Viime viikolla uutiset Lontoosta jälleen pysäyttivät. Tällä kertaa ei tietojen mukaan kyseessä ollut kuitenkaan terrori-isku vaan normaali kerrostalopalo. Palon syytä ei tietääkseni ole vielä vahvistettu, mutta jostain luin, että todennäköisesti palo sai alkunsa viallisesta jääkaapista. Palo ei kuitenkaan jäänyt vain yhteen asuntoon tai kerrokseen vaan silminnäkijöiden mukaan levisi lähes räjähdyksen omaisesti taloa ylöspäin. Hetkessä Lontoon Grenfellin pilvenpiirtäjä paloi kuin soihtu.

Kuvakaappaus YLE uutiset
Pian julkisuuteen levisi tietoja, että nopeasti levinneen palon syys olisi halvalla tehty julkisivuremontti. Rydon yhtiön tekemä julkisivuremontti valmistui vasta reilu vuosi sitten toukokuussa 2016 ja siinä vanhaan kerrostaloon lisättiin ulkoseiniin eristeitä. Näiden päälle asennettiin julkisivumateriaaliksi alumiinikomposiittilevyt, mitkä koostuva alumiinisesta kuoresta ja muusta materiaalista valmistetusta ytimestä. Alumiinikomposiitti on varsin yleinen materiaali tornitalojen remonteissa erityisesti sen edullisuuden johdosta. The Independent kertoi, että toisena syynä valittuun julkisivumateriaaliin oli myös talon ”meikkaus” eli ruman vuokratalon kaunistaminen viereisiltä kalliimmilta asuinalueilta katsottuna.
Julkisivulevyjen paloturvallisuus riippuu siitä, mistä materiaalista niiden sisus on tehty. Julkisivulevyt olivat osasyynä myös Australiassa Melbournessa vuonna 2014 sattuneessa 23-kerroksisen kerrostalon tulipalossa, missä pilvenpiirtäjä paloi Lontoon tapaan äärimmäisen nopeasti. Tässä tapauksessa julkisivun komposiittilevyjen sisällä oli Grenfellin tornitalon tapaan polyetyleenimuovia.
Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan palo levisi talon seinää ylös vain yhdessätoista minuutissa. Palon tutkimuksissa todettiin, että kyseinen alumiinikomposiittimateriaali ei ollut palonkestävää. Lisäksi nopean leviämisen epäiltiin johtuneen eristeen ja julkisivulevyn tuuletusraosta. Tuuletusrako antoi hormin tapaan palolle lisää happea ja nopeutti entisestään palon leviämistä.
Itse olin Lontoon palon jälkeen heti yhteydessä lapsuuteni parhaaseen kaveriin, joka on tehnyt kerrostalojen julkisivuremontteja Suomessa käytännössä lähes koko työuransa eli parisenkymmentä vuotta. Näistä toistakymmentä vuotta hän on toiminut hankkeissa johtotehtävissä ja oli helpottava kuulla, että heillä rakennusmateriaalit ovat palamattomia ja paloa hidastavia. Lisäksi kaveri kertoi, että erilaisia palokatkoja tehdään kerrosten väleihin jne. Mutta nyt näyttää siltä, että kaikki toimijat eivät toimi tai eivät ainakaan aina ole toimineet tällä tavalla. Julkisuudessa on kerrottu, että myös Suomessa kerrostaloihin on asennettu julkisivuremonttien yhteydessä palavia eristemateriaaleja. Kuinka laajasta ongelmasta on kyse sitä ei julkisuudessa ole kerrottu. Toisaalta yksikin tällainen paloherkkä talo on jo liikaa eikä ongelma ole vain korkeissa taloissa vaan myös niissä tavanomaisissa suomalaisissa 60-70-luvun muutamien kerrosten kerrostaloissa, joita on viime vuosina lisäeristetty ja julkisivuremontoitu. Tilanne on rakennusvalvonnan lisäksi herättänyt huolta myös palo- ja pelastusviranomaisten keskuudessa. Osassa taloja on jouduttu vaihtamaan eristemateriaaleja. Tämä kaikki tietenkin maksaa ja taitaa monissa tilanteissa jäädä lopulta asukkaiden vastuulle. Paloturvallisuuteen tähtäävistä vaatimuksista on myös valitettu hallinto-oikeuteen kun vaateita ei paikalliset lupaviranomaiset ole ottaneet vakavasti.
Kysymys herääkin, että mikä talojemme paloturvallisuus todella on? Säädösten mukaan meillä kerrostaloissa tulipalon ei pitäisi päästä leviämään asunnosta toiseen alle tunnissa. Onko tilanne näin?
112-päivästä eli helmikuun 12. päivästä on jo pitkä aika. Ja monet meistä siirtyneet myös kesämökeille ja varmasti vieläkin useampi mökkeillä – omilla, tuttavien tai vuokramökeillä – juhannuksena. Muistakaapa tarkistaa, että mökissä ja saunatuvassa on palohälytin ja että ne myös toimivat. Ja ei hukkaan mene tarkistaa kodinkaan hälyttimiä muutaman kerran vuodessa.
….
Kello 22.23 ja aika kiittää tästä päivästä. Kiitos myös palautteesta liittyen aamuiseen kirjoitukseeni talojen julkisivukorjausten paloturvallisuudesta. Olen aiheesta tehnyt myös hallitukselle samansisältöisen kirjallisen kysymyksen eli otetaan tämä asia nyt tosissaan ja vakavasti.
Eduskunnassa tänään kevätkauden viimeinen puolustusvaliokunta ja sitten vielä valtiovarojen kokous. Huomenna itseasiassa VaV:n kanssa vielä jatkamme ja äänestämme viimeksi lisätalousarvioäänestykset. Palaan niihin huomenna.
Istunnossa eduskunta äänesti tänään hallitukselle annetuista kahdesta epäluottamuslauseesta. Asia koski valtioneuvoston tiedonantoa eduskunnalle hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtuneesta muutoksesta. Eduskunta päätti, että valtioneuvosto nauttii eduskunnan luottamusta äänin 104-85. Näin siis hallituskriisi lopulta paketoitu ja loppuunkäsitelty ja uusien vaalien vaatiminen ja muukin näytelmä tämän ympärillä voidaan nyt toivottavasti oppositionkin osalta lopettaa. Hallitus nauttii hieman muuttuneen pohjansakin jälkeen eduskunnan enemmistön luottamusta. Niin kuin eilen kirjoitin niin se on maamme kannalta tässä tilanteessa enemmän kuin hyvä. Toivottavasti saamme vahvistettua talouskasvua entisestään ja lisää työtä ja työpaikkoja tähän mahan. Se on parasta ja tärkeintä mitä nyt voimme ja mitä meidän tulee nyt tehdä.