Tänään kävin tutustumassa uuteen Lopella toimintansa aloittaneeseen yritykseen. Karkkilalaiset Outi Pietiläinen ja Salla Maria Sarvanto perustivat uuden yrityksen nimeltä Kotipolku ja tänään he avasivat Lopen Läyliäisiin lastenkoti Villa Pihkan. Kaunis valoisa ja iso erinomaisella tavalla kodinomainen talo tarjoaa pian kodin seitsemälle lapselle tai nuorelle täällä Uudenmaan ja Kanta-Hämeen rajalla. Paraikaa on käynnissä maakunnalliset kilpailutukset niin Hämeessä kuin Uudellamaallakin ja Pihkaan varmasti tullee asukkaita molemmista suunnista.
Uusi lastenkoti tarjoaa siis pian huostaanotetuille ja turvallista uutta kotia tarvitseville lapsille ja nuorille ympärivuorokautista hoitoa, huolenpitoa, ohjausta ja kasvatusta turvallisessa kasvuympäristössä. Pihkalta on matkaa juuri laajennetulle ja saneeratulle Läyliäisten koululle vain noin kilometri ja yläkoululle Kirkolle pääsee hyvin koulukuljetuksin.
Kodin kotisivuilla kerrotaan, että Pihkassa ”työskentely on aina tavoitteellista ja perustuu sosiaalityöntekijän sekä lapsen ja perheen kanssa tehtyihin suunnitelmiin. Työskentelyllä pyritään kuntouttamaan lasta ja perheen tilannetta siten, että kotiinpaluu olisi mahdollista ja turvallista.” Talon uusi henkilökunta oli myös tänään paikalla ja heistä valtaosan kanssa sain myös jutella ja minulle jäi superhyvä kuva tekijöistä. Pitkänlinjan kokemusta ja osaamista, mutta myös uusia ammattilaisia.
Pihkan suuri hehtaarin tontti tarjoaa myös mahdollisuuksia moneen niin peleistä ja leikeistä aina puutarhanhoitoon. Kahdessa isossa autotallissa varmaan joskus kuullaan vielä mopojenkin ääntä ja remontointia ja mitä nyt ikinä lasten ja nuorten mahdollisimman normaaliin arkeen kuuluukaan. Myös musiikki ja taide tulee olemaan osa talon elämää ja mitä itse ihastelin niin myös se, että kirjaston kanssa halutaan tehdä yhteistyötä ja lukeminen tuo osaksi näidenkin lasten ja nuorten elämää.
Onnea vielä Outi ja Salla Maria ja tervetuloa Lopelle yrittäjiksi. Ja onnea kovaan, mutta enemmän kuin arvokkaaseen työhönne henkilökuntanne kanssa. Mielelläni tulen käymään toistekin ja toivottavasti avajaisiin lahjaksi tuomani omenapuu myös antaa talon väelle herkkuja jo ensi syksynä.
….
Tänään illalla kävin vielä kunnanjohtajamme Mikko Salmelan kanssa vierailulla Ihantolassa. Esillä hieman yritysasioita, mutta myös Loppijärvemme huolestuttava tila. On tärkeää, että Lopen kunta ottaa jatkossa isomman roolin myös järven kuntoonlaittamisessa sillä iso syy tämänpäivän ongelmiin on kiistatta kirkonkylän vanhat jätevedet ja myöhemmin huonosti toiminut puhdistamo. Kunnan vastuu täytyy nostaa nyt keskusteluun kun ensi vuoden budjettia suunnitellaan.
Kiitos ihastuttavasta illasta kauniin Loppijärven vastarannalla Bergholmeille. Nyt jo täällä tällä puolella järveä.