Yrittäjät kesäretkellä Päijät-Hämeessä – Heinolan kesäteatteri tuttuun tapaan rautainen

Uutiset, keskiviikkona 22.07.2009

Lopen Yrittäjät kävivät Päijät-Hämeeseen suuntautuneen kesäretkensä yhtenä kohteena katsomassa Heinolan Kesäteatterin. Arja Korisevan ja Jussi Lammen tähdittämä Piukat Paikat on vetänyt näytös toisensä jälkeen katsomot täyteen ja loppuunmyyty musikaali on kerännyt kehuja. Yrittäjien kanssa matkassa ollut Timo Heinonen oli myäös näkemäänsä tyytyväinen.

– No ehkä tällaiselta näyttelijäkaartilta ja ammattilaisryhmältä pitää juuri tällaista vaatiakin. Paikkanahan Heinolan teatteri on mahtava ja tunnelma oli koko reilun kahden tunnin näytöksen ajan erinomainen, kehui Timo Heinonen.

Lopen Yrittäjien jokakesäiseen matkaan kuului tällä kertaa sisävesiristeily Suomen Neidolla Lahdesta kahden kanavan kautta Heinolaan sekä tutustuminen maatilojen suoramyyntipaikkaan.

– Meillä Lopellahan oli jo 90-luvulla vastaava luomu ja tilojen omien tuotteiden myymälä. Silloin Heinähattu keräsi jo suuren suosion, mutta valitettavasti se ei kantanut tänne asti, totesi Heinonen.

Timo Heinosen kesä jatkuu jo tulevana viikonloppu Seinäjoella paikallisten Kokoomusnuorten kesätapahtumassa ja Vauhtiajoissa.

Kommentit