Sähköverkkoja uusitaan Suomessa nyt kovalla vauhdilla. Syitä on kaksikin; vanha sähköverkko on uusimisiässä tai tulossa siihen ja samaan aikaan pitää varautua entistä paremmin rajumpiin sääilmiöihin mm. myrskyihin ja lumisateisiin ja niiden aiheuttamiin sähkökatkoihin.
Merkittävän osan maamme sähkönsiirtoverkoista omistaa Caruna Oy. Fortum myi Suomen sähkönsiirtotoimintansa Suomi Power Networksille, joka nyt siis operoi nimellä Caruna Oy. Yhtiö on maamme suurin sähkönsiirtoyhtiö ja se hallitsee noin viidennestä maamme paikallisista sähkönsiirtoverkoista. Carunan hallinnoimalla alueella asuu ja toimii yhteensä noin 650 000 asiakasta ja yritystä. Heille sähkönsiirrossassa Caruna on monopoliyhtiö eli ainoa vaihtoehto sähkön saamiseksi.
Tällä viikolla Caruna on lähettänyt meille pakkoasiakkailleen ”ystävällisen kirjeen” missä yhtiö kertoo yllättäen korottavansa sähkön siirtohintoja ilmoitusluontoisesti maaliskuun alussa. Korotus on kova ja ylittää kaiken mistä aiemmin on puhuttu. Nyt ilmoittamansa mukaan Carunan korotuksen vaikutus siirtolaskun verolliseen loppusummaan on keskimäärin 27% ja Caruna Espoo Oy:n alueella keskimäärin 22%. Keskiverto sähköasiakkaan laskussa siirron osuus oli esimerkiksi nyt tämän vuoden alussa 30 prosenttia, sähkön osuus 36 prosenttia ja loppuosa laskusta on veroja eli 34 prosenttia. Carunan hinnankorotus voi tietää sähkölämmitteisen omakotitalon asukkaalle liki kolmensadan euron lisälaskua vuodessa.
Monopoliasemassa toimivia jakeluverkkoyhtiöitä tässä maassa siis valvoo Energiavirasto. Sen tehtävä on valvoa mm. sitä, että siirtoyhtiöt eivät käytä monopoliasemaansa väärin ja sitä kautta esimerkiksi peri ylihintaa meiltä asiakkailta. Energiavirasto määrittäkiin jokaiselle yhtiölle ns. kohtuullisen tuoton ja myös varmistaa, että tarvittavat investoinnit tulevat tehtyä. Mutta nyt Carunan tekemä korotus ei taida mahtua tähän vaatimukseen. Esimerkiksi viime vuoden alussa Energiavirasto arvioi, että sähkön siirtohinnat nousevat verkkoinvestointien takia 15 vuoden aikana keskimäärin 20% – viidenneksen. Nyt Caruna tekee reilusti suuremman korotuksen ja vieläpä kertarysäyksellä. TEM:n ja energiaministeri Olli Rehnin tuleekin nyt selvittää Carunan rajut sähkön siirtohinnan korotukset. Mihin ne perustuvat? Miksi korotus tehdään etupainotteisesti? Millä ajalla investoinnit kuolletetaan näillä hinnoilla? Ja minusta on syytä tarkistaa sekin onko lainsäädäntö ajantasalla tällaisessa toiminnassa missä ei ole kilpailua. Tulen jättämään asiasta kysymyksen hallitukselle ensi viikolla. Kohtuutonta joka tapauksessa.
Carunahan ei siis ole vielä läheskään saanut uudistutyötään valmiiksi. Yhtiö on kertonut laittavansa verkkonsa parannukseen ja uudistukseen noin 170 miljoonaa euroa vuodessa. Voi siis kysyä hyvin tuleeko Caruna korottamaan hintoja tällä tavalla joka vuosi kun remontti etenee? Vai onko kyse vain siitä, että vielä tekemätön verkkoremontti maksatetaan meillä asiakkailla?
Itse pidän kuitenkin tärkeänä, että sähköverkon luotettavuutta parannetaan ja olen aiemmin mm. puhunut maakaapeloinninkin puolesta ja ajanut mm. sitä että teiden liukat saatiin tähän käyttöön. Kannatan jatkossakin sitä, että vanha ja sähkökatkoherkkä verkko uudistetaan varsinkin kun erilaiset voimakkaat sääilmiöt ovat lisänneet sähkönjakelun ongelmia. Pari vuotta sitten voimaan tullut sähkömarkkinalaki vaatiikin verkonhaltijoita panemaan verkkonsa kuntoon, mutta tosin pitkällä aikavälillä vasta vuoteen 2029 mennessä. Energiaviraston mukaan maamme sähkönjakeluverkko vaatii yli kahdeksan miljardin euron investoinnit. Ja nyt on vielä hyvä pohtia tätäkin aikataulua Carunan hinnoittelunkin edessä. Voisiko syrjäisemmillä alueilla siirtymäaikaa pidentää nykyisestä 15 vuodesta 25 vuoteen tai jopa 30 vuoteen? Tämä on nyt myös syytä arvioida uudelleen.
Palaan aiheeseen täällä kun saan asiaan eteenpäin.
…
Kello 18.53 ja tänään vielä hieman otettu rauhallisemmin tämän flunssan kanssa. Töitä kuitenkin kotipöydän ääressä ja Etelä-Suomen Sanomiin yksi kirjoittajavieras kolumni ja hieman muitakin Lahden ja Päijät-Hämeen asioita tänään ollut työpöydällä. Palataan niihin.
Tässä vielä hieman tunnelmia eilisistä Agility-treeneistä.