Vuodenvaihtuminen tuo myös varusmiesten pusseihin lisää rahaa, kun päivärahat nousevat reilulla kymmenellä prosentilla. Aloittavien varusmisten päiväraha on vuoden 2009 alusta 4,40 euroa, yli 180 päivää palvelleiden 7,30 ja 270 päivää palvelleiden varusmiesten 10,20 euroa päivässä. Puolustusministeriö halusi korotuksilla parantaa erityisesti pitkään palvelleiden asemaa.
– Tämä oli yksi sellainen meille tärkeä juttu. Nyt saamme sen kuntoon, mutta aivan niin kuin opiskelijoidenkin kohdalla tämän pitää jatkossa olla säännöllisenpää eikä vain sellainen ”once in a lifetime”-juttu vaikka armeija sitä olisikin, totesi kansanedustaja Timo Heinonen ja muistutti, että esimerkiksi kotiuttamisrahan käyttöönotto olisi jälleen varsin perusteltua.
Uudet varusmiesten päivärahat astuvat voimaan 1. tammikuuta. Kustannusvaikutuksiltaan ne ovat vuodessa valtuolle 4,7 miljoonaa euroa.
– Seuraava korotus onkin nyt jo suunniteltu vuodelle 2011 ja silloin korotussumma olisi noin 3,2 miljoonaa euroa. Tämä olisi varmastikin aikalailla oikea tahti, kommentoi Heinonen ja muistutti, että erityisasemassa olevien varusmiesten tilannetta tulee seurata myös. Tällaisia ovat mm. perheelliset varusmiehet sekä palvelukseensa kauempaa tulevat.