Harva uskoi, että korona kiusaisi meitä näin kauan. Ensimmäisistä Covid-19 uutisista on jo toista vuotta ja pian tulee täyteen jo vuosi Suomessakin erilaisia koronatoimia ja -rajoituksia. Tällä hetkellä ei ole edes vielä tiedossa, kuinka kauan korona on kiusanamme, mutta nyt jo näyttää väistämättä siltä, että ainakin tästäkin vuodesta ensimmäinen puolikas menee tavalla tai toisella tämän kutsumattoman vieraan seurassa.
Aivan keskeiseen rooliin tässä taistelussa nousee nyt rokottaminen. Maassamme rokottaminen on kuitenkin lähtenyt liikkeelle luvattoman hitaasti. Rokotuksista vastuussa oleva peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi vielä tammikuun puolivälissä Ylen A-Studiossa, että ”Me olemme nyt noin kaksi viikkoa tätä (rokottamista) harjoitelleet”. Kommentti oli hämmentävä, sillä aikaa rokottamiseen valmistautumiseen, valmisteluun ja myös harjoitteluun oli ollut jo lähes vuosi. Kenellekään ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä koronarokottamiset?
Edelleen nyt tammikuun lopullakin rokottamiset takkuavat. Olemme kaukana rokottamisen kärkimaista ja tämä tarkoittaa sitä, että korona on myös kiusanamme näitä maita kauemmin. Nyt keskeisen tärkeää olisikin saada pian koko terveydenhoidon kapasiteetti mukaan rokotuksiin. Kuitenkin pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus teki vasta tämän kuun lopulla päätöksen, että yksityinen työterveyshuolto otetaan mukaan koronavirusta torjuviin joukkorokotuksiin. Kysyä pitää, että miksi tätä päätöstä ei valmisteltu ja tehty jo viime kesänä hyvissä ajoin, kun rokottamisen alkaminen kuitenkin tiedettiin? Asettuiko ideologia alkuun nopean rokottamistahdin esteeksi?
Osaamista maastamme kuitenkin löytyy, kun vain annetaan lupa rokottaa. Esimerkiksi loppuvuoden aikana pystyttiin rokottamaan sujuvasti yli 2,2 miljoonaa influessarokotetta.
Jokainen kuitenkin lopulta tekee itse päätöksen ottaako rokotteen. Minä olen päättänyt, että rokotteen otan, kun jonossa oma vuoroni tulee. Totuus, kun kuitenkin on se, että vain annettu ja otettu rokote auttaa.
Koronan voittaminen vaatii myös muuta. Varsin rajujenkin koronarajoitusten kanssa alkaa kuitenkin itse kullakin hermo välillä kiristää. Moni on joutunut mm. hoivakodeissa olemaan varsin yksin ilman lähiomaisten tukea ja kohtaamisia. Päiväkodeissa ei arki ole ollut normaalia, kuten ei myöskään kouluissa. Myös jatko-opinnot on jouduttu hoitamaan poikkeusjärjestelyin. Myös arjen ihan tavalliset kohtaamiset on jouduttu rajoittamaan minimiin. Monen kohdalla myös työpaikka on mennyt jo alta tai ainakin on uhattuna. Monet yritykset ja niiden kymmenet tuhannet työpaikat ovat nyt alkuvuonna vaakalaudalla. Tulevat kuukaudet näyttääkin miten tästä selviämme.
Itse toivon, että esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminta voitaisiin pitää käynnissä poikkeusjärjestelyin mahdollisimman pitkään. Alasajon haitat ovat pian nimittäin hyötyjä suuremmat.
Mutta itse olen varma, että parhaiten selviämme tästä yhdessä. Nyt vielä yhdessä jaksaen ja toisia tukien. Pidetään huolta läheisistämme, jokaisesta ja myös itsestämme.
Viime maaliskuussa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että ”kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa.”
Tämä ohje on ajankohtainen tänäänkin.
Timo Heinonen
kansanedustaja
valtiovarainvaliokunnan vastaava (kok)