Opetusministeri Sari Sarkomaa kertoi tiistaina hallituksen päätöksestä jolla yliopistot saavat 150 miljoonan euron lisärahoituksen maksuvalmiutensa parantamiseen ja samalla yliopistojen taseissa nyt olevat varat tullaan jättämään yliopistoille. Samalla hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti myös siitä, että valtio pääomittaa yliopistoja 2010-2014. Sarkomaan mukaan näin turvataan yliopistojen maksuvalmius, mutta myös vahvistetaan yliopistojen taloudellista asemaa muutenkin .
– Tämä oli tärkeä juttu koko suuren yliopistouudistuksen etenemiseksi. Meidän on huolehdittava jatkossakin että rahoituspohja on sellainen, että uudistus ei jää torsoksi, totesi tyytyväinen kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen asiasta kuultuaan.
Yliopistot muuttuvat vuoden 2010 alusta valtion virastoista julkisoikeudellisiksi laitoksiksi.
– Tuo pääomistuspäätös on myös merkittävä. Nyt tehdyllä päätöksellä valtio periaatteessa tullee ohjaamaan mm. valtionyhtiöiden myyntituottoja yliopistoille. Sarkomaa puhui tänään jopa sadoista miljoonista euroista. Tämä on merkittävä periaatepäätös, totesi Heinonen.
– Itse olen tyytyväinen siihen työhön mitä meidän joukoista on moni tehnyt ministerimme kärjessä. Riittävä rahoitus on tämän uudistuksen yksi kulmakivi.