Vuoden Positiivisin Suomalainen 2009 – Alexander Stubb on antanut yhteiskunnalliselle ajalle kasvonsa

Uutiset, torstaina 03.09.2009

Alexander Stubb on tuonut yhteisten asioiden hoitoon aitoa tuoreutta ja avoimuutta. Hän puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, liikkuu luontevasti yli intressiryhmien ja nauttii kaikkialla laajaa arvostusta. Stubb on antanut uudelle yhteiskunnalliselle ajalle kasvonsa, joista välittyy myönteinen ja ratkaisukeskeinen asenne. Samalla hän on palauttanut mielenkiinnon ja uskottavuuden asioihin, joihin niin monet ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi.

Stubb on Vuoden Positiivisin Suomalainen myös oman esimerkillisyytensä kautta. Hän on terveiden elämäntapojen, perheen ja aktiivisen liikunnan puolestapuhuja. Stubb on pitkälle kouluttautunut ja puhuu jatkuvan kehittymisen ja innovatiivisuuden puolesta. Hän on rohkeasti astunut rooliin ulkoministerinä, jossa tarvitaan diplomatiaa, erilaisten kulttuurien ymmärrystä, kykyä nähdä toisen osapuolen tarpeet ja intressit sekä samaan aikaan henkilökohtaista suoraselkäisyyttä ja jämäkkyyttä. Stubb ei kätkeydy vakiintuneen liturgian taakse, vaan hän asettautuu suorasanaisuudellaan ihmisten ja asioiden puolestapuhujaksi ja on näin ansainnut kunnioitusta ja arvostusta.

Stubbista säteilee aitoa hyväntahtoisuutta, iloa ja osaamista sekä ennen kaikkea omistautumista niihin tärkeisiin tehtäviin, joita hänelle on uskottu. Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Stubbin vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi valinnut raati näkee, että hän on vasta uransa alussa ja tulee lunastamaan tulevaisuudessa niitä odotuksia, joita hänelle on asetettu. Stubbin kirkas tavoitteellisuus, vankka arvomaailma ja tinkimättömyys ovat juuri sitä, mistä positiivisessa elämänasenteessa on kysymys.

Kommentit