Tänään eduskunnassa käytiin vilkas, värikäs ja pitkäkin keskustelu muuttuneesta hallituspohjasta. Muutos itseasiassa on pienempi kuin viime vaalikaudella, kun hallituksesta lähti pois kokonaisia puolueita. Alkuperäinen sixpack pieneni lopulta kvartetiksi, kun ennen eduskuntavaaleja Vihreät ja Vasemmistoliitto asemoivat itsensä vaaliasentoon siirtymällä oppositioon. Nyt yksi ryhmä vain jakaantui kahtia ja heistä valtaosa jatkaa kuitenkin hallituksessa. Mutta totta kai muutos on merkittävä siinä mielessä, että Perussuomalaiset hajosivat, mutta hallituksen näkökulmasta muutos oli pienempi.
Keskustelu oli varsin asiallinen lukuunottamatta muutamien perussuomalaisten puoluekokouksen jälkinyrkkeilyä. Itse pidin arvokkaana sitä, että valtiovarainministeri Petteri Orpo toi uudelleen esille sen, että kyse muutoksessa oli ennen muuta hallituksen toimintakyvystä ja jakamattomista yhteisistä arvoistamme ei siis yksittäisen puolueen omista arvoista vaan yhteisestä jakamattomasta ihmisarvosta ja oikeusvaltioperiaatteista. Ja kolmanneksi yhteisestä ohjelmasta.
Maamme suunta on nyt saatu muutettua. Työttömyys vähenee ja työllisyys paranee. Talous kasvaa ja myös ulkomaan kauppa näyttää elpymisen merkkejä. Nämä ovat merkittäviä muutoksia ja viime viikkoina olen täällä blogissanikin kirjoittanut talouden nykytilasta ja siinä tapahtuneesta merkittävästä muutoksesta. Olisi ollut edesvastuutonta ajaa maa syvään hallituskriisiin tässä tilanteessa kun selvä enemmistö eduskunnasta tukee nykyhallitusta ja tapahtunutta muutosta. Lisäksi Vihreiden ja Vasemmistoliiton vaatimat uudet vaalit olisivat olleet jopa perustuslainvastaiset. Ne taisivat enemmän perustua siis hyviin galluplukuihin ja haluun ulosmitata tätä kannatuspotentiaalia vaatimalla uusia vaaleja ohi perustuslainkin kirjauksien.
Eduskunta jatkoi keskustelua pitkään ja huomenna sitten äänestämme tästä. Eduskunta siis päättää nauttiiko hallitus edelleen eduskunnan enemmistön luottamusta. Itse toivon näin sillä nyt talouskasvu ja parempi työllisyys vaatii vastuullisia ja perusteellisia harkittuja lisätoimenpiteitä ja kuukausien sekavaan aikaan ei ole varaa.
…
Illalla vielä Lopen kunnanhallitus aloitti työkautensa. Ehdin eduskunnasta seuraamaan kokousta valtuustonpuheenjohtajana. Iso porukka nyt kh:n pöydän ääressä ja ainakin intoa tuntui olevan reilusti. Toivottavasti myös malttia ja pitkäjänteisyyttä löytyy päätöksentekoon.
Lopen asioista pieni nosto: Lopen ”Kunnan talous tammi-toukokuun tuloslaskelman mukaan on toteutunut hieman ylijäämäisenä paljolti sen ansiosta, että niin verotulot kuin valtionosuudet ovat alkuvuonna toteutuneet hieman budjetoitua paremmin. Toimintakulujen alkuvuoden toteutuma on likimain laskennallisen toteutumatason mukainen, toimintatuotot ovat siitä hieman jäljessä ja sen myötä toimintakate on tässä vaiheessa hieman budjettiperustetta jäljessä. Tarkastelussa tulee huomioida, että tuotot kertyvät normaalisti jälkijättöisesti. Kokonaisuutena talousarvion alkuvuoden toteutuma on tavoitellun mukainen.”

Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Seppälä ja hallituksen jäsen Eeva Pyhälammi. Kova kaksikko. Arvostan.
Ja vielä aikamoisen hieno uutinen Lopelle: ”Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan Lopen työttömyysaste oli huhtikuussa 5,8 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista matalin. Työttö- myysaste oli 0,5 % matalampi kuin maaliskuussa ja 1,4 % matalampi kuin vuotta aikaisemmin. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste oli 7,6 %, mikä myös oli ELY-keskuksen alueen kunnista matalin ja 2,2 % matalampi kuin vuotta aikaisemmin. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä oli huhtikuussa 58, mikä on 32 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimi- alueella työttömyysaste oli huhtikuussa 12,4 %, Kanta-Hämeessä 10,3 % ja koko maassa 11,6 %.”
Näihin lukuihin mitä Lopella on kun koko maassa päästäisiin niin moni valtionkin ongelma olisi ratkaistu. Näitä kohden lisää toimia.