”Huutelua ja riehumista, kännykän räpläämistä ja jatkuvaa pulinaa. Työrauhaongelmat ovat kouluissa arkipäivää. Yli puolet Ajankohtaisen kakkosen tekemään kyselyyn vastanneista peruskoulun opettajista kokee, että työrauhan puute on ongelma tunneilla.”
Näin uutisoi Yle reilu vuosi sitten OAJ:n kautta tekemänsä selvityksen jonka mukaan 71 prosenttia opettajista kertoi työrauhaongelmien lisääntyneen. Tarvitsemme keinoja, joilla oppilaille voidaan turvata oppimisympäristö.
Samalla voi myös kysyä, että onko opettajalla oikeus turvalliseen työympäristöön? Opettajilta ympäri Suomea tulee viestejä siitä, kuinka työpäivä keskeytyy terveyskeskusvierailun vuoksi tai kotiin palataan päivittäin mustelmilla. Ja nämä tarinat siis aivan tavallisista peruskouluista. Muutamat vaikeat tapaukset vaarantavat koko koulun turvallisuuden. Tämä on otettava vakavasti.
Turvalliseen kouluun tähtäävä lakiesitys saatiin juuri eduskuntaan. Muutoksia esitetään mm. jälki-istuntoihin, jotka voisivat jatkossa pitää sisällään joitain kirjallisia tai suullisia tehtäviä. Näin on ennen ollutkin, ainakin käytännössä. Samoin rangaistukset voisivat jatkossa olla kasvatuksellisempia. Tahallaan koulun tiloja sotkenut oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan tai tupakoinnista kiinni jäänyt kirjoittamaan ainetta tupakoinnin vaaroista. Tämä ei siis ennen ole ollut laillista. Olisin valmis myös lisäämään kirjauksen siitä, että todistusta ei koulusta saisi ennen kuin velvoitteet mukaan lukien jälki-istunnot olisi suoritettu.
Uudessa laissa opettajat saisivat myös oikeuden tarkistaa koululaisen repun epäillessään sen sisältävän opetusta häiritseviä välineitä. Tämäkin ongelma on varmasti monelle koulussa työskentelevälle tuttu. Tarkoitus ei ole heikentää oppilaiden oikeuksia, vaan antaa opettajalle keinoja turvata muiden oppilaiden turvallisuus.
Toivon, että hyvää lakia vielä täydennetään paremmaksi eduskunnassa. Itse olisin valmis antamaan rehtorille oikeuden evätä opetus koululaiselta kolmeksi päiväksi, turvatoimena. Tarve lähtee arjesta, ja auttaisi koulua reagoimaan ääritilanteisiin. Ongelmiin voitaisiin reagoida nopeasti ja rauha saataisiin palautettua kouluun akuuttitilanteessa. Kolmen päivän koulukarenssia ovat esittäneet mm. OAJ, Vanhempainliitto ja myös Suomen Rehtorit. Tämä ei tokikaan tarkoittaisi erotetun oppilaan jättämistä kotiin yksin kolmeksi päiväksi, vaan vaatisi tarvittavien tukitoimien aloittamista jo tässä vaiheessa.
Kevättalvella Helsingin Alppilan yläkoulun opettajan erottaminen nostatti kansalaisliikkeen vaatimaan kuria kouluihin. Ottamatta kantaa toimiko kumpikaan tilanteessa oikein niin myönteistä oli se, että ihmiset alkoivat puhua koulujen työrauhasta. Ja antoivat myös tukensa hyville suomalaisille opettajille ja heidän arvokkaalle työlleen. Vaadittiin, että opettajillekin pitää antaa turvallinen työpaikka ja ennen muuta mahdollisuus opettaa.
Kaleva kommentoi asiaa pääkirjoituksessaan tuoreeltaan puhuttelevasti. ”Helsingin tapaus olkoon viimeinen hälytysmerkki siitä, että kouluturvallisuuden parantamiseksi on tehtävä jotain. Jos helsinkiläisopettajan erottamisesta jää päällimmäiseksi sellainen tunne, että häirikköoppilas sai niskalenkin opettajasta, ajaudutaan entistä vakavampiin ongelmiin.”
”Koulusta ei saa tehdä vankilaa, mutta pelisääntöjen on oltava selkeät.”
Itse luokanopettajana toimineena otan tämän koulurauhaongelman vakavasti. On kuitenkin todettava, että loputtomatkaan resurssit tai lainsäädäntö eivät lapsia kasvata tai opeta. Niiden lisäksi tarvitsemme hyvää yhteistyötä vanhempien, koulun ja muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien kesken.