Timo Heinonen kehittäisi luopumisen sijaan verovähennysjärjestelmää ”Järjestelmästä luopuminen olisi kova isku lapsiperheille”

Uutiset, tiistaina 08.09.2009

Verouudistusta miettivä työryhmä paljasti suunnitelmiaan eduskunnan syysistuntokauden alkajaisiksi. Päälinja esityksessä tulee olemaan hallituksen linjan mukainen eli verotuksen painopisteen siirtäminen työnverotuksesta kulutuksen verottamiseen. Kansanedustaja Timo Heinonen ei kuitenkaan lämpene työryhmän muihin suunnitelmiin joissa mm. verovähennyksiä karsittaisiin.

– Se olisi kova isku mm. lapsiperheille, jos asuntovelan korkojen verovähennysoikeudesta luovuttaisiin, totesi Timo Heinonen ja kertoi itse pohtivansa mieluumminkin järjestelmien kehittämistä.

– Kun pitkien etäisyyksien maassamme tarvitaan jokatapauksessa omaa henkilöautoa, oikeastaan kaikkialla kaupunkeja lukuunottamatta, niin polttoaineiden kallistuessa on tarpeen pohtia työmatkanvähennyksen lisäämistä ja myös perhevähennystä, pohti Heinonen.

Heinonen pelkää, että verovähennyksistä luopuminen ajaisi monen asuntovelallisen pahaan pulaan. Verotuksen uudistustarpeen Heinonen kuitenkin tunnustaa.

– On rehellistä todeta, että tarvitsemme jatkossakin yhä enemmän verotuloja, jota selviämme tulevaisuudesta. Yhtälö ei siis tule olemaan helppo, mutta itse suuntaisin verotusta juuri niin, että omilla valinnoillaan voisi vaikuttaa maksamiinsa veroihin. Työnteon pitää olla tulevaisuudessakin aina kannattavaa ja siksi tuota painopistettä on siirrettävä juuri tällä tavalla, totesi Heinonen.

– Tämä on nyt vasta siis työryhmän väliraportointia eikä mitään tällaisia päätöksiä ole tehty. Varsinainen työ valmistuu vasta vuoden kuluttua ja uskonkin, että tämä tulee olemaan yksi keskeinen keskustelunaihe ja teema vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Kommentit