuli ja Havas itse palasi sieltä tammiarkussa. Hän oli rovasti ja myös kansanedustaja. Ainoa kansanedustaja joka kaatui sodassa vapautemme vuoksi. Hänen kuvansa on tänäänkin eduskunnassa kokoushuoneemme seinällä.
Seurasi siis vuosien mittaiset vaikeat sotien vuodet. Moni perhe menetti poikansa, moni isänsä, moni äitinsä ja monet tyttärentä. Myös monet kotinsa ja kotiseutunsa.
Näiden tapahtumien myötä Lopellekin saapui Liikolasta, Kuparsaaresta, Kaltovedenmaasta, Iivolasta, Meskalan, Kuukaupin ja Variksen kylien asukkaita. Ja lisäksi yksittäisiä asukkaita ainakin 14 eri Karjalan kunnasta. Kaikkiaan 1100 karjalaista sai uuden kodin täältä Lopelta. Heistä Antrean karjalaisia noin 900. Karjalaiset toivatkin hämäläiseen kuntaan eloa ja vireyttä, kunhan kodin menetyksestä oli selvitty. Monet heistä ja heidän jälkeläisistään ovat kantaneet uudesta kotikunnastaan monella tavalla korvaamattoman arvokasta taakkaa. Kiitos heille ja teille kaikille.
Hyvät ystävät,
Mutta kun toisen maailmansodan voittajavallat olivat tyhjentäneet juhlamaljansa, muste rauhansopimuksessa oli kuivunut, alkoi ajo jo uusiin asemiin, nyt ns. kylmään sotaan. Tämä 35 vuoden kausi päättyi ilman ainuttakaan laukausta USA:n voittoon ja Neuvostoliiton hajoamiseen vasta 1990-luvulla.
Seurasi vajaaksi kahdeksi kymmeneksi vuodeksi jäänyt aikakausi. Kausi jolloin monien maiden arviot ja toimet menivät vakavasti väärille urille. Näitä virheitä he nyt korjaavat. Onneksi Suomessa ei tähän sorruttu. Asemamme tiedettiin ja naapurimme tunnettiin.
Tänään kun seuraa kansainvälisiä uutisia esimerkiksi Ukrainasta ei voi olla miettimättä marraskuun 1939 tapahtumia. Toivottavasti kukaan muu ei enää jää yksin.
Onneksi 1990-luvulle tultaessa Neuvostoliiton luhistuttua itsenäisyytensä toisessa maailmansodassa menettäneet valtiot Suomenlahdelta Mustallemerelle ja Välimerelle asti saivat itsenäisyytensä takaisin. Viro ja Latvia yhdennellätoista hetkellä.
….
Mutta palaan vielä sotiemme vuosiin. Suomen tie sivistyvaltioiden kärkijoukkoon on ollut monivaiheinen. Taival kohti itsenäisyyttä sisälsi jo mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä ja aineellisia menetyksiä. Mutta myös sisällissota ja parikymmentä vuotta myöhemmin toinen maailmansota.
Työ isänmaan hyväksi vaati raskaan veron myös täällä Lopella vuosina 1939-1944.
Talvisotaan osallistui Lopelta kaikkiaan tuhat miestä. Perustettu pataljoona siirtyi välittömästi Summan kylään valmistelemaan puolustuasemia.
Neuvostoliiton hyökkäys Summassa alkoi 6. joulukuuta 1939 22. itsenäisyyspäivänämme.
Loppilaisten pataljoona taisteli etulinjassa, tammikuun lepojaksoa lukuunottamatta koko sodan ajan. Oma isoisäni oli mukana tuossa taistelussa ja uskon, että myös monen teidän isoisänne tai isoisoisänne osallistui tähän uhraukseen kotimaamme eteen.
Useimmat loppilaiset taistelivat jatkosodassa ns. Lopen Pataljoonassa, joka kuului sodan alussa JR3:een. Se kävi elokuussa ankaran torjuntataistelun Kämärässä Kannaksen rintamalla.
Lopen nuoret miehet – nuorimmat teidän ikäisiä jopa nuorempiakia torjuivat Viipurista päin hyökänneen ylivoimaisen vihollisen joukot osoittaen suurta urhoollisuuttaan vuorokauden kestäneessä yhtäjaksoisessa ja verisessä taistelussa.
Kämärän taistelussa kaatui 21 ja haavoittui 61 loppilaista yhden vuorokauden aikana. Kaikkiaan Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 250 loppilaista ja haavoittui noin 500 loppilaista miestä. Moni perhe jäi siis ilman poikaa – moni koti jäi ilman isää.
Hyvät läsnäolijat, sotiemme veteraanien ansiosta isänmaamme on tänään itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin. Me rauhan oloissa kasvaneet emme saa unohtaa historian opetusta. Suomea ei ole koskaan puolustanut muut kuin suomalaiset itse. Tilanne ei tule lähiaikoina merkittävästi ainakaan muuttumaan. Meistä jokaisen panosta siis tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin.
Meidän on tehtävä ja lupaan, että sen myös teemme. Muistot eivät koskaan himmene.
….
Mutta lopuksi kaiken tämän kärsimyksen ja koettelusten myötä maamme on tänään siis itsenäisempi kuin koskaan ennen. Tulevaisuudessa itsenäisyyden juhlinnassa tulee olemaan mukaan – ikuisesti nämä raskaat hetket kun itsenäisyytemme oli uhattuna – mutta myös varmasti enemmän iloa ja onnellisuuttakin.
Tänään on hyvä päivä kertoa lapsille ja lapsenlapsille mitä itsenäisyytemme on vaatinut, mutta myös kysyä mitä itsenäisyys heille tarkoittaa.
Minun 8-vuotias lapsi sanoi, että Itsenäisyys tarkoittaa sitä, että ei ole sotia ja että emme kuulu mihinkään toiseen maahan.
Vanhempi nuori jolta kysyin sanoi, että se tarkoittaa vapautta ja omaa kieltää. Se tarkoittaa mahdollisuuksia elää vapaana ja onnellisena.
Pienempi lapseni – 6-vuotias – sanoi, että se on juhla. Niinhän se on.
Hyvää juhlapäivää!