Kansanedustaja Timo Heinonen vieraili torstaina Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Heinonen tutustui mm. Unikulman ja Anttiina uutuustuotteisiin ja hetken myös yleisemmin näyttelyn tarjontaan. Talouden taantuma näkyi vielä messuilla, mutta useammalla osastolla kerrottiin käänteen jo tapahtuneen parempaan.
– Viime syksyn rakentajamessuista kuulemma mm. tulisijamyynti on vilkastunut merkittävästi. Tietenkin tällaiset signaalit ovat hyviä ja vaikka nyt vielä moni sanoi messumyynnin laahaavan kahden vuoden takaiseen niin viime kevääseen verrattuna muutos on tapahtunut jo lähes kaikilla toimijoilla, kertoi Timo Heinonen messujen jälkeen.
Timo Heinonen kertoi itse ihastelleensa tällä kertaa erityisesti sisustusosastoja ja erityisen tyytyväinen hän kertoi olleensa yläkerran Design-osaston tarjontaan.
– Olemme selkeästi menossa tälläkin alueella eteenpäin. Onhan meillä pitkät ja hienot perinteet tälläkin alalla, mutta erityisen iloinen olen siihen, että nyt on tulossa useita nuoria suunnittelijoita ja toivotaan, että tästä voisi löytyä yksi tulevaisuuden vientialakin maallemme.
Habitare messujen tämän vuoden suosikkikohteita olivat Unikulman suuri aikuisten kehto- tai keinusänky sekä Glorian pohjoismaiden johtava pientalovalmistaja Finndomon messuille rakentama kokonainen omakotitalo. Finndomin Messutalokonsepti on alan ykkösyritysten rajoja rikkova yhteishanke ja samalla ensimmäinen lajiaan Suomessa. Projektissa on mukana kymmenen rakennus-, sisustus- ja puutarha-alan huippuasiantuntijaa sekä mielenkiintoisia henkilöitä ja tuotteita. Talon suunnittelusta vastaa Finndomon pääarkkitehti Yrjänä Vuojala.