Tänään sain kovat haukut.

Blogi, torstaina 28.01.2016

Tämä tammikuun päivä oli varattu Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtajuudelle ja sitä kautta tutustumiselle Agilityyn. Agility on pyrkinyt valtion tukemien lajien joukkoon ja kerta toisensa jälkeen lajin hakemus on tyrmätty sillä, että agility ei ole urheilua. Samaan aikaan käytännössä samoista rahoista on kuitenkin jo tuettu maahamme ainakin kuuden agility-hallin rakentamista. Eli siis toisessa kokouksessa toinen esittelevä virkamies sanoo, että kyllä agility on urheilua ja seuraavassa kokouksessa toinen, että ei ole.

agility

Toisella on kuuma ja kummallakin oli hauskaa. Kiitos!

12647089_10153921794681670_4510504092850089660_n

Tänään Agilitya minulle esittelivät RimA:n Ari Kuparinen ja hänen hienot shetlanninlammaskoirat Nonnih ja Senni. Vesa ja Niina Lindberg belgianpaimenkoira malinoisnarttu Kotkon kanssa. Kotkon kanssa hieman kuperkeikkojakin. Ja sitten päivän järjestänyt Sari Pehkonen malinoisin Hilun kanssa. Hilun kanssa tein muuten myös ihan kelpo nollaradankin.

12631508_10153921794636670_8604735512378477830_n 12650977_10153921673421670_4021302152034510103_n 12654559_10153921673376670_3709426072361702028_n Itse esitin viime vuonna, että Agility nyt sitten hyväksyttäisiin virallisestikin myös valtion tukien näkökulmasta urheilulajiksi saappaanheiton, tikanheiton ja kaiken maailman muiden jo hyväksyttyjen joukkoon. Esitykseni ei mennyt läpi äänestyksessä vuodelle 2015, mutta nyt on aika kokeilla jos uusi Valtion Liikuntaneuvosto olisi tässä järkevämpi ja tulen siis uudistamaan esitykseni seuraavassa kokouksessa.

Hieman tämän innoittamana kävin tänään sitten ihan paikan päällä katsomassa millaisesta lajista on kyse. Itse en siis ole kyseenalaistanut missään vaiheessa lajia urheiluna ja tämän päivän jälkeen olen kannastani entistä vakuuttuneempi. Kovaa on homma ja muutaman radan jälkeen minulla jo jalat huusivat hoosiannaa ja sydän pompotti kylkiluihin. Koirakavereilla sen sijaan vain häntä heilui.

Lajiin minua tänään perehdyttivät Riihimäen Agility-seuran RimA:n aktiivit Sari Pehkosen johdolla. Mukana RimA:n Ari Kuparinen ja hänen hienot shetlanninlammaskoirat Nonnih ja Senni, Vesa ja Niina Lindberg belgianpaimenkoira malinoisnarttu Kotkon kanssa ja sitten vielä Sarin hieno malinois Hilu. Kotkon kanssa siis hieman kuperkeikkojakin tänään. Hilun kanssa myös ihan kelpo nollaratakin.

Sain varmasti hieman liiankin helpon kuvan tästä lajista kun kavereinani oli maamme parhaita koiria ja jopa MM-kisoihin valmistautuva kaveri, mutta ne todellakin laittoivat Heinosenkin liikkumaan. Ja sen kovaa menon lisäksi tarvittiin valssiaskelia ja pyörähdyksiäkin. Itseasiassa hommassa aika taiteellisiakin puolia. Mutta kyllä se on ehdottomasti urheilua ja kovaa sellaista. Yritän saada tännekin muutaman videon vielä. Yhdessä vähän tilannettakin kun kaksi jalkaa sotkeutui neljään jalkaan. Siinä maassa maatessamme tunsi jotain hienoa fiilistäkin upean koiran kanssa.

Eli haukut tuli tänäänkin. Onneksi vain innostuksesta ja halusta tehdä ja liikkua.

Agility on siis koirien esteratakilpailu, joka kehitettiin aikanaan näytöslajiksi esteratsastuksen pohjalta Englannissa 1970-luvulla. Lajin parissa itseasiassa on tänäänkin paljon hevosihmisiä vai onko se niin että me hevosihmiset ollaan myös yleensä koiraihmisiäkin ja onhan lajeissakin paljon samaa. Agilityssä siis ihminen ohjaa koiran läpi tuomarin suunnitteleman radan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti koskematta koiraan ja esteisiin. Agilityssa menestyminen vaatii koiralta hyvää fyysistä kuntoa, yhteiskuntakelpoisuutta sekä toimintakykyä. Lisäksi ensiarvoisen tärkeässä asemassa on toimiva yhteistyö ohjaajan kanssa ja sen sai tänäänkin monta kertaa huomata. Jos hiemankin itse ote herpaantui tai pelkkä katse kääntyi tai käden liike oli epävarma niin koirahan reagoi siihen välittömästi. Mutta kun itse keskittyi ja teki kaiken huolellisesti ja rauhallisesti, mutta kovaa ja vauhdilla niin hyvinhän se meni.

Tänä päivänä agilitya harrastetaan kaikissa maanosissa ja jo lähes jokaisessa maassa. Meillä Suomessa agilitya on harrastettu vuodesta 1986 lähtien ja lajin suosio on ollut ja on edelleen vahvassa nousussa. Nykyisin agilityn harrastajia on meillä virallisesti jo yli 13 000 ja koko ajan tulee lisää. Ja hienoa muuten sekin, että tässä lajissa niin lapset kuin aikuisetkin kisaavat koirineen samoissa kisoissa ja sarjoissa. Lajista saa siis mitä parhaimman vaikka koko perheen harrastuksen. Ja meillä tämäkin homma osataan. Maamme on kansainvälisillä arvokisamitaleilla mitattuna yksi maailman menestyneimmistä agilityurheilumaista yhdessä Sveitsin, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Venäjän kanssa. Suomessa lajin MM-kisat on järjestetty vuosina 2000 ja 2008 ja Suomen Agilityliitto hakee MM-kisoja Suomeen myös vuodeksi 2019. Silloin olen paikalla. Katsomossa.

Ja tässä rata mitä tänään pääsin harjoittelemaan ja "kisaamaan". Hauskaa oli.

Ja tässä rata mitä tänään pääsin harjoittelemaan ja ”kisaamaan”. Hauskaa oli.

Ja nyt on aika virallistaa agilityn asema urheiluna myös valtiontuenkin näkökulmasta. Pannaan se putkeen!

Kiitos vielä RimA:laisille hienosta päivästä. Maitohapot tuntuvat jaloissa vieläkin ja hymy ja nauru satuttaa naamaan edelleen. Kiitos.

Mukava päivä takana. Hieman köhä tuntuu juoksun jälkeen vielä kurkussa ja jalka voltista kipeä. Mutta eikös sekin vain todista sitä, että agility on urheilua.

Hallilta Riihimäelle ja siellä hieman asioita eteenpäin ja ilta tänään sitten toisella hallilla lapsen salibandyn parissa. Upeaa työtä tekevät vetäjätkin sielläkin ja täytyy hattua nostaa heille. Viikonloppuna sitten taas turnausreissu ja nyt Janakkalan Turengissa.

Huomenna työpäivää ja hommia. Mutta otetaan vähän vielä flunssan ehdoilla.

Kommentit