Ydinvoima esille hallitusneuvotteluissa? Fortum ja Teollisuuden Voima ilmoittivat kiinnostuksestaan

Uutiset, torstaina 29.03.2007

Valtiopäivien avajaispäivänä uutisissa esille nousu energiayhtiöiden kiinnostus kuudetta ydinvoimalaa kohtaan. Energiayhtiöt Fortum ja Teollisuuden Voima kertoivat aloittavansa selvitystyön kuudennen ydinvoimalan rakentamista. Tiedon mukaan ydinvoimalan ympäristövaikutusten arviointi tehdään yhtä aikaa Eurajoen Olkiluodossa ja Loviisassa.

– Esitys oli odotettu, mutta kyllä se näytti yllättäneen kokeneemmatkin kansanedustajat. Ennen muuta näin aikainen ajankohta näytti yllättäneen, totesi tuore kansanedustaja Timo Heinonen Valtiopäivien avajaisten kahvitilaisuudessa.

Uusi eduskunta oli siis vasta viettämässä avajaisia kun tieto hankkeen käynnistämishalukkuudesta tuli tietoon. Fortumin ja Teollisuuden Voiman tavoitteena on nostaa asia vahvasti mukaan hallitusneuvotteluihin.

– Itse suhtaudun hankkeeseen myönteisesti. Selvitystyö on järkevä tehdä ja jos tarvetta perusernegian tuotannon kasvattamiseen on niin itse valitsen mieluummin kotimaisen ydinvoiman kuin fossiilisten polttoaineiden käytön lisäämisen tai tuontienergian Venäjän ydinvoimaloista, kertasi Heinonen energialinjaansa.

Energiayhtiöiden tavoitteena on kuudennen ydinvoimalan selvitystyöllä varmistaa, että Suomessa riittää sähköä ensi vuosikymmenen lopulla. Ympäristövaikutusten arviointi vie aikaa puolisentoista vuotta ja vasta tämän jälkeen teollisuus voi jättää valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen uuden ydinvoimalan rakentamisesta.

-Uusiutuvien energialähteiden ja erityisesti bioenergian käyttöä tulee kuitenkin minusta myös lisätä, kehittää ja tukea samalla, kun valistustyötä energiakysymyksistä kehitetään ja myös uutta ydinvoimalaa suunnitellaan, painotti Heinonen ja kiiruhti päivän täysistuntoon: – Tämä energiakysymys on iso haaste maallemme.

Kommentit