Yksi tärkeä oli jahtikauden alussa passista poissa

Blogi, perjantaina 27.10.2017

Perhetuttavamme ja ystävämme Erkki Kauppi siunattiin tänään. En ole aiemmin Erkin kuolemasta täällä kirjoittanut kuin keskiviikkona julkaistumme muistokirjoituksen verran. Nyt muutaman sanan.

Erkin poismeno pysäytti lokakuun ensimmäisen päivän illalla. Vain muutamaa päivää ennen olin lapsemme kanssa käynyt Erkkiä moikkaamassa. Löytämämme vanha sodanaikainen kiväärinpanos piti tyhjentää ja sen Erkki teki. Tuo panos jäi viimeiseksi muistoksi Erkistä ja viimeisestä kohtaamisestamme.

Todella kaunis siunaustilaisuus. Tilaisuus osoitti sen mikä Erkki meille oli. Hän oli ystävä, ammattilainen, tekijä ja osaaja, jota arvostettiin ja kunnioitettiin. Ja ihana oli myös se kuinka pieni lapsenlapsi toi tilaisuuteen muistutuksen siitä, että elämä jatkuu ja saa olla aito, utelias ja iloinenkin. Kaikissa päivissä on jotain hyvääkin ja kaunista vaikka tällaisina sitä on usein vaikea huomata ja muistaa.

Hautajaiset saivat aivan ainutlaatuisen tunnelma kun muistotilaisuudessa puhui ”se Erkin ensimmäinen poika”. Lapsenlapsi Viljami piti puheen mikä sai satapäiväisen saattoväen pyyhkimään kyyneliä ja tuntemaan samaan aikaan kaipuuta ja tuskaa, mutta myös tulevaisuuden uskoa ja valoa. Mahtava poika. Mies jo nykyisin.

Itse sain tutustua Erkkiin siis heti syntymäni tapahduttua. Kun lapsena kasvoin niin Erkki perheensä kanssa oli monessa mukana. Perheystäviä. Lapsuudesta on monia muistoja niin Pontus kuin muistakin Kaupin koirista, iloisia, surullisia ja pelottavakin, ja myös uudet vuodet ovat jääneet mieleen suurine ruutitynnyreineen, valojuovineen ja MatTimo-raketteineen. Ja myös Erkin työhuone ja myös erään valapäivän valtava vesisade ja sen jälkeinen urakointi kastuneiden panosten ja muiden kanssa.

Pekkalassa Erkki oli myös tuttu näky jo lapsuudessani. Hän rakensi mm. Luutasuon lammelle pienen mökin ja oli monessa mukana. Viimeisenä yhdessä laitoimme Torkille sorsille tekopesän ja siitäkin Erkki huolehti ja kantoi huolta loppuun asti. Pesä on edelleen paikallaan ja sinisorsien käytössä ensi kesänäkin. Pekkalassa Erkin muistoa vaalitaan aina. Lupaan sen.

Kiitollisena Erkkiä tänään muistelemme ja ikuisesti muistamme.

Huomenna aamulla kun hirvimetsälle taas lähdemme niin teemme sen Erkkiä muistaen. Muistot onneksi elävät ikuisesti.

Pekkalaan istutimme heti suru-uutisen saatuamme 2.10.2017 myös Amerikan pihlajan. Amerikka tuli jotenkin Erkistä mieleen kun puuta mietin. Emma piti oppia sanomaan Mickey Mouse jo taapero ja kannustimena matka Disneylandiin. Ja myöhemmin Yhdysvallat myös muutenkin tärkeään rooliin vävyn Seanin ja lastenlasten Camillan ja Maxmilliamin myötä. Tänäänkin oli upea nähdä upseeri tyylikkyys siunaustilaisuudessa. Mutta siis lapseni kanssa heitimme tuon Amerikanpihlajan istutuskuoppaan molemmat myös yhdet sakolaiset hylsyt. Oli muuten koskettava hetki pienen lapsen kanssa.

Tänään hautajaisissa laskimme Erkin muistoksi kukat. Meidän kimppu oli Havu. Tiedätte miksi.

Kiitollisena Erkille kaikesta. Lapsuuden ja nuoruuden vuosista ja yhteisestä aikuisuudestamme.

Mattimo. ❤️

Tässä vielä muistokirjoituksemme:

Erkki Kauppi muistoissa –
Yksi tärkeä oli jahtikauden avauksessa passista poissa

Erkki Kaupin äkillisestä kuolemasta 1.10.2017 pysäytti meidät kaikki. Lohduttavaa on kuitenkin ajatella, että Erkki eli täyttä elämää loppuun asti, rakastamallaan tavalla. Viimeisellä viikolla metsästäen niin Unkarissa kuin koti Lopellakin ja eläen onnellista elämää Tuula-puolisonsa ja lasten ja lastenlastensa kanssa.

Erkki syntyi Porissa 9.8.1945 rykmentin hammaslääkärin Kai Kaupin ja Toini (os. Pylvänäisen) toisena lapsena. Vanhemmat olivat tavanneet Syvärillä ja sieltä pullossa matkaan otetulla vedellä poika kastettiin saaden nimekseen Erkki. Nuoruutensa poika asui perheensä kanssa Porin kaupungin keskustassa torin laidalla. Ensimmäisen kosketuksensa riistaan Erkki sai jo pikkupoikana 1940-luvun lopulla, kun Porin torilta kotiin ostettiin sunnuntailounaille teeriä ja metsoja. Riistanmaku taisi jo silloin pienen kaupunkilaispojan hurmata, sillä myöhemmin aseet ja metsästys muodostuivat Erkille rakkaimmaksi harrastukseksi ja myös elämäntyöksi.

Ensimmäisen aseen hankinta ei ollut kuitenkaan Erkille helppoa, koska isä ei harrastanut metsästystä. Aseen Erkki kuitenkin sai hankittua 21-vuotiaana käyttäen siihen ensimmäisen työharjoittelunsa palkan. Ase oli tulevaa enteillen sakolainen pienoiskivääri – Sako P54T.

Työura Sakolla alkoi 2.2.1970 ja laatukoulutus avasi tien Erkille elämänmittaiselle uralle Sakolla. Patruunat, luotien ballistiikka ja kaikki alaan liittyvä kiinnostivat Erkkiä ja patruunoiden kehityksestä ja valmistuksesta tuli Erkille elämäntyö.

Puolisonsa Tuulan (os. Vuori) Erkki tapasi vuonna 1963. Naimisiin nuoripari meni 1965 ja ensimmäinen lapsi Kristiina syntyi samana vuonna. Myöhemmin perhe täydentyi Marialla ”Minnillä”, Erikalla ja iltatähtenä syntyneellä Emmalla. Me ketkä Erkin saimme oppia tuntemaan tiesimme, että hän tykkäsi aseista, patruunoista ja metsästyksestä, mutta rakasti Tuulaa, neljää lastaan ja yhdeksää lastenlastaan. Ja oman osansa saivat myös vävyt ja lastenlastenkin rakkaat. Perheen ensimmäinen poikavauva Viljami sai jo kastelahjakseen Sakon pienoiskiväärin ja suoritti metsästäjätutkinnon jo 10-vuotiaana. Ensimmäisen peuran Viljami ampui yksitoistavuotiaana ja yhteinen jahtielämä vaarin, isän ja koko perheen kanssa huipentui metsästysretkelle Afrikkaan. Tämä matka tuntui jollain tavalla täyttäneen yhden haaveen Erkin elämässä.

Insinööriksi Erkki oli valmistunut vuonna 1968, mutta diplomityö jäi tekemättä kun nuoren miehen piti huolehtia perheestä ja suorittaa varusmiespalveluksensa Keuruun 2. pioneerikomppaniassa. Armeijan jälkeen ensimmäinen työpaikka löytyi tuotekehitystöistä Outokummulta. Myöhemmin muutto työn perässä kauas ei houkutellut nuorta perhettä ja kun samaan aikaan Riihimäelle Sakolle haettiin kokenutta insinööriä kannusti puoliso Tuula paikkaa hakemaan. Erkki empi ja epäili mahdollisuuksiaan, mutta Tuulan toteamus, että ”et sitten myöhemmin harmittele, ettet hakenut” sai Erkin laittamaan paperit sisään. Tämä päätös muodostui Erkin elämässä käänteentekeväksi.

Jahtiretkistä keskustellessa Erkki nosti mieliinpainuvimmaksi kokemukseksi matkan Tansaniaan 1996 ja siellä ammutun Kafferpuhvelin.

Sakon toimitusjohtaja Juhani Koivula luottikin nuoreen mieheen. Näin työura Sakolla alkoi 2.2.1970 ja laatukoulutus avasi tien Erkille elämänmittaiselle uralle Sakolla. Patruunat, luotien ballistiikka ja kaikki alaan liittyvä kiinnostivat Erkkiä ja patruunoiden kehityksestä ja valmistuksesta tuli Erkille elämäntyö. Osana työtään Erkki edusti myös suomalaista aseteollisuutta kansainvälisessä aseiden ja patruunoiden laatu- ja turvallisuusjärjestö C.I.P.:ssä.

Patruunoiden keräily oli alkanut jo 5-vuotiaana pikkupoikana ja jatkui näin läpi elämän. Erkin patruunakokoelmasta kasvoi yksi Suomen suurimmista ja myös erittäin merkittävä maailmanlaajuisestikin ja osaan kokoelmasta pääsevät nyt ja tulevaisuudessakin tutustumaan Suomen Metsästysmuseolla vierailevat alan harrastajat.

Metsästyspatruunoista Sakon Hammerhead on yksi Sakon eniten myytyjä luotityyppejä eri kaliipereissa. Erkin omalla metsästys- ja ampumaharrastuksella olikin ratkaisevan tärkeä vaikutus Sakon patruunoiden ja aseiden kehitystyössä, laadussa ja toimivuudessa. Erkin kehittämissä patruunoissa ja aseissa näkyi aina syvä uteliaisuus ja pyrkimys parempaan. Patruunaguruksikin tituleeratun Erkin muisto elää tänäänkin Sakon patruunoissa. Esimerkiksi Erkin kehittämästä kaliiperi 9.3×66 EK:stä kehittyi myöhemmin 9.3×66 Sako ja tätä samaa kaliiperiä Yhdysvaltain markkinoille valmistaa patruunavalmistaja Federal kaliiperimerkinnällä 370 Sako Mag. Erkin patruunoiden latauskoulutukset olivat myös suosittuja tapahtumia ja latausoppaat, kirjat ja lehtiartikkelit jäävät historiaan merkittävinä alan lähdeteoksina.

Viimeisen viikkonsakin Erkki vietti jahtimatkalla Unkarissa vävynsä ja metsästyskaverinsa Arttu Nykäsen kanssa. Viimeiseksi saaliiksi jäi 27.9.2017 Unkarissa ammuttu Saksanhirvi.

Metsästysharrastus oli alkanut jo nuorukaisena sorsajahdeissa Paraisilla, mutta muutto Lopelle Viertolaan 1974 ja liittyminen Keski-Lopen Eräveikkoihin laittoi harrastuksen uusiin mittoihin. Pääpaino metsästyksessä oli tämän jälkeen läpi elämän hirvissä ja valkohäntäpeuroissa. Hirviä elämänsä aikana Erkki ehti kaataa lähes 100 ja peuroja reilusti yli 100. Metsästysharrastus vei Erkkiä myös useille jahtimatkoille ympäri maailmaa. Hän metsästi lukuisia kertoja mm. Virossa ja Unkarissa ja myös mm. kahdeksan kertaa Afrikassa. Viimeisen viikkonsakin Erkki vietti jahtimatkalla Unkarissa vävynsä ja metsästyskaverinsa Arttu Nykäsen kanssa. Viimeiseksi saaliiksi jäi 27.9.2017 Unkarissa ammuttu Saksanhirvi.

Jahtiretkistä keskustellessa Erkki nosti mieliinpainuvimmaksi kokemukseksi matkan Tansaniaan 1996 ja siellä ammutun Kafferpuhvelin. Erinomaisia Erkin mukaan olivat myös jahdit Namibiaan yhdessä hyvän ystävänsä Jaakko Ojanperän kanssa ja eniten aikaa ja vaivaa vaatinut Elandin metsästys Etelä-Afrikassa. Jahtiin kului kaksi matkaa ja yhteensä viisi päivää kävelyä ja etsimistä. Joskus näin metsä, ja joskus savanni, antoi joskus ei.

Rakkainta Erkille oli kuitenkin lukuisat metsästyspäivät oman seuran Keski-Lopen Eräveikkojen jahtikavereiden kanssa kotikunnan Lopen metsissä. Metsästysmuseon haastattelussa Erkki kertoikin ”parasta olleen juuri hyvä yhteishenki, nuotiohetket makkaranpaistoineen ja jahtien muistelot”. Jahtikaverit muistivatkin Erkkiä, monessa paikassa hirvikauden alkajaisiksi, hiljaisella hetkellä. Yksi tärkeä oli passista poissa.

Elämänsä aikana Erkki Kauppi toimi myös lukuisissa yhdistystoimissa. Hän oli mm. Keski-Lopen Eräveikkojen hallituksessa ja jahtipäällikkönä, Reserviläistoiminnassa hallituksen jäsenenä ja ampumaupseerina, Keräilijäyhdistys Kara-Armsin perustajajäsenenä ja hallituksen jäsenenä, Ala – Hämeen Ampumaseuran perustajajäsenenä ja Suomen Metsästäjäliiton ja Metsästäjäin Keskusjärjestön, nykyisen Riistakeskuksen Etelä – Hämeen aluehallituksissa.

Merkittävimmän panoksen Erkki antoi kuitenkin Lopen Riistanhoitoyhdistykselle ja Lopen Ampumaratayhdistykselle. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajana Erkki toimi 28 vuotta hoitaen mm. metsästäjätutkinnot, lupa-anomuksen, SRVA-toiminnan ja RHY:n ampumatoiminnan. Erkin ja silloisen Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Leo Aallon ajatuksesta lähti liikkeelle myös hirvieläinten yhteislupakäytäntö ja lähes 30 vuoden ajan hirvieläinten luvat on 12 loppilaista metsästysseuraa hakeneet yhdessä.

Lopen Ampumaratayhdistyksen hallituksessa Erkki toimi sen perustamisesta lähtien ja hänen panoksensa uuden radan aikaansaamiseksi Lopelle oli merkittävä. Erkki olikin aktiivisesti rakentamassa rataa ja toimitsijana niin ampumakilpailuissa kuin harjoitusammunnoissakin. Viimeiset vuodet Erkki toimi Lopen Ampumaurheilukeskuksen ratamestarina hoitaen radan varaukset, laskutukset ja toiminnan juoksevia asioita. Erkin panosta järjestötoiminnasta arvostettiin suuresti ja hänet oli palkittu mm. Riistakeskuksen, Suomen Metsästäjaliiton ja Suomen Metsästysmuseon kultaisilla ansiomerkeillä.

Metsästyksen rinnalla myös ampumaurheilu oli tärkeä osa Erkin uraa. Ampumalajeina olivat reserviläisammunnat ja kenttäammunnassa Erkki voitti myös Suomenmestaruuden. Metsästysampumalajeista tärkeimpiä olivat Suomen Metsästäjäliiton kiväärilajit niin Suomessa kuin Euroopassakin. Kasa-ammunta oli myös patruunakehittäjälle oivallinen laji kehittää aina tarkempia ja tarkempia patruunoita. Sakolaisista kehittyikin näin maailman tarkimpia ja arvostetuimpia patruunoita.

Erkki totesi, että riistanhoitotyö ja metsästys olivat hänelle niin tärkeitä, että ilman niitä hän ei voinut elää. Näin ollen elämänsä toiseksi viimeisen päivän Erkki käyttikin, kuin ehkä aavistaen, peurajahtiin.

Erkin pitkään tuntenut Heikki Haapavaara totesi, että Erkki oli ihminen, josta piti sitä enemmän, mitä paremmin hänet oppi tuntemaan. Tähän toteamukseen on meidänkin helppo yhtyä.

Erkkiä kaipaamaan jäivät läheisten lisäksi lukuisat metsästyskaverit ja ampujat, ystävät ja tuttavat.

Hautajaisten jälkeen vaihdoin tumman pukuni jahtiasuun. Sakolaisen kanssa huomenna metsälle. Vuorossa historian 6. Mannerheim Hirvijahti ja sen aloitan hiljaisella hetkellä passitornissani.

 

Kommentit