Hirvimetsälle – Jos metsästys lopettaisiin hirvikolareiden määrä 1800:sta jopa 5400!

Blogi, lauantaina 28.10.2017

Kalenteriini olen yrittänyt aina raivata tilaa myös hieman vapaa-ajalle. Tänään metsälle. Katsotaan mitä metsä ja Hubertus antavat.

Aika-ajoin saan kriittistä palautetta metsästysharrastuksestani. Kritiikin otan aina vastaan ja jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Usein näissä kuitenkin unohtuu monet faktat mitkä ovat luonnossa muuttuneet. Normaali metsän ja luonnon tasapaino ei välttämättä enää toteutuisi tai ei ainakaan turvallisesti. Petokannat nousisivat eivätkä toisaalta pedotkaan pystyisivät pitämään esimerkiksi hirvieläin kantoja kurissa.

Nykyisin maassamme sattuu noin 1800 hirvikolaria vuosittain. Tällä vuosikymmenellä hirvikolareissa on kuollut 0–3 ihmistä joka vuosi. Syksyn 2016 aikana saatiin saaliiksi noin 49 600 hirveä ja hirivikanta on noin 85 000.  Lisäksi metsäkauriita on Manner-Suomessa jo 60 000 ja valkohäntäkauriita lähes 80 000 ja näiden kanssa tapahtuneet kolarit eivät siis ole tuossa kokonaismäärä vielä mukana. Jos metsästys nyt lopetettaisiin niin on arvioitu, että maamme hirvikanta voisi asettua keskimäärin kymmeneen eläimeen tuhannella hehtaarilla. Tämä tarkoittaisi kannan kasvua noin noin 300 000 hirveen Suomessa. Liikenneturvan arvioiden mukaan hirvikolareiden määrä nousisi tällöin nykymääristä jopa 5400 ja samassa suhteessa myös kuolon kolarit. Metsästystä tarvitaan siis tähänkin.

Mutta vastuullisesti ja hyvin hoidettuna metsästys on arvokas harrastus ja hieno tapa vaalia ja kunnioittaa luontoa. Tänään aamusta oranssi takki jälleen päälle ja jahtimaille. Katsotaan mitä metsä antaa.

Kello 5.52 ja Vanajanlinnalla Lopen Marskin Majalle ja jahtipäivä alkakoon.

….

Kuudes Mannerheim Hirvijahti oli erittäin onnistunut. Itsekin pääsin nyt ampumaan ja tulostakin tuli. Tapio antoi upean Kruunupään. Kiitos ja sen omistin Erkille joka aikanaan meitä ammunnan ja metsästyksen pariin innosti. Aloitinkin tänään jahdin Karin ja Kimin kanssa passissa pienellä hiljaiselle hetkellä. Lakki päästä.

Metsä antoi muutenkin hyvin antejaan ja nyt pieni lumi ja sen äänet olivat puolellamme. Riistaparaatiin saatiin hirviä ja peurojakin. Joskus näin ja josku ei mitään. Siinä metsästyksen yksi suurimmista viehätyksistä.

Nyt jahtivaatteet vaihtoon ja illalla vielä Hartwall Areenalle Robinin keikalle! BoomKah!

Kommentit