Vastine Aamupostiin 23.5.2013: Nuorisotakuu vaatii toimia kaikilta

Kynästä, torstaina 23.05.2013

Aamupostin Lukijalta –palstalla kirjoitettiin 22.5.2013 minulle Nuorisotakuusta. Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, että toimiakseen nuorisotakuu vaatii toimenpiteitä niin valtion tasolla kuin kunnissakin. Se vaatii myös toimenpiteitä ja tahtoa yrityksiltä ja myös nuorilta itseltään.

Kuntaministeri Henna Virkkunen totesi Nuorisotakuusta, että ”viimeistään nyt on siirryttävä puheista tekoihin myös kuntatasolla ja saatava yhteistyö kaikkien osapuolten: elinkeinoelämän, valtion ja kuntien välillä jouhevaksi. Kuntien kannalta on keskeistä suunnata riittävästi voimavaroja opinto-ohjaukseen niin peruskouluissa kuin toisella asteella. Myös TE-toimistoihin tarvitaan ohjauksellista otetta.”

Ministeri Virkkunen rohkaisi myös meitä kuntapäättäjiä jatkamaan ja kehittämään edelleen jo hyväksi havaittuja keinoja nuorten työllistymiseen ja koulutukseen saattamiseen. Ympäri Suomen löytyy hyviä ja toimia malleja ja niitä kannattaa rohkeasti kopioida omaankin kuntaan.

Lopulta tärkeintä on se, että varmistamme jokaiselle nuorelle paikan joko koulutuksessa tai työelämässä.

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että valtionkaan tasolla emme ole nuorisotakuun toteuttamiseksi tehneet riittämiin. Myös esimerkiksi SAK:n ja Akavan mielestä nykyisillä eväillä kaikki nuoret eivät vielä työllisty. Hallitus ja me myös eduskunnassa olemme lupauksemme antaneet nuorille ja sitä emme ole pystyneet ainakaan vielä pitämään. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan nimittäin alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli huhtikuussa 24,4 prosenttia ja kasvoi edelleen. Nuorisotakuun piiriin kuuluvien tilanne on siis huonompi kuin ennen takuun voimaantuloa. Nuorisotakuuhan tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa. Tämä on lupaus jonka olemme antaneet. Emme ole sitä kuitenkaan pystyneet pitämään.

Itse olen eduskunnassa valmis tukemaan kaikkia niitä vastuuministereiden esityksiä joilla nuorisotakuun toteumista vahvistetaan. Niitä tarvitaan niin työministeri Lauri Ihalaiselta, kulttuuriministeri Paavo Arhinmäeltä kuin tulevalta opetusministeri Krista Kiurultakin. Minusta opetusministerin on esimerkiksi syytä katsoa vielä huolella läpi, että esimerkiksi toisen asteen aloituspaikkaleikkaukset eivät missään päin Suomea vaaranna takuun toteutumista. Tarvitaan myös lisätoimenpiteitä oppisopimuskoulutuksen turvaamiseksi jne. Ja kaiken kaikkiaan itse toivon hallitukselta kesäkuun lisätalousarviossa lisää rahaa nuorisotakuuseen. Näille esityksille annan itse kansanedustajana täyden tuen.

Minulle Nuorisotakuu ei ole vastakkainasettelun kysymys vaan yhteistyön ja yhdessä tekemisen kysymys. Yhdynkin työministeri Lauri Ihalaisenkin esittämään vetomuukseen työnantajille, että juuri nyt opiskelijoita palkattaisiin kesätöihin ja vastavalmistuneita ensimmäiseen työpaikkaansa. Ensimmäisen työpaikan merkitys on äärettömän suuri myöhemmälle työuralle.

Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)

Kommentit