Vasemmistohallitus toteuttamassa kuitenkin seuraavaksi maastamuuttoveron – VM:n asiantuntijat kuitenkin tyrmäävät suunnitelman jopa haitallisena

Blogi, maanantaina 10.02.2020

Sosiaalidemokraatit ovat seuraavaksi valmistelemassa Suomeen uutta maastamuuttoveroa. Suomesta pois lähteviltä perittävästä verosta oli maininta jo Antti Rinteen hallitusohjelman 5. liitteessä ja sieltä se kopioitiin yksyhteen myös pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Ruotissa sosiaalidemokraattien vetämä hallitus sen sijaan luopui vastaavasta verosuunnitelmasta. Ruotsissa maastamuutto­vero ­todettiin yksiselitteisesti kasvun esteeksi ja veron tuottopotentiaali myös aiheutuviin riskiin verrattuna pieneksi.

Suomessa Marinin hallitus kuitenkin jatkaa maastomuuttoveron valmistelua? Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) on aihetta kommentoinut hieman kriittiseen sävyyn, mutta riittääkö keskustan voima vasemmistohallituksessa kuitenkaan veroa torppaamaan? Ja jos tähän kiedotaan esimerkiksi maakuntahallinnon jokin lisäjuttu niin on jo aikalailla todennäköistä, että keskusta on valmis maastamuuttoveronkin kuittaamaan? Vai onko?

Tällainen julkinen keskustelu ja jopa valmistelu on jo omiaan aiheuttamaan sen, että nyt veron valmistelun aikana suuri joukko ­ihmisiä ja ennen muuta yrityksiä voi muuttaa pois Suomesta. Itseasiassa jo nyt meiltä muuttaa enemmän korkeakoulutettuja pois kuin mitä tänne tulee muista maista.

SDP:n talous- ja veroasiantuntija, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen (sd.) on nyt viemässä maastamuuttoveroa vauhdilla eteenpäin. Demarit ovat verhonneet maastamuuttoveron arvonnousuveron -nimen taakse ja tätä kautta veroa yritetään ujuttaa läpi hallituksen pöydän. Keskustalla onkin tässä nyt tärkeä rooli. Hyväksyykö keskusta ja Katri Kulmuni tällaisen jopa yrittäjyyttä ja omistajuutta haittaavan uuden veron? Maastamuuttoverohan muuttaisi vanhaa sanontaa, että on lottovoitto syntyä Suomeen muotoon, että se on myös samalla elinikäinen tuomio pysyä täällä. Minusta nyt olisi järkevämpää laittaa voimavaroja sen selvittämiseen miksi osaajat lähtevät Suomesta ja miksi moni suomalainen nuori valitsee kodikseen jonkun muun maan, kun on aika tehdä töitä ja ehkä vaurastuakin?

Valtiovarainministeriön selvitys maastamuuttoverosta on jo tehty ja siinäkin todetaan, että VM ei kannata maastapoistumisveron säätämistä, vaikka se teknisesti olisikin mahdollista. Maastapoistumisvero sisältäisi VM:n mukaan ”siinä määrin ongelmallisuuksia, ettei lansäädäntötoimiin ole aihetta nyt ryhtyä” ja veromalli haittaisi sekä kilpailukykyä että taloudellista tehokkuutta.

Vasemmistohallituksen riveistä uutta maastamuuttoveroa hehkutettiin läpi viikonlopun. Isot voimat ovat nyt liikkeellä.

Tuntemattoman sotilaan Hietasta mukaillen voisi kysyä, että kuinka hirveästi demarit voivatkin veroja rakastaa.

….

Vuoden ensimmäinen kouluvierailu ”omalle” vanhalle koululle

Työviikko alkoi vuoden ja samalla muuten myös uuden vuosikymmenen ensimmäisellä kouluvierailulla. Sen tein tänään Lopen Kirkonkylän koululle. Koulu on siis sama mitä aikanaan Lopen ala-aste -nimellä lapsena kävin ja myös sama missä aikanaan opettajanakin toimin. Tänään sitten jälleen samalla koululla ja pidin pienet esitykset ensin nelosluokkalaisille ja sitten vitosille. Mukavat luokat ja aika meni jälleen hetkessä. Ja täytyy sanoa, että kyllä meillä on fiksuja ja valveutuneita lapsia ja nuoria. En kyllä itse tuon ikäisenä olisi osannut vastata varmaan osaakaan minun tänään heille esittämistä kysymyksistä. Nyt vastauksia tuli kuin kaupanhyllyltä.

Päivällä sitten työlounas Riihimäellä ja esillä mm. seutukunnan asumisasioita ja myös elinkeinoasioita ja iltapäivällä vielä Lopen kunnan puheenjohtajisto ja sitten kunnanhallitus.

 

 

 

 

Kommentit