Autoverosta luopuminen olisi myös ympäristöteko

Blogi, tiistaina 06.11.2018

Kiitos sadoista onnitteluista liittyen eiliseen valintaani Lopen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Kaksikymmentä vuotta tulee nyt täyteen tämän kasvattajaseurani johdossa. Paljon olen saanut ja paljon olen myös antanut. Nyt edessä juhlavuosi ja sitä teemme innolla – yhdessä.

Nyt päivä eduskunnassa jo lounastauolla. Aamusta puolustusvaliokunta ja sitten liikennejaosto ja pian valtiovarainvaliokunta. Laskeskelin, että seitsemän kokousta tänään. Nyt hetki työhuoneessa ja hieman ajatuksia liikenteen päästöistä, sitten lounas ja sitten seuraavaa kohden…

Niin siis… meidän ihmisten aiheuttama osuus ilmastonmuutoksesta johtuu suurelta osin  fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Liikenne tuottaa noin viidenneksen maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Osuus on pysynyt melko samana jo pitkään. Samaan aikaan kuitenkin useimmat tieliikenteen päästöistä ovat vähentyneet selvästi aina 1980-luvun lopulta lähtien vaikka liikennemäärät ovatkin kasvaneet. Liikenteen päästöjä ovat hillinneet mm. puhtaammin palavat polttoaineet ja pakokaasuja puhdistavat katalysaattorit. Hiilidioksidipäästöt jatkoivat kuitenkin pitkään kasvuaan ollen suurimmillaan vuonna 2005 ja edelleen tehtävää riittää.

EU onkin asettanut juuri liikenteen hiilidioksidipäästöille kunnianhimoisen tavoitteen. Vuonna 2050 päästöjen pitäisi olla 60% pienemmät vuoden 1990 tasoon verrattuna. Tähän on pitkä matka, sillä vielä 2010-luvulle tultaessa päästöt olivat yhä noin 4% vuoden 1990 päästöjä suuremmat. Samaan aikaan kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaan kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 50% jo vuoteen 2030 mennessä. Hallituksen ilmastopolitiikan tavoitteiden mukaan maamme tulee lisäksi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.

Liikenteen hiilidioksidipäästöjen määrä on suorassa suhteessa käytetyn polttoaineen määrään ja laatuun. Fossiilisen polttoaineen kulutuksen vähentäminen onkin keskeisin keino liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena onkin, että vuonna 2030 liikenteen biopolttoaineiden laskennallinen osuus kaikesta käytetystä polttoaineesta olisi 30%.

Tässä kaikessa avainasemaan nousee se, että autokantaamme täytyisi saada reippaasti uusiutumaan. Meillä kuitenkin autokanta vanhenee edelleen – on vanhentunut yhtäjaksoisesti jo lähes vuosikymmenen ajan. Keskimääräinen teillämme päivittäin kulkeva henkilöauto on jo lähes 12 vuotta vanha. Romutettuna rekisteristä poistettujen henkilöautojen keski-ikä on nyt jo lähes 21 vuotta. Maamme autokanta on näin Euroopan vanhimpia ja pohjoismaiden vanhin. Norjassa ja Ruotsissa henkilöautojen keski-ikä on noin kymmenen vuotta ja Tanskassa jopa alle 9 vuotta. Kymmenen viime vuoden aikana olemme henkilöautoliikenteessä siirtyneetkin näin Itä-Euroopan maiden sarjaan pohjoismaisesta seurasta.

Vaikka kuluvalla hallituskaudella olemmekin alentaneet autoveroa niin tästä vuodesta on tulossa lopulta kuitenkin kaikkien aikojen tuontivuosi. Veroteknisten muutosten myötä Saksasta ja erityisesti Ruotsista haetaan nyt isokokoisia, kuluttavampia ja enemmän päästäviä pääasiassa dieselkäyttöisiä autoja. Autonostajan kannalta järkevää, maamme kannalta järjetöntä.

Jo 60-vuotisjuhliaankin viettänyt väliaikainen autovero olisi nyt siis syytä haudata. Näin autoverokertymään syntyvä miljardin euron aukko paikattaisiin vuotuisalla ajoneuvoverolla ja auton käytöllä. Samaan aikaan autoveron poistuessa uuden auton hinta laskisi noin 7 500 euroa ja maamme autokanta alkaisi muuttua nuorempaan, ekologisempaan ja turvallisemmaksi. Kovinkaan suurta korotusta ei muihin veroihin tarvittaisi kun osa siirtyisi auton käyttämiseen ja uusien autojen hinnanlasku tarkoittaisi myös lisääntyvää autokauppaa ja sitä kautta myös lisääntyviä verotuottoja. Tieliikenteen Tietokeskus TT on laskenut, että autoveron poisto laskisi liikenteen CO2-päästöjä vuoteen 2030 mennessä noin 700 000 tonnia.

Autoveron jättämä aukko olisi täytetty ja liikenteen verotuotto olisi vakaampi riippumatta siitä kuinka monta autoa minäkin vuonna myydään. Meidän autoilijan kustannuksia tämä lisäisi kolmisenkymppiä kuussa eli olisi paljon muita keskusteluissa olleita malleja edullisempi ja oikeudenmukaisempi. Ja tämän myötä myös meidän ajoneuvovero edustaisi EU:n keskitasoa.

Nyt olisi oikea aika tehdä päätös autoveron poistosta. Se voisi tapahtua yhden vaalikauden aikana muutamassa vaiheessa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esittikin jo, että päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen autoverosta luovuttaisiin. Tämä olisi hyvä alku ja kannustaisi hankkimaan ensisijaisesti tällaisia autoja. Autoveron painopiste siirrettäisi saastuttamiseen ja auton käyttämiseen.

Uusien autojen CO2-päästöistä katosi vuosikymmenessä kolmannessa. Myös typenoksidi- ja hiukkaspäästöt ovat vähentyneet. Tätä kehitystä tulee nyt ennen muuta vauhdittaa eikä jarruttaa ja siksi autoverosta on nyt aika luopua.

Mitä mieltä olette? Nyt valtiovarainkokoukseen…

….

Kello 22.28 ja kämpillä. Illalla vielä Kokoomuksen vero- ja talouden johtoryhmän kokous. Isoja asioita eteenpäin ja pian myös osia jo julki. Uudistetaan Suomea vähän reippaammin.

Päivään mahtui myös Veikkauksen parituntinen hallintoneuvosto ja myös lisätalousarvion käsittely täysistunnossa. Tykkään tällaisista päivistä kun ei tarvitse tyhjäkäynnillä mennä. Huomenna sitten jatkuu ja myös Eurooppa tulee meille kylään.

 

Kommentit