Viikko vielä. Hyvältä näyttää.

Blogi, sunnuntaina 15.01.2012

Tällaisissa tunnelmissa on tämä vaalikampanjaviikko edennyt. Itse olen kiertänyt ahkerasti joka päivä kampanjapuuhissa ympäri Hämettä ja Uudellamaalla ja Helsingissäkin. Nyt vielä tehdään viikko täysillä töitä niin uskoisin, että se riittää. Ja jos ei riitä niin tehdään sitten kaksi viikkoa lisää. Eikös se niin mene.

Muutama sananen jälleen rakkaasta kotikunnasta Lopestakin…

Tänään illalla toisen kerran huomisen kunnanhallituksen lista läpi. Huomenna teemme kaksi lisäkauppaa Silmänkannon työpaikka-alueelta. Näin saamme kokonaisuuden valmiiksi. Nämä ovat siis Paloheimolta viime vuoden lopulla ostetun maa-alueen (22,5ha) lisäalueet (noin 17ha) ja sen jälkeen alue on valmis. Pääsemme toivottavasti sen kanssa eteenpäin jo tässä parin kuukauden aikana. Tavoitteena, että voisimme kertoa ehkä koko kuntamme historian kovimman yritys- ja työpaikkauutisen kuntalaisille ja koko seutukunnalle ja Hämeellekin. Onnistuessaan, mihin minä uskon, tämä tulee tavalla tai toisella tarjoamaan työpaikkoja alueellemme jopa 500. Puhutaan siis aivan uudenlaisesta toiminnassa Lopellakin.

Katselin tuossa myös hieman talouttammekin. Joulukuun verotilitykset olivat erittäin hyvät ja paljon paremmat mitä olimme alunperin suunnitelleet. Joulukuussa tilitys oli 22 prosenttia edellisvuotta parempi ja koko viime vuodenkin verotilitykset 5,5 prosenttia 2010 vuotta paremmat. Verotulot siis saimme hyvälle kasvu-uralle ja toteutuma on 103,8 prosenttia. Siis selkeästi budjettiamme parempi. Ja tällaiseen olemme pyrkineetkin. Verotuloja siis kertyi kuntaamme viime vuonna lähes 200 000 euroa enemmän. Voin siis jo tässä vaiheessa todeta, että talousarviomme tulee toteutumaan viime vuodelta kokonaisuuten hyvin. Itseasiassa taidamme tehdä jopa pitkään aikaan kaikkien aikojen parhaan tuloksen.

Velkamäärää olemme saaneet laskettua yli 3 miljoonaa eli painamme kuntamme investointilainojen määrän jo hyvinkin kuntien keskimääräiselle tasolle. Näyttää siltä, että kun kaikki luvut ja rahat nyt saadaan mappeihin niin tulemme tekemään reilusti ylijäämäisen tilinpäätöksen. Meneekö yli 2 miljoonan niin sen pian tiedämme.

Täytyy siis todeta, että olemme onnistuneet urakassamme erinomaisesti. Tämä oli yksi isoin tavoitteeni kun ryhdyin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi ja nyt olemme saaneet kuntamme kääntymään selkeään myötätuleen. Se on vain vaatinut tekoja ja päätöksiä ja onneksi niihin on nyt ollut valmiutta. Vastuunkantajia tarvitsee kunnatkin jos valtiokin.

Erittäin myönteistä on myös se, että olemme saaneet painettua kuntamme työttömyyden jo 5,8 prosenttiin. Marraskuun luku on nyt tuorein ja se on koko ELY-keskuksen alueen kunnista matalin. Kanta-Hämeessä muuten muuten työttömyysprosentti on 8,4 prosenttia ja koko maassa 8,8 prosenttia. Lopella ollaan siis tässäkin hyvällä uralla.

Ja hyvältä näyttää myös kuntamme kasvu. Väkiluku on kasvanut yli prosentilla ja olemme tässäkin Hämeen veturi. Asukaslukumme oli marraskuun lopussa 8 358. Suhteellisesti tarkastellen väestönkasvu on siis Lopella koko Kanta-Hämeen voimakkainta. Aktiivinen tontti- ja työpaikkapolitiikka ja yhteistyö näkyy siis näissäkin. Niin kasvussa kuin työttömyyden vähentymisessäkin.

Huomenna kun kunnanhallituksessa hyväksymme ensi vuoden budjetin täytäntöönpanonsa osalta niin tärkeää on kuitenkin muistaa, että rikkaita emme ole ja yltäkylläisyyteen ei ole varaa. Mutta vastuullisella politiikalla pystymme pitämään Lopen elinvoimaisen jatkossakin. Sen eteen lupaan tehdä töitä hartiavoimin.

Mutta koko kunnanhallituksen lista jälleen netissä osoitteessa: Esityslista. Itse olen huomenna päivällä kiinni muutamassa tilaisuudessa, mutta tavoitella voi puhelimella tai sähköpostilla. Ja mielellään myös Lopen kokoomuksen muut kunnanhallituksen jäsenet Saija Grönholm ja Eeva Pyhälammi vastailevat kysymyksiin ja kommentteihin jos sellaisia ilmenee. Saijan saa kiinni puhelimella 040 521 7060 ja Eevan 050 331 5465.

Nyt mukava ilta. Illansuussa raivasin kalenteriin muutaman tunnin aikaa itselleni ja hevosille. Vaahteramäen Ratsastuskoululla yksin estetreeniä Homeroksen kanssa. En tiedä nauttiko hevonen, mutta sen voin kertoa, että Heinosella oli hymy ainakin herkässä muutaman aika vaativankin treenin jälkeen. Ratsastus on harrastuksista jaloin 🙂

 

Kommentit