Meille kultainen on tämä Loppi…
Tällä viikolla kotikunnassani Lopella vietetään perinteistä Loppi-viikkoa. Ohjelmaa on monenlaista ja tällä viikolla nostetaan esille myös paikallisia ympärivuotisiakin kohteita näyttelyistä kauppoihin ja turistikohteista upeaan luontoomme. Juhlaviikko huipentuu Lopen Päivään sunnuntaina 3. elokuuta. Lopen Päivä alkaa totta kai lipunnostolla ja messulla Lopen kirkossa. Tämän jälkeen lasketaan kukat sankarihaudalle ja senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle. Ja tänä vuonna juhlassa keskitytään Karl Wilkmaniin. Hänen syntymästä tulee kuluneeksi 170 vuotta ja herraan paneutuva yleisölle avoin muistoseminaari on pyhänä Loppisalissa kello 13.
Varmasti kokemisen arvoinen on myös tämän viikon torstai. Illalla Vanhalla kirkolla ja kotiseutumuseo Lukkarin Puustellilla on kansallispukujen tuuletus. Paikalle siis toivotaan väkeä kansallispuvuissa ja uskoisin, että useampi Lopen pukukin illassa nähdään. Paikalla myös Lopen puvun tekijä ja kansallispukuasiantuntija Minna Koskinen. Vanhankirkon mäen ilta alkaa kello 18 kun Loppi-seuran sekä Sakari Pälsin seuran edustaja laskevat kukat professori Sakari Pälsin haudalle. Ja tunnelmainen ilta rauhoittuu sitten Vanhankirkon iltahartauteen kahdeksalta. Sekin kaunis hetki joka kesätorstai. Loppi-viikon iltahartaus on hieman erilainen. Kansanlaulukirkpssa lauletaan tuttuja kansanlauluja Anna-Mari Kaskisen uusin sanoin. Lauluja on säestämässä Pelimanniyhtye, jossa soittavat Raimo Raussi (viulu), Tuija Rannanmaa (huilu), Hannu Heiniluoma (kontrabasso), Tuomas Lindfors (kitara) ja Kirsi Lindfors (harmonikka).
Ja tänään sitten yksi odotettu hetki kun kokoonnumme jälleen Lopen Hautausmaalle. Suviehtoon hautausmaakävely Lopen hautausmaalla tänään tiistaina 29.7. klo 18 ja teemana tänä vuonna Lopen fallesmannit ja poliisi. Oppainamme tutut Antti Koskimäki ja Kalevi Nevanpään.
Ja lisää tapahtumia tälle Loppi-viikolle: Lopen Viikon ohjelmia 2014.
….
Kello 22.41 ja Loppijärven rannassa jälleen. Upea kotiseutupäivä. Kiitos vielä illan hautausmaakierroksesta oppaillemme Antti Koskimäelle ja Kalevi Nevanpäälle. Taas tiedetään kaikki monenmoista uutta kaikesta vanhasta. Tällä kertaa miehet veivät meidät Lopen edesmenneiden poliisien, nimismiesten ja nimismiehen kanslianväen haudoille. Toistakymmentä vai lie lähemmäs kaksikymmentä hautaa kiersimme ja historiaa kahdelta edelliseltä vuosisadalta. Hienoja tarinoita myös mukana olleelta yli 60 hengen joukolta. Muisteloita, kokemuksia ja tarinoita poliisimiehistä ja fallesmanneista. Ja upeaa oli, että paikalla oli väkeä aivan pienistä lapsista paljon elämää nähneisiin ja kaikki yhtä kiinnostuneita kotiseutuhistoriasta.
Oma isoisäni, Juho Heinonen, oli myös poliisi Lopella ja myös hänen haudalla tänään kävimme. Isän isääni en koskaan saanut tutustua, mutta Poliisi-Pappana hän eli tarinoissa ja keskusteluissa läpi lapsuuteni. Ja hänen puolisonsa Maija-mummu oli sitten nimismiehenkansliassa töissä. Kummastakin tänään tarinoita kuultiin ja myös Maija-mummun ensimmäisestä lapsesta Raijasta, joka vain 18-vuotiaana riisti itseltään hengen rakkausmurheiden murtamana. Miksi sekin nousi tänään esiin niin syy oli se, että hän ampui itsensä kotitalonsa Heinosen talon yläkertaan Poliisi-Papan virka-aseella. Surullinen tarina ja loppu vasta orastaneelle elämäntarinalle. Raijan päiväkirjoja juuri tällä viikolla tuolta vuodelta luin. Koskettavia nuoren naisen tarinoita ja tuntoja. Rakkautta ja hylätyksi tulevista ja kaikkea sellaista.
….
Lopen Laakan poika on poissa.
Tänään päivä sai tuoreen suru-uutisen aamusta. Lopen Laakan pitkäaikainen puheenjohtaja ja Lopen urheilun ja liikunnan puuhamies Jouni Vilenius oli menehtynyt ärhäkän sairauden murtamana. Viesti pysäytti. Hyväkuntoinen ja tekevä mies oli poissa. Kuin huomaamatta. Jounista tuli tuttu ja läheinen monenkin kautta. Hänen perheensä rakentui isäni serkun kanssa ja heidän pojista, pikkuserkuistani, tuli vuosien myötä läheiset. Toisesta jopa lapsemme kummisetä. Jouni oli myös mukana loppilaisten lasten ja nuorten elämässä urheilun kautta. Lopen Laakan toiminnassa vuosikymmenet ja ainakin toistakymmentä vuotta myös seuramme puheenjohtajana. Itsekin sain saman seuran hallituksessa toimia ja nähdä ja kokea monenlaista. Ja vielä sitten Jouni oli meidän Pekkalan luotto metsuri. Viimeisenä isona työnään hän raivasi täällä Tapani-myrkyn tuhoja ja sitä ennen kymmeniä ja kymmeniä toinen toistaan suurempia puita. Jounin kädenjälki näkyy Pekkalassamme edelleen ja yhtenä muistona kovia kokenut omenapuu, joka kerran yhden kaatuneen puun alle taipui. Jätin sen muistoksi ja puu kulkenut ja elänyt siitä lähtien Jounin Omenapuuna. Ja niin elää edelleen ja siinä myös muisto.
Loppilainen urheiluelämä menetti eilen yhden tärkeän voimamiehen. Ei Jouni 1930-luvulla perustetun seuran isä voinut olla, mutta vahva poika. Vastuunkantaja, huolehtija, tekijä ja puurtaja. Ja varmasti monet muistavat Jounin myös Hippokisojen lähettäjänä. Vielä kaksiviikkoa sitten hän oli suunnitellut, että kyllä hän elokuussa jälleen lähettäjän hommat hoitaa. Viimeisinä päivinä hän oli pyytänyt soittamaan ja huolehtimaan lähettäjäksi jonkun toisen. Jouni teki tehtäväänsä loppuun asti.
Helteisenä päivänä leikattiin viljaa aivan liian varhain. Olen surullinen ja hämmentynyt. Voimia vielä Jounin perheelle ja kaikille läheisille. Hänenlaisia ei ole montaa. Eikä häntä voi kukaan korvata.
Päivällä taivas salamoi, jyrisi, ja en voinut välttää ajatusta, että mitähän se mies nyt jo siellä puuhaa.
Kiitollisena siitä, että sain tuntea Jounin ja oppia häneltä monenlaista. Suljen tämänpäivän päiväkirjani sivun. Nöyränä sen edessä, että koskaan emme tiedä lähtömme aikaa.