XIII thDERBY – päivä hevosille, ratsastukselle ja hyville ystäville

Blogi, lauantaina 11.07.2015

Heinonen Timo SH024Neljätoista vuotta sitten aloitin ratsastuksen ja sen jälkeen vuosittain olen kutsunut tallin kaverini aina yhteiseen kisapäivään ja illanviettoon. Se päivä on siis jälleen tänään ja Vaahteramäen Ratsutallilla kisataan kolmannentoista kerran thDERBY:n Timon Törpöstä. Itse en ole vielä tuota loppilaisen puuseppämiehen Tauno Koskelan tekemää katajatuoppia koskaan onnistunut valloittamaan, mutta onneksi sentään miestensarjassa on tullut menestystä. Arvaatte varmaankin miksi.

Mutta katsotaan mikä tahti ja askellus tänään. Kisapäivä alkaa Vaahteramäellä puolenpäivän aikaan ja illalla sitten juhlistamme hevosteluvuottamme Pekkalassamme. Voisi sanoa, että kesäpäivistä yksi parhaista tulossa ja viimeistään huomenna sitten kertoilen täälläkin kuinka radalla Klaaran kanssa selvimme.

Ja samalla myös jälleen kerran lämpimät onnittelut koti-UA:lleni. Lopen Urheiluautoilijat viettävät tänä vuonna juhlavuottaan ja tänään yksi juhlapäivä Lopen torilla ja iltajuhla Saukkolan EK:lla. Sinne vauhdikkaita terveisiä nyt hieman vähempihevosvoimaisten seurasta. Jos siellä huudetaan hanaa niin me huudamme nyt laukkaa!

Kello 16.25 Pekkalassa. thDERBY kisattu ja voittoon tällä kertaa Paula Pötry ja Cosette alias Klaara. Eli sama upea hevonen minkä kanssa itsekin tänään kisasin. Oma sijoitukseni ja muiden sijoitukset selviävät vasta illalla ja palailen huomenna. Nyt sauna lämpenemään ja kesäjuhlan aikaan.

Tagit: XIII thDERBY,

Kommentit