Vuosien ajan tanssia Lopella opettanut Etelä-Hämeen Tanssiopisto avasi uuden lukuvuoden kunniaksi ensimmäisen oman tanssistudionsa. Lopen keskustassa sijaitseva tanssikoulu pystyy tarjoamaan uusien omien erikoistilojensa ansiosta yhä laadukkaampia ryhmiä koko ajan kasvavalle tanssin harrastajakunnalle. Lopen kunnanvaltustoon puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen tutustui uusiin tiloihin avoimien ovien -päivänä ja paikka vakuutti.
– Maiju Miladin aikanaan aloittama tanttityö Lopella on vakiinnuttanut asemansa yhtenä nopeimmin kasvavana harrastusalana Lopella ja nykyisihän toimintaa on myös Hausjärvellä. Kun saimme koulun myös taiteenperusopetuksen valtionosuuden piiriin niin toiminta on kehittynyt valtavin askelin. Nyt uusi oma varta vasten tanssia varten rakennettu tanssistudio vie toiminnan jälleen uudelle tasolle, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi odottavansa jälleen innolla myös Etelä-Hämeen Tanssiopiston ja Kuukernupin uusia tanssiteatteriproduktioita.
Etelä-Hämeen Tanssiopisto antaa tanssin taiteen perusopetusta Lopella ja Hausjärvellä. Etelä-Hämeen Tanssiopisto on Suomen Tanssioppilaitosten liiton (STOPP ry) ja kansainvälisen daci (dance and children) järjestön jäsen.
– Iloinen olin myös siitä miten toiminta on saanut nyt mukaan myös pienet pojat ja isompiakin poikia. Omat Patrol-ryhmät pojille on hyvä avaus ja tie tanssin pariin ja tietenkin opetussuunnitelmaan perustuva tanssityö ja -harrastus on sellainen joka kantaa hedelmää pitkää, totesi Timo Heinonen.
Etelä-Hämeen Tanssiopiston ryhmä- ja kurssitarjonta ja syksyn aikataulu löytyvät netistä nettisivuilta osoitteesta Linkki.