Riihimäen Nuorisoteatterin Peppi Pitkätossu viihdyttää aikuisiakin – Vilma Paananen hurmaa Peppinä

Blogi, perjantaina 10.07.2015

Eilen kävimme koko perheen voimalla katsomassa Riihimäen Allinnan montussa Peppi Pitkätossun. Riihimäen Nuorisoteatteri oli jälleen ottanut kesänäytelmäkseen klassikon mm. Kaislikossa suhisee ja Kuka pelkää noitia jälkeen. Astrig Lindgrenin Peppi Pitkätossu on tarinana niin mainio, että se viihdyttää koko perhettä lapsista isovanhempiin asti ja kieli niin oivaltavaa ja värikästä, että herkkuja ja hymyjä sieltä aikuinen saa monta kertaa silloinkin kun lapset vain seuraavat silmäkovana. Näinhän sen hyvän koko perheen tarinan ja näytelmän pitää ollakin. Suosittelen siis, että jälleen kannattaa isienkin lähteä mukaan kesäteatteriin ja mukaan myös mummot ja vaaritkin.

Riihimäen Nuorisoteatterin kasvattina itsekin Laura Ikonen on tehnyt ohjaajana erinomaista työtä. Tarina on saatu elämää jokaista ilmettä ja liikettä myöten ja katseltavaa riittää niin lavan joka reunalla kuin Kapteeni Pitkätossun merirosvolaivallakin. Ja myös katsoa näytelmässä käytetään tehokkaasti ja oivaltaen hyväkseen ja yleisöäkin ja kerrassaan mainio Peppi eli Vilma Paananen jaksaa painaa koko lähes kaksituntisen näytelmä hymyssä suin ja vauhdilla. Paananen onkin näytelmän ehdoton tähti niin kuin Pepin Pepissä pitääkin olla. Nuori näyttelijä ei herpaannut hetkeksikään roolissaan ja ilmeet ovat juuri eikä melkein. Lähes tuli entisenä opettajan fiilis, että onneksi en ole ollut tuon Vilman opettaja. Niin aidontuntuisesti jekkuilijana tyttö lavalla häärii. Vaikka tosiasia varmasti onkin, että tuollaiseen hullutteluun ja irroitteluun pystyy vain täydellinen keskittyjä ja osaaja. Vilmalle kymmenen + ja kiitoslahja tulossa 🙂

11698430_10153473974576670_8298394268521006028_n

Olipahan taas upea Riihimäen Nuorisoteatterin kesänäytelmä. Tätä Peppi Pitkätossua kannattaa ajella katsomaan kauempaakin ja ihan koko perheen voimalla. Astrid Lindgrenin klassikkosatu ei todellakaan jätä ketään kylmäksi ja Vilma Paananen Peppinä on aivan peppi. Paras.

11709514_10153473976476670_2999188217975178916_n 11694039_10153473976266670_1421625103974364070_n 11665784_10153473975451670_3762811155732322317_n 11666160_10153473977456670_6826130368613100898_nAnnika ja Tommi ovat myös Pepin isot pääroolit ja Annika Lohilahti ja Juho Taipale tekevät roolit takuuvarmasti.  Ja kolmekin tärkeää roolia lavalla tehnyt Timo Tamminen on erinomainen. Alkuun pitkään lavalla Tossavaisena ja sitten Väkevä Adolfina ja Kapteeni Pitkätossuna. Ja hallussa myös sirkusliina ja vallanmainiot ilmeet. Kaveri josta vielä kuullaan jos harrastustaan jatkaa.

Riihimäen Teatterista nuorten sekaan lainattu Maija Siljander sopii lavalle myös hyvin. Rouva Ryöppyvaara, Tirehtööri ja hauska Pikku-Ukko-hevonen ovat Siljanderin komennossa. Hevosessa toki takapäänä pyörii Ella Uppman, joka lavalla enemmän näkyy toisena poliisina Mirtta Lumivuokon kanssa. Henna Ristiniemi myös erittäin taitava rooleissaan mm. Kaisa Mielosena ja Jymy-Juntusena. Ja tällä kertaa hieman pienemmissä rooleissa Janita Juvonen kantaa lavan lauluja ja tanssiosuuksia kokeneena RNT:läisenä.

Ja kun lähes kaikki olen jo kehunut ja loputkin kehun niin se kertoo siitä, että jälleen on Nuorisoteatterin porukalla tehty aivan erinomaista työtä. Erityismaininnan ansaitsee minusta myös onnistunut lavastus, minkä suunnittelusta on vastannut Aino Michelsen ja rakentamisesta isompi ryhmä. Lava muuttuu hetkessä erittäin aidoksi sirkusareenaksi ja Allinnan montun tuttua metsän reunaa mikä aiemmilta vuosilta on tullut tutuksi mm. vankityrmänä on nyt käytetty merirosvolaivan miljöönä. Toimii.

Ja eihän tällaisessa näytelmässä puvustuksenkaan rooli todellakaan pieni ole ja siitä pisteet kerää Auni Tuovinen ja mm. maskeerauksista ja kampauksista Niko Sahlman. Mageita viiksiäkin.

Mutta menkäähän kaikki katsomaan kun Peppi saapuu Huvikumpuun ja saa koko kylän hetkessä sekaisin. ”Peppi hyppii, riehuu, laulaa ja nauraa. Hänen mielestään maailman vahvin tyttö ei muiden neuvoja kaipaa2

Astrid Lindgrenin satuklassikko ei todellakaan jätä ketään kylmäksi, vaan houkuttelee katsojan mukaan Pepin hulvattomaan maailmaan, jossa lapset saavat kerrankin temmeltää vapaina ja voimakkaina. Kesä Pepin kanssa on seikkailua tulvillaan! Ja myönnän, että silmäkulmankin tarina ja sen esittäjät saivat herkimissä kohdissa kostumaan.

Kurkatkaapa esitysajat täältä: Peppi Pitkätossu ja toivottavasti Riksunkin kesäteatteri saataisiin pian katettua niin ikäviltä sadeperuutuksiltakin vältyttäisiin. Meiltä Lopen Sajaniemen Kesäteatterista voisi helpolla kopoida monttuukin sopivan katteen. Purjekankainen ja poiskin siirtyvä kate ei nimittäin vie kauniiden kesäiltojen tunnelmaa eikä itseasiassa kesäteatterin tunnelmaa lainkaan pois. Minkä usein puurakenteiset yms. katteet valitettavasti tekevät.

Vielä kerran HEI! Riihimäen Nuorisoteatterin porukalle! Kiitos. Koko perheemme nautti.

Nyt aamusta laituriremppaa tekemään ja sitten katsetta jo huomiseen ratsastuskilpailuun. Ja hieman valmistelujakin vielä tehtävänä. Perjantaita blogini ahkerat lukijat.

Kello 22.53 ja mukava päivä takana. Laituri aamusta perheen kanssa ahkeroiden kuntoon ja sitten hieman kierrosta huomisten heppakisojen takia – siis Maakylä, Hyvinkää, Riihimäki jne. Nyt kaikki valmista ja vielä sängyssä viimeinen radan läpikäynti mielikuvissa niin hyvähän siitä tulee. Huomenna sitten kisataan. Nyt hyvät yöt.

Kommentit