Keskiviikon Aamupostissa (30.5.2012) kerrottiin näyttävällä jutulla maanantaina Vantaanjokeen tutustuneista Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajista. Me emme tienneet koko vierailusta, ennen kuin luimme siitä keskiviikon Aamupostista.
Vierailu oli nimittäin Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan järjestämä. Uutisessa Aamupostin toimittaja Tarja Heikkonen kuitenkin ihmetteli ”miksi Lopen ja Riihimäen kansanedustajat eivät olleet paikalla”. Syy oli yksinkertainen, me emme kuulu Uudenmaan emmekä Helsingin vaalipiirin kansanedustajiin ja siksi meitä ei kyseiseen tilaisuuteen oltu kutsuttu ja siksi emme mukana olleet.
Tarkistimme vielä Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan puheenjohtaja Tapani Mäkiseltä ja Uudenmaanliiton Tatu Rauhamäeltä, että meitä ei kyseiseen tilaisuuteen oltu kutsuttu edes kyseisen alueen kansanedustajina. Siksi ihmettelimmekin, miksi toimittajan piti erityisesti lehteen kirjoittaa meidän olleen tilaisuudesta poissa. Ja toki olisimme odottaneet, että toimittaja olisi vähintäänkin sitten itse varmistanut miksi emme tilaisuudessa olleet.
Jutussa ihmeteltiin myös sitä, että avustajiammekaan ei näkynyt paikalla. Ylipäätään emme katso tällaisten tilaisuuksien olevan avustajan tehtäviä, olemme sitä mieltä, että kansanedustajan pitää ne itse hoitaa. Maanantaina kyseisen tilaisuuden aikana Timo Heinonen oli maatilavierailulla tutustumassa suomalaisen ruuantuotantoon ja Aino-Kaisa Pekonen tutustui Riihimäen paloasemaan ja ensihoidon tilaan.
Olisimme toki mielellämme tutustuneet myös Vantaanjokeen, Riihimäen Veteen ja jätevedenpuhdistamoon ja mielellämme vaikkapa tänä kesänä sellaisen vierailun teemme. Olemme sitten hyvissä ajoin yhteydessä myös Aamupostiin.
Aino-Kaisa Pekonen
Kansanedustaja, Riihimäki
Timo Heinonen
Kansanedustaja, Loppi