Zyckowicz ja Heinonen vaativat nopeita toimia ale-käytännön turvaamiseksi

Uutiset, tiistaina 08.09.2009

Päivittäistavarakauppa ja Kuluttajavirasto eivät ole päässeet sopuun kauppojen niin sanotuista punaisten lappujen aletuotteista. Kiistassa on kyse hintamerkintäasetuksen tulkinnasta, jonka mukaan tuotteisiin pitäisi merkitä alennusprosentin mukaan nyt myös uusi alehinta sekä yksikköhinta, eli litra- tai kilohinta. Kokoomuksen kansanedustajat Ben Zyckowicz ja Timo Heinonen eivät tilannetta voi ymmärtää ja he vaativatkin hallitukselta toimia jo kuluvalla viikolla.

– Kyse on siis toimimattomasta ja järkevän käytännön estävästä asetuksesta, jota voidaan ja tuleekin nopealla aikataululla muuttaa, toteaa Timo Heinonen.

Ale-hinnoittelun käytännön muutaminen nykyasetuksen mukaiseksi vaatisi erittäin suurta ja työlästä urakkaa ja käytännössä tarkoittaisi sitä, että ruokakaupat luopuisivat toimivasta käytännöstä kokonaan. Tämä tarkoittaisi ruuan vientiä kaatopaikoille, merkittävän edun poistoa ruokakaupan asiakkailta sekä 50 miljoonan euron tappioita kaupalle. Sekajätteen määrä lisääntyisi arvioiden mukaan jopa miljoonalla kilolla.

– On se nyt kumma, jos pilkun viilaaminen on tärkeämpää kuin järjen käyttö, puhisee Ben Zyckowicz ja odottaa, että ministeri Sinnemäki ilmoittaa asetuksen korjaamisesta jo tämän päivän aikana.

Kommentit