Hyvää ensimmäistä Suomalaisen Ruuan Päivää! Tänään myös monet nostivat esityksestäni Suomenliput salkoihin suomalaisen ruuan ja maanviljelijöiden kunniaksi. Iloinen olin myös siitä, että esitykseni ja haasteeni otti vastaan myös monet yritykset Atrian johdolla. Toivottavasti maamme hallitus voi tehdä liputtamisesta virallisen päätöksen jo ensi vuodelle. Tälle vuodelle se ei vielä ehtinyt.
Tänään menin töihin SKAL:n Kummiyritykseni Tarkkalan Kuljetuksen hakerekalla. Ystäväni ja yrityksen toimitusjohtaja Petri Tarkkala kuskina ja keskusteluissa mm. teiden kunto ja myös yrittäjyys ja kuljetusalan haasteet. Harva on vielä tajunnut miten rajuja muutoksia keskustalainen valtiovarainministeri Mika Lintilä on Rinteen hallituksen kanssa esittämässä mm. polttoaineveroon.
Polttoainevero nousee jopa 6,5senttiä litralta ja se tarkoittaa isoa lovea niin tavallisten ihmisten pussiin erityisesti maaseudulla ja niille joiden on pakko omaa autoa käyttää. Mutta nostaa se myös merkittävästi bussilippujen hintoja ja myös kuljetushintoja. Laskimme Petrin kanssa, että yhden rekan vuosikustannukset nousevat 8500 euroa. Tarkkalan Kuljetuksella summa nousee lisäkuluina yrittäjyydelle noin 125 000 euroa. Tällainen lisävero näkyy rajusti ja tulee nostamaan samassa suhteessa myös lopputuotteiden hintaa. Tarkkalan tilanteessa hinnannousu menee lopulta haketta käyttävien tahojen maksettavaksi. Eli asuntojen ja talojen lämmityskustannukset nousevat. Mutta vastaava lisäkustannus tulee myös esimerkiksi suomalaiselle ruualle eli maitoautojen ja jugurttirekkojen kohdalla lopulta laskun maksa kuitenkin lopulta tavalliset kaupan asiakkaat eli ruuanhinnassa.
Keskusteluissa matkalla myös teiden alati heikkenevä kunto ja se miten korjausvelkatyötä on välttämätön jatkaa. Pidimme yhdessä tärkeänä, että myös perustienpidon rahoja mm. talvikunnossapitoa pitää ehdottomasti parantaa. Tässä lupasin olla myös oppositiosta aktiivinen eli pidetään painetta päällä ja yritetään saada teille lisää rahoitusta. Myös Petrillä oli huoli ammattikoulutuksen tilanteesta ja tätä kautta osaltaan osaavan henkilökunnan saannista. Ammattikoulujen rahoitusta onkin nyt tärkeä vahvistaa ja etsiä myös keinoja siihen, että työssäoppimispaikkoja löytyisi kaikille. Tämä vaatii ehdottomasti jotain korvausjärjestelmää myös yrittäjille jotka tässä tapauksessa toimivat itse tai työntekijöidensä kautta opettajinakin. Metsäkoneen tai myös tällaisen suuren rekan tehokkuus kyllä aivan varmasti laskee silloin kun koppiin hyppää myös nuori opettelemaan sivusta katsellen ja myös itse kokeillen ammattia. Ymmärrätte ja tiedätte mitä tarkoitan.
Päivällä myös Veikkauksen työvaliokunnan kokous ja toimia myös tulossa. Ja täysistunnossa mielenkiintoinen Posti-keskustelu. Yleisesti jaettiin hämmästys siitä, että valtionyhtiössä minkä ongelmat on edelleen ratkaisematta maksetaan johdolle valtavia palkkoja ja niiden päälle vielä suurempia bonuksia. Ministerit lupasivat näihin puuttua ja nyt jääkin nähtäväksi tuleeko puheiden perään myös aitoja tekoja vain napsahtaako Postin johdolle myös mediassa jo mahdollisina kerrotut jättijoulubonukset. Kohtuutta tässäkin kaivattaisiin varsinkin, kun nyt uuden hallituksen aikana posti on ryhtynyt myös muuttamaan mm. postinjakajien työehtosopimuksia nykyisestä selvästi heikompaan.
Vauhdikas avaus siis eduskunnan syksyyn. Nyt kello 17.34 ja kotona Lopella. Sateen jälkeen kaunis ilta ja huomenna aikainen lähtö sitten Helsinkiin ja siellä Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulun kokous aamunavaukseksi.