Voisitko sinä olla pelastaja?

Blogi, maanantaina 21.10.2013

Aamulehti kertoi viikonloppuna lempääläisestä 17-vuotiaasta tytöstä joka sairastui ”puolitoista vuotta sitten aivan yllättäen vakavaan verisairauteen, josta hänet voi parantaa vain sopiva kantasolusiirre”.

Tällä hetkellä tyttöön tankataan verta Taysissa 2–3 kertaa viikossa. Kaikki tytössä kiertävä veri on muiden ihmisten luovuttamaa.

Uutisessa kuitenkin vielä oltiin toiveikkaita, että tytön ”tarinassa saattaa kuitenkin olla onnellinen loppu.” ”Hän voi vielä parantua, jos maailman seitsemän miljardin ihmisen joukosta löytyisi sopiva kantasolujen luovuttaja.”

Aamulehti kirjoitti, että ”luovuttaminen on yksinkertaista. Ensivaiheessa tarvitaan vain hyvää tahtoa, nettiyhteys ja tippa sylkeä. Luovuttajaksi voi hakeutua helpommin netissä menemällä osoitteeseen www.sovinkoluovuttajaksi.fi.”

Uutisen mukaan ”eläinkunta on osansa jo tehnyt”. Tyttö on saanut jo kahdesti hevosen verestä valmistettua seerumia.

”Nyt ei auta kuin toivoa, että luovuttaja löytyy.”

Voisitko siis sinä olla puuttuva ja oikea luovuttaja?

Itse liityin rekisteriin varmaan vajaa 10 vuotta sitten. Yksi kutsu on minullekin jo tullut luuydin luovutukseen. Muistan miten sovimme luovutuksen silloin lomaviikolle ja olin jo menossa sairaalaan kun pyyntö peruttiin. En tiedä miksi. Löydettiinkö minut liian myöhään ja apua tarvinnut ehti menehtyä vai löytyikö parempi luovuttaja. Toivottavasti parempi. En tiedä.

Mutta lähde sinäkin mukaan ja ole valmis auttamaan ilmaiseksi. Tämä auttaminen ei siis maksa mitään. Tarvitaan vain hyvää tahtoa. Lähdetkö mukaan?

Kello 21.47 ja maakuntapäivä takana. Tänään Lopella ja Riihimäellä. Ei yhtään kokousta, mutta touhua päivä täynnä. Isoja asioita työn alla niin täällä kotikunnassa kuin seutukunnallakin ja hieman maakunnankin tasolla. Niistä hieman myöhemmin lisää ja toivottavasti muutama keskustelu yrityspuolellakin tuottaa tulosta ja saamme uusia työpaikkojakin alueellemme. Toivotaan.

Harvinaisia tällaiset kokouksettomat maanantait, mutta kummasti nekin päivät täyttyvät. Kun nyt jo 17 vuotta on kuntapolitiikassa mukana ollut valtuutettuna ja eri valtuustokausilla ja eri vuosina erilaisissa tehtävissä niin kokouksia on kyllä riittänyt. Mutta paljon nämä vuodet ovat opettaneetkin ja vieneet tällä saralla myös joka vuosi eteenpäin. Kiitollisena siis muistelen tässä ensimmäisiä vuosia sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana nuorena poikana suoraan valtuustoon noustua ja sen jälkeen vuosia mm. Riihimäen Seudun Ammattikoulun hallituksen varapuheenjohtajana ja Hyvinkää-Riihimäen Talousaluetoimikunnan johdossa ja totta kai Lopella valtuuston ja kunnanhallituksenkin puheenjohtajana. Siinä vain jotain mitä olen saanut tehdä ja joka päivä innolla aina jotain uuttakin. Niin tänäänkin.

Mutta huomenna jälleen valtakunnan politiikkaa. Eduskuntaviikko käyntiin muutamalla tv-kuvauksella ja sitten valiokuntien pariin.

 

 

Kommentit