Jalkaväkimiinat kieltävä, 1990-luvun lopulla syntynyt, Ottawan sopimus allekirjoitettiin vuonna 2011 silloisen presidentti Tarja Halosen (sd.) kaudella ja vahvasti sitä Halosen kanssa ajaneen ulkoministeri Erkki Tuomioajan (sd.) tuella. Miinankieltoa perusteltiin mm. sillä, että jalkaväkimiinat ovat tuhoisia myös siviileille ja, että niiden käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta. Ottawan sopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön lisäksi myös niiden valmistuksen ja varastoinnin.
Ottawan sopimukseen liittyminen oli minusta raskas virhe. Puolustuskykymme, suorituskykymme, heikkeni päätöksen myötä ja vaikka tätä pyrittiin muilla järjestelmillä paikkaamaan, niin on kiistaton tosiasia, että jalkaväkimiinojen tuomaa suorituskykyä ei voida millään muulla järjestelmällä korvata.
Vuonna 2018 entinen suurlähettiläs Pasi Patokallio kirjoitti aiheesta Kanava-lehdessä. Kirjoitus on julkaistu kokonaisuudessaan myös Suomen Kuvalehden verkkosivuilla: Halosen-Tuomiojan linjan: miinakielto aiheutti korvaamatonta vahinkoa.
Suurlähettiläs arvosteli rajusti ns. Halosen-Tuomiojan linjaa kirjoittaen, että tämän ”riemuvoitoksi jäi liittyminen Ottawan sopimukseen”. Patokallio kirjoitti, että….
”Aseiden kieltäminen Suomelta ei vähentänyt kehitysmaiden uhrilukua, mutta heikensi merkittävästi Suomen omaa puolustusta. Moraalinen palo painoi vaa’assa enemmän kuin kansallinen etu.”
Kuvituskuva
Päätös Ottawan sopimukseen liittymisestä tehtiin siis jo Halosen ja Tuomiojan johdolla kauan ennen vuotta 2012. Mutta myönnän, että olin 2012 jo itsekin kansanedustaja ja silloin olisi pitänyt uskaltaa kiivaammin vastustaa hankkeen loppuun viemistä. Politiikkaan kuuluu kuitenkin sekin, että ymmärtää ja uskaltaa virheensä myöntää ja ryhtyä niitä myös korjaamaan. Itse olisin enemmän kuin valmis irtautumaan Ottawan sopimuksesta ainakin toistaiseksi. Ainakin toistaiseksi -tarkoittaisi diktaattori Vladimir Putinin valtakautta Venäjällä ja nykyhallinnon valtakautta Venäjällä. Pohdittaisiin sitten joskus uudestaan, jos naapurissamme olisi jälleen tolkun ja ihmisyyttä ja itsenäisten maiden koskemattomuutta kunnioittava hallinto ja valtio.
Aikanaan Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportista maamiinoja kuvattiin osuvasti näin:
”Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.”
Ja miksi nyt itse ajattelen, että irtautuminen olisi järkevää ja tärkeää. Siksi, että Venäjä on ryhtynyt hyökkäyssotaan naapurimaataan vastaan. Ja siksi, että enää ei kannata uskotella sen varaan, että jotenkin myötäilemällä Venäjää olisimme sen aggressioilta suojassa. Emme ole. Naamiot on riisuttu.
Ja myös siksi, että hyökkäyssotaa käyvä Venäjä ei ole itse allekirjoittanut Ottawan sopimusta. Mutta ei muuten ole myöskään Yhdysvallat eikä Kiinakaan. Ja kyllä, totta, Venäjä kylvää jalkaväkimiinoja Ukrainaan täysin vastuuttomasti ja vielä vetäytyessäänkin tehdäkseen mahdollisimman paljon tuhoa myös siviileille, jotka palaavat kotikonnuilleen. Törkeää, mutta täysin Venäjän tyylin ja linja mukaista.
Suomen tapa käyttää jalkaväkimiinoja on siis täysin erilainen. Suomi ei käyttäisi jalkaväkimiinoja kuin sotatilanteessa. Niitä ei siis maahan kylvettäisi etukäteen ja sotatilanteessakin miinoitetuista alueista tehtäisiin aina tarkat kartat, niin, että niiden avulla miinoitusten purkaminen onnistuisi jälkikäteen. Suomalaisen sotilaan asettama jalkaväkimiina ei siis tappaisi jälkikäteen siviilejä vaan estäisi vihollisen tulon tehokkaasti maahamme. Miinakauhu toimisi tehokkaasti tänäkin päivänä. Toimii muuten nykyisin Ukrainassakin. Yksikin räjähtänyt jalkaväkimiina saa yleensä koko joukot pysähtymään. Jalkaväkimiinat on siis tehokas ja edelleen erittäin edullinen väline puolustautua nimenomaan hyökkääjää vastaan.
Puolustusvaliokunta antoi helmikuun alussa 2023 lausuntonsa kansalaisaloitteesta koskien Suomen irtaantumista jalkaväkimiinakiellosta ja jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron sallimisesta. Kokoomuksen puoluekokouspäätös vuodelta 2014 Suomen eroamiseksi Ottawan sopimuksesta on voimassa. Ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut maamme turvallisuusympäristöä pitkäkestoisesti. Meidän turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehtävä on ehkäistä maamme joutuminen kriisitilanteisiin ja sotilaallisten toimien kohteeksi. Uskottavan puolustuskyvyn on kehityttävä ja vastattava uusiin turvallisuushaasteisiin. Jalkaväkimiinojen sallimisella olisi ehdoton mahdollista hyökkääjää psykologisesti hidastava vaikutus.
Maamme valmiusvarastoissa on merkittävä määrä panssarimiinoja ja muuta suluttamiseen käytettävää suorituskykyä. Jalkaväkimiinoista luopumisen yhteydessä menetettyä suorituskykyä on korvattu varsin monipuolisesti, mutta niin kuin edellä jo kirjoitin, ei jalkaväkimiinojen suorituskykyä ole mahdollista korvata täysin millään muulla järjestelmällä.
Puolustusvaliokunta totesikin tämän lausunnossaan . Puolustusvaliokunnan mukaan on selvää, ettei….
Mikään uusi järjestelmä voi kokonaan korvata jalkaväkimiinoilla aikaan saatavaa miinakauhua.
Suomen aluepuolustus ja puolustusvoimien aluejoukot on kyettävä vahvistamaan yllätyksellisten kriisien ja konfliktien varalle jo rauhan aikana. Maailma muuttuu yhä epävakaammaksi ja Suomi sijaitsee geostrategisesti merkittävällä alueella, johon kansainväliset jännitteet heijastuvat.
Merkkejä jännitteiden katoamisesta ei ole näköpiirissä. Tulee muistaa, että Suomea puolustaa aina lopun viimein Suomi itse. Näin se tulee olemaan myös silloin, kun olemme Nato-maa. Puolustusvoimien rakenteessa tulisi minusta ottaa huomioon kaikki ne seikat, joilla maamme maanpuolustuskyky kyetään turvaamaan sekä itsenäisesti että tulevaisuudessa yhdessä puolustusliitto Natossa.
Itse toivon, että ulkoasiainvaliokunta ottaa puolustusvaliokunnan lausunnon vakavasti. Ja vaikka kuulemma teknisesti ei nyt tehtyä kansalaisaloitetta ulkoasiainvaliokunta voisikaan käsitellä, niin omana asia UAV voi hyvin asian ottaa käsittelyyn ja työn alle.
….
Kello 12.50 ja matka jatkuu….
Pääministeri Marin, työllisyysaste ei ole keino, vaan päämäärä!
SDP on puheenjohtajansa Sanna Marinin (sd.) johdolla tekemässä jonkinmoista ennätystä vaaliohjelmiensa suhteen. Ensin julkistettu Talouspoliittiseksi ohjelmaksi nimetty parin sivun paperi paljastui paperiksi ilman lukuja ja nyt tänään vaaliohjelma ohjelmaksi ilman ohjelmaa. Isoja puheita ja kauniita lupauksia, mutta ilman konkretiaa ja aitoja keinoja. Tänään tulikin Marinia kuunnellessa tunne, että demareille työllisyysaste näyttäisi olevan itse keino, kun se tosiasiassa on tavoite. Työllisyysaste, kun ei sillä nouse, että sanotaan, että työllisyysasteen pitää olla 80 prosenttia. Siihen pääsemiseksi tarvitaan konkreettisia keinoja ja näitä vaikuttavia keinoja ei SDP:n talouspaperi eikä vaalipaperikaan sisällä pitänyt.
Helsingin Sanomat totesikin 1.2.2023, että….
”Sanna Marin ei ottanut tiedotustilaisuudessa tarkemmin kantaa siihen, millaisin keinoin työllisyystavoitteet saavutetaan.”
Itse asiassa SDP:n ainoat esitykset näissä ovat toimia, jotka vaikeuttavat 80 prosentin työllisyysasteen pääsyä. Esimerkiksi työn sivukulujen siirtäminen työantajille toimisi päinvastaisesti työllisyyden näkökulmasta ja niin toimisi myös lisätiukennukset osa-aikatyönkin käyttöön. Paperit ilman keinoja, ovatkin muotoutumassa Marinin tavaramerkiksi. Toki somessa usein pärjääkin tällaisilla heitoilla, kuten Marin viikolla tiedotustilaisuudessakin heitteli: ””Vaikeisiinkin päätöksiin löytyy kykyä.”
Talouden SDP laittaisi kuntoon verotusta kiristämällä. Esitetyistä 1-2 miljardin euron sopeutustoimista jopa 1,8 miljardia olisi nimittäin veronkiristyksiä; vanhojen kiristyksiä ja uusien verojen luomisia. Leikkauksia SDP olisi valmis tekemään ensi vaalikaudella neljässä vuodessa 400 miljoonaa, kun asiantuntijat ovat kertoneet, että vähimmäistavoite talouden tervehdyttämiseksi vaatisi neljässä vuoden 4 miljardin säästöjä.
Mielenkiintoista nähdä miten vaalikeskustelut tästä etenevät. Tavoitteisiin pääsemiseksi, kun tarvitaan kuitenkin toimiakin. Pelkät puheet eivät riitä, sillä lopulta teot ovat kauneinta puhetta.