Varsin Iloinen Teatteri hurmaa Riihimäellä – ”Kesään pitää mahtua puolenkymmentä kesäteatteria”

Uutiset, perjantaina 18.07.2008

Kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Timo Heinonen nauttii kesästä mansikoiden lisäksi kesäteattereissa. Sateisen ja kolean kesän tunnelmaa ovatkin nostattaneet niin Lopen Kesäteatterin Satumaa-tangomusiikaali ja nyt Riihimäen terassiteatteri VIT Käly Selän Alla -esityksellään. Heinonen oli näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväinen.

– VIT on sellainen takuuvarma kesän juttu. Niina Lahtinen on äärimmäisen taitava ja terävä käsikirjoittaja ja varmasti myös tuo paikallinen näkökulma kiehtoo. Erittäin korkeatasoista musiikkiteatteria ja hymyä riitti vielä aamullakin, kehui Timo Heinonen Daddy´s Pubin kesärevyytä.

Tänä vuonna Heinonen pääsi esityksessä vähemmällä. Viime vuonna VIT:n kesäiloittelussa oltiin nimittäin Jyrkin, Benin ja Timon kanssa vielä vaalihuuman jälkitunnelmissa.

– En suinkaan. Sehän on kunnia päästä tällaiseen esitykseen. Poliittinen satiiri on yksi vaikeimmista huumorin lajeista, mutta Lahtisen kynästä sitä irtoaa hyvin ja tämä porukka osaa irrotella juuri oikein. Ei siis pahaamieltä, mutta terävää kieltä, totesi Heinonen ja kertoi tälläkin kertaa erityisesti eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaa parodioineen sketsin olleen illan parhaasta päästä.

– No toki minun makuuni oli myös paikalliset jutut ja Riihimäen Opiston syksyn ohjelmatarjonta. Niin ja tottakai Tuntemattoman Sotilaan koe-esiintymiset.

Esityksen musiikista vastasi kapellimestari Katja Lappi ja lavalla nähtiin käsikirjoittaja ja ohjaaja Niina Lahtisen lisäksi Heidi Musakka, Jukka Kuronen ja Kalle Ropponen. Esitykset Riihimäen parhaaksi kesäterassiksi useamman kerran valitulla Daddy´s Pubin terasilla jatkuvat aina heinäkuun loppuun.

– Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan. Itse menen seuraavaksi Turkuun Yrittäjien matkalla Samppalinnaan katsomaan Hääkeikkaa. Musikaalikomediaa sekin elokuva The Wedding Singerin hengessä, kannusti Heinonen ja kertoi kesään mahtuvan vielä ainakin Hollolan kesäteatterin Herralassa.

– Silloin olemme kokoomuksen 90-vuotisjuhlatunnelmissa ja näemme Liisa Heiskasen Afrikan morsiamen.

Riihimäen VIT:n esitysajankohdat löytyvät netistäShowTeam JukkaK:n sivuilta

Kommentit