Voisiko Lopenkin kesän päättää Herkkujen yöhön? – Pelto-Seppälän Mulli-Burgerit ja Mikkolan Särki-Burgerit innoittivat

Blogi, perjantaina 14.07.2017

Hauholla on vietetty pitkään aivan erinomaisen hienoa Herkkujen yötä. Vuosia sitten ajattelin, että olisipa kiva, että meillä Lopellakin olisin tuollainen. Silloinen ei vielä oikein ollut kohteita tai paikkoja riittämiin, mutta nyt tuntuu, että aika voisi olla sopiva.

Tänään nimittäin jälleen Pelto-Seppälän tilalla oli burgeri-grillit kuumina ja tilan väki tarjosi oman tilan mulli-burgereita ja lihiksiä ja totta kai myös maalaisjäätelöä ja raparperipiirakkaakin. Ja vaikka lihatilasta on kyse niin vaihtoehtona oli myös Hirvenojan tilan Härkäpapu-pihvit. Oli muuten sairaan hyvää sekin vaikka tällainen lihansyöjä olenkin.

Väkeä oli iltapäivän aikana käynyt varmaan toista sataa ja isäntä oli vääntänyt ainakin 70 hampurilaisateriaa ja ranskanperunat totta kai korvattuna Männistön uusilla Lopen Perunoilla. Maut olivat siis läheltä, puhtaita ja sairaan hyviä.

No, eilen sitten Mikkolan Suoramyynnin Anne ja Antti myivät toistasataa särki-burgeria Lopen Kesätorin torstai-illassa. Aivan suosikiksi on noussut tänä kesä tämäkin lähiruokaherkku Loppijärven Valkeat yöt -illan jälkeen. Torilla on saatu herkutella myös Holapan, Majan Herrojen ja monien muiden keittiön ruokia ja tästä päästäänkin ideaan.

Voisiko Lopella olla vaikkapa vielä tänä vuonna syyskuulla tai elokuulla oma Herkkujen yö? Olisiko se Lopella sitten Makujen ilta 🙂 Mukaan nämä meidän upeat maatilat ja Marskin Maja, Räyskälän Lentokentän ravintola, Vojakkalan Juhlatalo, ravintolat ja toki myös maanmainio kesäkahvila Kartanontien Kesäkahvila ja kaikki ketkä mukaan haluaisivat? Kartta ja ohjeet makujen matkalle ja ei muuta kuin vaikkapa ensimmäistä kertaa vain nettimainonnalla homma pystyyn. Ja jos vaikka saisi muutaman tilataksin mukaan myymään kyytiä kierrokselle niin herkutella voisi myös lasilla tilaviiniä tai pienpanimon mallasta. Ja passiin sitten merkkejä kierroksen varrelta ja vaikkapa pieni arvonta herkuttelijoiden kesken.

Miltäs kuullostaisi? Lähtisitkö sinä kierrokselle makujen matkaan jos tällainen syntyisi? Voisin hieman puhaltaa hiillokseen jos ajatus olisi sen arvoinen.

Kaunis kesäpäivä päätökseen. Nyt järvellä tehty töitä ja nautittu kesäpäivästä. Onneksi sinileväkin taas hukkui Loppikselta. Ihana päästä uimaan!

 

Kommentit