Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen katsoo, että odotukset hallituksen vastuuttomasta talouspolitiikasta ovat arviointineuvoston raportin perusteella toteutumassa. Heinonen odottaa, että jokainen puolue sitoutuu hyvinvointipalvelut turvaavaan taloudenpitoon arviointineuvoston toiveen mukaisesti.… [ Lue lisää ]
Arkisto: tammikuu 2022
Hämeen maakuntahallitus jätti liikenne- ja viestintäministeriölle tiukan kannanoton pääradan kehittämisestä. Uutta suorempaa metsärataa ja investointia siihen suunnitellaan samaan aikaan kun nykyinen Tampere-Helsinki-yhteysväli on niin pahoin ruuhkautunut, ettei se pysty vastaamaan… [ Lue lisää ]
Salla Kuva aloittaa 1.2.2022 kansanedustaja Timo Heinosen eduskunta-avustajana. Kuva opiskelee Helsingin yliopistossa valtiotieteitä ja on valmistunut aiemmin kasvatustieteen kandidaatti. Hän on ollut jo pitkään aktiivisesti mukana puolueyhteisön toiminnassa niin Kokoomusnuorissa… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen kansanedustajat Heikki Autto ja Timo Heinonen vaativat hallitusta puuttumaan polttoaineiden hintakriisiin Suomen logistisen kilpailukyvyn turvaamiseksi. Kansanedustajat ehdottavat täsmäkeinoksi niin sanotun ammattidieselin käyttöönottoa. Ammattidieselillä tarkoitetaan ammattiliikenteen alempaa verokantaa dieselpolttoaineelle. Edustajat… [ Lue lisää ]
Yle Häme uutisoi perjantaina 21.2.2022 tuoreimpiin aluevaaligallupeihin pohjautuen, että Kokoomus on voittamassa Kanta-Hämeen aluevaalit. Toimittaja Antti Ruonaniemi oli käynyt läpi tuoreimmat Yleisradion gallupit ja tehnyt niihin hämäläiset painotukset ja sovittanut… [ Lue lisää ]
Kokoomuksen Timo Heinonen ja Jukka Kopra vaativat polttoaineen hintoja kuriin
Kokoomuksen kansanedustajat Timo Heinonen ja Jukka Kopra vaativat hallitukselta toimia polttoaineiden hintojen kuriin saamiseksi. Polttoaineiden hinnat ovat ennätyksellisen korkealla ja edustajien mukaan hintataso on nyt liian suuri Suomessa, jossa suurimmassa… [ Lue lisää ]