Tänään kävimme pienellä Hämeen kansanedustajien ryhmällä vierailulla Riihimäellä Sakolla. Minullehan paikka on enemmän kuin tuttu, mutta tällä kertaa sain mukaan kollegani Sirkka-Liisa Anttilan, Johannes Koskinen, Mika Karin, Jouko Skinnarin ja Ismo Soukolan. Sakolla erinomaisen hyvä läpikäynti yrityksen nykytilasta ja tulevaisuudesta toimitusjohtaja Raimo Karjalaisen ja Tuotekehitysjohtaja Kari Kuparisen johdolla. Esillä totta kai yrityksen vahvat panostukset Hämeeseen ja Riihimäelle, mutta myös huoli siitä, että Suomen vientilupakäytänteet täysin erilaiset kuin muissa EU-maissa kuten esimerkiksi Saksassa ja Italiassa. Aikanaan nostin esille huoleni siitä, että kun Italialainen Sakon emoyhtiä Beretta häviää suuret kaupat järjestäen nyt Suomen erilaisen vientilupapolitiikan takia niin on olemassa vaara, että Beretta siirtää maailman parhaiden tarkkuuskiväärien Sakon TRG:n tuotannon Saksaan tai Italiaan. Ja tämä pelko ei ole poistunut vaan ehkä jopa pahentuvat vaan. On erikoista, että EU:ssa voi olla täysin erilaiset pelisäännöt näissä kysymyksissä? Minusta EU:n pitäisi näissäkin toimia yhtenäisenä. Ja en todellakaan halua, että koko ajan vahvasti kasvava ja lisää työllistävä yritys poistuisi Suomesta ja Riihimäeltä. Ja hieman tässä voi pohtia vaikkapa sitäkin, että samaan aikaan Ranskassa tehdään edelleen kahta Mistral-luokan sotalaivaa Ukrainan koskemattomuutta ja suvereniteettiä vakavasti loukkaavalle Venäjälle. Jopa sotaakin käyvälle maalle. Ja alleviivaan, että Sakon kohdalla ei siis kyse ole Venäjästä eikä sotaa käyvistä maista. Ei tietenkään.
Toinen iso keskustelu oli maamme puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uudistaminen. Aikanaan nostin puolustusvaliokuntamme puheenjohtajan Jussi Niinistön kanssa esille, että uusi ase voisi olla myös Suomessa tehty. Silloin tutustuimme Sakolla Berettan ARX:ään ja esitimme, että voisiko tätä asetta tehdä Suomessa Riihimäellä. Nyt asia on edennyt ja Sakolla puhuttiin jo ARX:n sakolaistamisesta. Ase siis suurelta osin tehtäisiin ja koottaisiin Suomessa ja näin saisimme tämän korkeanluokan osaamisen myös Suomeen. Se olisi myös tärkeä voimavara maamme puolustuksenkin näkökulmasta kun täällä olisi jatkossakin aiempien RK:tein tapaan rynnäkkökiväärien valmistusosaamista ja ennen muuta 2020-luvun aseiden. Mutta katsotaan miten asia etenee ja totta kai päätös tehdään puolustusvoimien selvitysten ja kokeilujen kautta. Valitaan meille paras mahdollinen ase jokaisen sotilaan henkilökohtaiseksi aseeksi, mutta minusta ei olisi siis lainkaan huonoa jos tämä paras ase voisi olla myös suomalainen. Asia siis etenee nyt ja tullee päätettäväksi lähitulevaisuudessa. Ei kuitenkaan enää tämän hallituksen aikana.
Sako kasvaa siis tänäkin vuonna. Yrityksen liikevaihto nousee jälleen lähes 10 miljoonaa ja yritys myös on valmis panostamaan emoyrityksensä Berettan johdolla jatkossakin Riihimäelle. Nyt suunnitelmissa jälleen uusi 5 miljoonan hanke. Toivottavasti yritys siis saa jatkaa Suomessa ja tehdä nämä panostukset tänne. Niin ja Sako muuten palkittiin tänä vuonna myös Riihimäen Vuoden Yrittäjänä. On vain ajankysymys koska tällainen kasvuyritys saa maakunnallisen tai jopa valtakunnallisen tunnustuksen. Tällaisia vetureita maamme nyt tarvitsee kun työttömyystilanne koko ajan muutenkin vain heikkenee.
Huomenna jatkan samojen teemojen parissa kun puolustusvaliokunnan kanssa vierailemme Patrialla ja sitten myös Riihimäen varuskunta-alueella. Näissä teemoissa ja ympäristöissä siis nämä kaksi päivää.
…
Mutta nyt hetki aikaa työpöydän ääressä ja illalla sitten Hämeenlinnaan Parempi Koulu -tilaisuutta. Kyse siis koulujemme tulevaisuutta pohtivasta tilaisuudesta. Siitä enemmän eilisenpäivän blogissani eli jos aihe kiinnostaa niin tervetuloa mukaan.
…
Yksi asia täällä jäänyt huomiotta.
Onnea siis Lopen Kokoomus ja sitoutumaton seurakuntaväki. Listamme otti jättivoiton Lopen Seurakuntavaaleissa.
Niin siis olin isänpäivän ja näin ollen myös seurakuntavaalien päivän työmatkalla Nepalissa. Minut pidettiin toki sinnekin informoituna kuinka seurakuntavaalit edistyivät ja aamulla odotti mahtava viesti puhelimessa kun Lopen Kokoomuksen sihteeri Tiina Seppälä ja varapuheenjohtaja Sirpa Hopearuoho viestittävät, että listamme otti vaaleissa murskavoiton. Nousimme kahdeksalla valtuutetulla seurakuntamme suurimmaksi ryhmäksi yhdessä Kirkkon keskellämme ryhmän kanssa. Meidän takana toiseksi suurin puolueryhmä vaaleissa oli Lopen SDP joka sai vaaleissa kolme valtuutettua. Lopen muut puolueet eivät olleet seurakuntavaaleissa omilla listoillaan mukana.
Meidän listalta löytyi myös vaalien ääniharava kun Kalevi Nevanpää keräsi kovan äänimäärän 67 ääntä. Erinomaiseen äänimäärään pystyi myös paikkansa uusinut Anne Lukana meiltä (50 ääntä) ja Minna Auvinen (41) ja Eva-Liisa Laakso (36). Lisäksi listaltamme läpi menivät Jarno Hatakka, Sari Paalijärvi (uusi), Riku Saario (uusi) ja Kimmo Viitanen (uusi). Aivan mahtava juttu oli Rikun läpimeno vaaleissa. Hän on vasta 18-vuotias nuorimies, mutta teki upean tuloksen ensiyrittämällä. Riku on seurakuntamme aktiiveja nuorisotyössä ja rippileireillä ja kaikessa muussa ja arvokas ja sitoutunut työ nyt palkittiin näin. Itse elättelin toiveita, että olisimme saaneet myös Anu Laihon toisena seurakuntanuorena läpi, mutta Anu jäi nyt muutaman äänen päähän tällä kertaa. Hieno oli myös Sari Paalijärven menestys vaaleissa. Sari muutti Lopelle perheiseen vasta hetki sitten mutta on kotiutunut hyvin ja lähtenyt innolla rakentamaan myös uutta kotikuntaansa ja nyt myös seurakuntaa. Olen varma, että Saristakin kuulemme vielä tulevissakin vaaleissa ja toivottavasti myös kuntavaaleissakin.
Muista ryhmistä hatunnoston ansaitsevat nuoret läpimenneet ehdokkaat SDP:n sitoutumaton Arttu Valonen sekä Kikko Keskellämme listan Sami Lilja. Hienoja nuoria ja upeat tulokset heti vaaleista.
Mutta onnea vielä kaikille valituille ja kaikille vaaleissa eri listoilla mukana olleille. Olen varma, että jälleen Lopella saatiin kokoon sellainen porukka joka pystyy hyvään yhteistyöhön oman seurakuntamme kehittämiseksi. Mukana on hyvällä tavalla kokemusta Marja-Leena Kuparisen, Aimo Alhon, Jarmo Kuparisen, Elis Väänäsen, Sakari Vuorisen ja meiltä Eva-Liisan, Mintun ja Jarnon johdolla. Ja sopivasti uutta verta ja nuoruuden intoakin. Voimia teille kaikille tärkeään ja arvokkaaseen työhön.
Nyt keitän kupin kahvia ja ryhdyn töihin.
…
Parempi Koulu -tilaisuus Hämeenlinnassa –
Seminaarinkoululla puhutti osaaminen, oppiminen ja opettaminen.
Ilta sitten tänään entisessä opinahjossani eli OKL:llä. Enää Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitosta ei ole, mutta hienot ja muistorikkaat talot on ja niissä nyt suuri Hämeenlinnan Seminaarinkoulu. Vanhassa Normaalikoulussa tänään sitten meidän eduskuntaryhmän Parempi Koulu -kiertueen Hämeen tilaisuus. Väkeä olisi saanut olla enemmänkin paikalla, mutta täytyy todeta, että nyt päästiin todellakin keskustelemaan ja kommentoimaankin toisiamme. Entisen opettajan opesydän taas oikein innostui. Illan annista ja muiden vastaavien tilaisuuksien annista keräämme sitten toimenpideohjelman mitä Kokoomus ryhtyy viemään eteenpäin. Näin siis kuuntelu konkretisoituu teoiksi ja toivottavasti ensi kevään eduskuntavaaleista tulee koulutus- ja kouluvaalit. Tällä sektorilla nimittäin yksihallituksen ja tämän hallituskauden opetusministeiden aikana tehty luvattoman vähän ja melkeinpä menty vääräänkin suuntaan. Esimerkiksi nyt viimeksi Sivpolin hyväksynä lukion uudistuskin jää kyllä kovin vaatimattomaksi tarpeeseen nähden. Tällaista toista nelivuotiskautta ei sivistyspuolellakaan kestetä. Surullisena esimerkkinä lukiouudistuksen tapaan myös varhaiskasvatuslain tekeminen mikä sekin taitaa jäädä tekemättä tai vain kuoriksi. Valitettavasti.
Mutta illan aikana paljon hyviä ideoita opettajilta ja vanhemmilta ja hieman oppilailtakin ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mielelläni otan lisääkin ideoita vastaan peruskoulumme kehittämiseksi eli saa laittaa tulemaan vaikkapa sähköpostilla. Siis ideoita ja ajatuksia mitä peruskoulumme vaatisi tarjotakseen 2020-luvullakin lapsillemme ja nuorille maailman parhaan opetuksen.