”Älkää antako periksi, talous pitää saada kuntoon”
Näin totesi eräs mies eilen Lahden kuukausimarkkinoilla. Väkeä elokuun ensimmäisen keskiviikon markkinat vetivät valtavasti ja sääkin meitä suosi. Istuimme kahvittelemassa Lahden torin perinteikkäässä torikahvilassa ja jutunaiheita ja seuraakin riitti.
Lahden kokoomuslaisia piipahti enemmänkin kahvikupposen ääressä ja oli mukava huomata, että kuinka monet tulivat varta vasten torille tuomaan minulle terveisiä, kiittämään ja myös kirittämääkin. Ja kyllä hieman sain nuhteitakin. Nuhteita tuli siitä, että opiskelijoiden asumistukea muutimme tai oikeastaan palautimme Sipilän (kesk) hallituskauden alun malliin. Nyt siis opiskelijat ovat jälleen erillisen oman asumislisäjärjestelmän piirissä yleisen asumistuen sijaan. Itse uskon, että pitkään toimineella opintotuki+asumislisä -mallilla tullaan hyvin toimeen jatkossakin ja se mahdollistaa hyvin asumisen opiskeluiden aikaan. Mutta tästä sain moitteita ja ne otin totta kai vastaan. Niin monesta olemme joutuneet säästämään ja valitettavasti itse en tässä taloustilanteessa kyllä ole valmis säästöistä
pakittelemaan ja velanottoa enää lisäämään. Suunnan täytyy siis mieluumminkin olla toinen eli valtion menoja pitää vielä voida lisää suitsia ja saada tämä velkalaiva lopulta kääntymään. Tätä silmällä pitäen myös nyt budjettiriiheen valmistellaan lisää säästöjä ja kulukuria. Velkarahalla emme nimittäin loputtomiin voi tätä maata pyörittää.
Kirittämistä sainkin juuri tähän. Viesti oli selvä, että älkää antako nyt periksi tälle velaksi elämisen ja tehkää lisää, että talous saadaan kuntoon. Näin lupasin tehdäkin ja lupasin myös sen, että etsimme toimia joilla talouskasvua saataisiin aikaan ja myös vauhditettua.
Lahden torilla puhutti myös palo- ja pelastustoimen tilanne. Olimme keskustelijan kanssa samaa mieltä, että hyvinvointialueiden ja sosiaali- ja terveysministeriön alta tämä kokonaisuus tulisi pikin miten siirtää valtion vastuulle. Tästä aiheestahan kirjoitin jo aiemminkin täällä ja itse näen ehdottoman tärkeänä, että palo- ja pelastustoimi irrotetaan soten ikeestä ja otetaan poliisin tapaan valtion vastuulle. Näin saisimme myös tehostettua kokonaisturvallisuuden toimivuutta ja poistettua raja-aitoja ja -pintoja mm. poliisin, palo- ja pelastustoimen ja myös puolustusvoimien väliltä. Koordinaatio pitäisi saada siis toimimaan saumattomasti ja tehokkaasti.
Keskusteluissa eilen myös Lahden Salpausselän kehittäminen ja myös uudet nousevat lajit mm. frisbeegolfin myötä. Myös LUT:n hyvä pöhinä puhutti ja Fazerin lopulta tekemä investointipäätös Lahteen. Isoja juttuja liikkeellä ja toivottavasti hyvät uutiset saavat seurakseen lisää hyviä uutisia.
Iso kiitos vielä Lahteen! Oli mukava aamupäivä torikahveilla ja markkinoilla. Ja päivällä vielä yksi palaveri AKK-Motorsportin tulevista jutuista. Katsotaan sitä tässä vähän myöhemmin lisää. Ehkä palailen.
…
Ensi vuoden valtion talousarvion valmistelu on siis jo hyvässä vauhdissa ja budjettiriihessä se sitten niputetaan eduskuntaan tulo muotoon ja sen jälkeen alkaa vielä meidän oma käsittelymme. Pidän teidät ajan tasalla tästäkin työstä ja palaan aiheeseen. Nyt torstai ja se on toivoa toivoa täynnä. Vai miten se Kolobrin legendaarinen slogan Hämeenlinnassa aikanaan menikään?
Ja tänään myös uusi koulujen lukuvuosi käyntiin. Samalla käyttöön myös uudistuksemme koulujen erityisopetukseen ja myös kännyköiden koulurauha. Nyt siis kännykät on lailla koulujen tunneilta kielletty ja onneksi monet kunnat käyttivät saman tien myös lain mahdollistamaa oikeutta kieltää kännyköiden käyttö myös välitunneilla eli ns. kännykkäkielto koko koulupäivän ajaksi. Tähän itse ehdottomasti kaikkia kuntia ja kouluja kannustan. Ja alleviivaan myös vielä sitä, että terveydellisistä syistä ja myös opetuksellisissa tilanteissa jatkossakin opettajan päätöksellä puhelimia voimaan käyttää. Mutta pääsääntö on se, että nyt kouluissa on kännyköiden osalta koulurauha.
….
Ystäväni Ben.
Eilen julki kerrottiin ystävämme Ben Zyskowiczin saamassa aivoinfarkti. Eilenkin moni Benistä puhui Lahden markkinoilla ja tiistaina Hämeenlinnankin kuukausimarkkinoilla. Välitän kaikki lähettämänne viestit Benille. Ne antavat aivan varmasti voimaa ja hyvää mieltä vaikeaan tilanteeseen. Tapaus osoitti jälleen kerran, että koskaan emme tiedä mitä tuleva päivä tai yö tuo tullessaan. Itse olen varma, että vieruskaverini sieltä tulee takaisin, mutta nyt on tärkeintä antaa aikaa ja ottaa rauhallisesti. Se ei Benille ole helppoa, mutta nyt on pakko.







