Se on sitten kesätöiden aika. Neste Oil Rally Finland kutsuu ja tänään keskiviikkona jo aloitamme Jyväskylässä. Vedän illalla FIA:n ja AKK:n Liikenneturvallisuusiltaa missä lapset pääsevät tapaamaan MM-sarjan kuljettajia ja myös ajamaan rallitähtien kanssa Autoliiton liikennekouluradalla. Samalla myös ensimmäiset haastattelut MM-sarjan tähdiltä ennen kilpailuviikonloppua ja huomenna sitten lähdetään tositoimiin.
Itse olen selostanut näitä urheilutapahtumia aikanaan yhden vuoden ihan työkseni ja yhteensä jo toistakymmentävuotta kaiken kaikkiaan. Jyväskylän MM-ralli on sellainen minkä olen halunnut tehdä vielä kansanedustajanakin ja totta kai olen iloinen, että käyttöä miehelle ja äänelle on tällaisekkin. Aikanaan Timo Pulkkisen ja Tomi Tuomisen opissa aloitin Alastaron Moottoriradalla apukuuluttajana ja sieltä sitten on edetty erilaisiin juttuihin kotimaahan ja ulkomaillekin. Mutta ehdoton vuoden kokokohta on aina selostaa oman kotimaan MM-ralli. Ja tänä vuonna jotenkin erityistä tykytystä aiheuttaa vielä paluun tekevä Harjun EK ja pääseminen siellä ääneen. Se on Ouninpohjan tapaan legenda.
…
Nyt jo tämä päivä takana ja kello 19.36. Tänään vapaa ilta täällä Jyväskylässä ja huomennakin sitten vasta töihin iltapäivällä juontamaan Neste Oil Rallyn virallista lähtöä Paviljonkiin. Nautitaan nyt rallikaupungin tunnelmista ja lupasin muutaman tutunkin tuossa vielä tavata. Täällä niitä tuttuja riittää.
Rallisydän sykkiin ja kovaa.