Ennätykset on tehty rikottaviksi.
Näin sanoi aikanaan maailmanennätyksen rikkonut urheilija. Politiikassa tuloksia mitataan vaaleissa, mutta gallupit ovat yhteislähtökisan arvokkaita väliaikapisteitä. Ennen loppukiriä 3/4 matkan jälkeen kokoomuksen etumatka on upea. Kuukaudessa kannatuksemme nousee ennätykselliset +3,5%-yksikköä ja nyt Ylen mittaushistorian uusi gallup-ennätys kirjataan luvuin 26,1 prosenttia. Tällaisiin kannatuslukuihin ei nykypolitiikan aikana ole totuttu ja suurimpana syynä siihen on ollut kolmen ison puolueen asetelmasta siirtyminen 4-6 keskisuuren kisaan. Nyt toki gallup palauttaa kentälle yhden

Kuvaaja Hanne Salonen / Eduskunta
suuren puolueen. Sellaiseksi voidaan hyvinkin kokoomuksen kannatusta kuvata, kun yli joka neljäs äänestäjä valitsisi juuri nyt puolueekseen vaaleissa kokoomuksen.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla olemmekin tehneet määrätietoista työtä niin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kuin taloudenkin suhteen. Vastuun kantaminen on lähtenyt siitä, että välittää ja se näkyy nyt tässäkin gallupissa. Myös suoraselkäisyys ja arvojen ja tavoitteiden takana seisominen kerää vaikeina aikoina kiitosta. Nyt esimerkiksi Nato-kysymyksen noustua ajankohtaiseksi näyttää suomalaiset eniten luottavan puolueeseen, joka on kertonut kannattavansa sitä yli viidentoista vuoden ajan eikä vasta pahimman hetkellä. Monen muun puolueen uskottavuus näissä asioissa on kärsinyt, kun kansan mielipiteen mukaan on muuteltu omia tavoitteita. Toisaalta nyt on kyse on maamme turvallisuudesta ja tulevaisuudesta, niin täytyy itse todeta, että sekin on hyväksyttävää.
Orpon johtaman kokoomuksen 26,1% kannatusluvun takana kakkoseksi nyt kirjataan pääministeri Sanna Marinin johtamat demarit. SDP onkin ainoa vasemmistohallituksen puolue, mikä pystyy kannatustaan viimeisen kuukauden aikana nostamaan. Demareiden kannatus nousee +0,5%-yksikköä ja kakkospaikka irtoaa nyt divaritason tuloksella 19%. Toki sekin paikka on turvallinen sillä edessä on matkaa ykköspaikkaan 7,1%-yksikköä, mutta ei toki takaakaan kukaan ole demareiden kakkospaikkaa uhkaamassa.
Kevään suurin pudottaja on perussuomalaiset
Perussuomalaisten Riikka Purra ei saa joukkojaan mukaansa ja kuukaudessa kannatuksesta sulaa jälleen ennätyksellisen paljon eli peräti -2%-yksikköä. Persut sulavat keväällä vaatimattomiin 13,6% kannatuslukuihin, vaikka ulkona vielä talvi ja pakkanen jatkuukin. Persujen kolmospaikan pelastus on vain vieläkin surkeamin sivakoivien keskustalaisten meno. Annika Saarikon asema kepun puheenjohtajana näyttää käyvän kevään aikana tukalaksi ja nähtäväksi jääkin, että väistyykö Saarikko suosiolla kesän puoluekokouksessa vai tapahtuuko vaihdos vasta myöhemmin. Keskustan sukellus vain syvenee nimittäin Saarikon johdolla ja nyt entisen ison ja entisen pääministeripuolueen kannatus kirjataan luvuin 12,3%. Saarikko hukkaa kuukaudessa kepun jo muutenkin umpisurkeasta pitkänaikavälin kannatuspohjasta -1,1%-yksikköä.

Repäisy Yle nettisivut 7.4.2022
Kevään kehysriihessä hyvin onnistunut puolustusministeri Antti Kaikkonen saattaakin hyvin saada puolueen puheenjohtajan tehtävän itselleen nopeammin kuin uskookaan. Keskusta nimittäin kaipaa nyt johtajuutta ja linjakkuutta. Vasemmistohallituksen peesailu ja selfieiden ottaminen pääministerin rinnalla ei nyt nimittäin kriisin keskellä riitä. Mitä veikkaatte, vaihtuuko keskustan puheenjohtaja jo kesäkuun puoluekokouksessa?
Myös Vihreiden taival on Iiris Suomelan johdolla tuskaista. Suomela on hukannut puolueen kannatuksesta vahtivuorollaan jo monta prosenttiyksikköä ja jälleen kuukaudessa hukkuu lähes puoliprosenttiyksikköä ja kannatus kirjataan väliaikapisteellä 8,9%. Vasemmistoliitto pysyy takana vain sillä, että Li Anderssonin puolueen meno on vieläkin heikompaa. Edes vasemmistolainen Marinin hallituksen talouspolitiikka ei vasemmistoliittoa pelasta ja kannatus heikkenee -0,7%-yksikköä kuukauden takaisesta. Luku 8,4% alkaa sekin olla vasemmistoliitolle nykyhistorian huonoimpia. Vasemmistoliiton riveistäkin on huhuiltu puheenjohtajan siirtyvän sivuun ja tavoittelevan jatkossa EU-parlamentin paikkaa ja puheenjohtajaksi tällöin ennen vuoden päässä häämöttäviä eduskuntavaaleja nousi Hanna Sarkkinen.
Ja suhteellisesti eniten kannatustaan hallituspuolueista näyttäisi menettävän RKP. Piskuinen puolue menettää -0,6%-yksikköä kannatustaan ja luku on enää 4,2%.
Taloustutkimus haastatteli Ylen gallupiin peräti 2 740 ihmistä 2.3.2022–5.4.2022. Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Puoluekantansa kertoi 2 007 vastaajaa ja mittauksen virhemarginaali on 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Mutta muistetaan se, että gallupit mittaavat aina vain menneisyyttä. Mikä on kannatus tänään? Sitä emme tiedä. Mikä huomenna niin sekin on vielä salaisuus. Kannatus tulee ansaita joka päivä ja se tehdään hyvällä, pitkäjänteisellä ja nöyrällä työllä. Työllä Suomen ja suomalaisten hyväksi.
Hyvää huomenta!
…
Työntäyteinen päivä takana. Kyselytunnilla nostin esille Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen MPK:n asepulan ja sainkin puolustusministeri Antti Kaikkoselta hyvän tiedon eli on vielä mahdollista, että Puolustusvoimat voisivat tehdä ratkaisun ennen kesää aseiden antamisesta vapaaehtoisen maanpuolustustyön käyttöön. Kyse on vain noin tuhannesta aseesta ja patruunoista ja tämä tieto asian etenemisestä oli meille odotettu uutinen.
Lämmin kiitos lukuisista viesteistä liittyen hoitajien lakkoon. Huhut kertovat, että SDP ja vasemmistoliitto olisivat kuitenkin päätymässä pakkolain säätämiseen? Jos näin Marinin hallitus päättää, niin esitys tuotaisiin silloin kiireellisenä eduskuntaan ensi viikolla. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.
Mutta nyt kello 20.54 ja hetki sitten töistä kämpille. Pitkä päivä ja huomenna samanmoinen. Ja mielenkiintoinenkin vielä, kun saamme eduskunnan täysistuntoon vieraaksemme etäyhteydellä Kiovasta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin. Tulee olemaa tunnelmarikas istunto.
Slava Ukraini!