Tavoite jo ylitetty Lopen Kokoomuksella jo ennätysmäärä ehdokkaita

Uutiset, sunnuntaina 20.07.2008

Lopen Kokoomuksen virallinen kunnallisvaalien ehdokastavoite on jo ylitetty vaikka syksyn vaaleihin on aikaa vielä nelisen kuukautta. Edellisissä kunnallisvaaleissa neljä vuotta sitten kokoomuksella oli ehdokkaita neljäkymmentä ja nyt kesäkuun lopussa ehdokkaita oli jo 41. Virallinen neljänkymmenen ehdokkaan raja on näin ylitetty.

– Lähdimme tavoittelemaan samaan 40 ehdokkaan määrää kuin neljä vuotta sitten vaikka nyt listalle voidaankin ottaa 53 ehdokasta kunnan väkiluvun rikottua 8000 asukkaan rajan, kertoi Lopen kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen.

Heinonen kertoo tällä kertaa ehdokashankinnan olleen aiempia vuosia helpompaa. Kiinnostus Lopen kunnan asioista ja kokoomusta kohtaan on ollut hyvää.

– Koskaan ennen ei näin paljon ole väkeä ilmoittautunut itse mukaan toimintaan. Osa haluaa tehdä töitä järjestötasolla ja toiset ovat kiinnostuneita myös ehdokkuudesta. Merkille pantavaa on ollut myös se, että mukaan on tullut hyvin myös uusia loppilaisia, vasta muutaman vuoden Lopella asuneita. On hienoa, että he haluavat ottaa vastuuta uuden kotikuntansa asioista.

Ehdokkaansa Lopen kokoomus julkistaa vasta lomakauden jälkeen, mutta Heinonen kertoo listan olevan joka mielessä monipuolinen.

– Mukana on laajasti eri-ikäisiä loppilaisia, eri ammateissa toimivia, eri puolilla Loppea asuvia ja vahvasti myös eri yhdistyksissä toimivia. Minulle on tärkeää se, että lista on sellainen missä yhdistyy monipuolinen osaaminen ja jo nyt meillä on koossa sellainen.

Kesälle on sovittuna vielä useampia ehdokastaapaminen ja niiden myötä ehdokasmäärä tullee nousemaan vielä.

– Katsotaan miten kesä tässä menee. Muutama erittäin mielenkiintoinen nimi on vielä työnalalla ja olemme niidenkin suhteen toiveikkaita.

Lopen kunnanvaltuustoon valitaan ensi syksyn vaaleissa 35 valtuutettua. Aiemmin kunnanvaltuuston koko on ollut 27.

– Tärkeintä on kuitenkin hyvät ehdokkaat, mutta tottakai olen tyytyväinen, että hyviä ehdokkaita löytyy paljon.

Vapaa-ajanasukkaille ”oma valtuutettu”

Vahvan kesä- ja vapaa-ajankunnan kunnanvaltuustoon Heinonen soisi myös vapaa-ajanloppilaisten edustuksen. Suora ehdokkuus ei vapaa-ajanasukkaille ole mahdollista, mutta Heinonen toivookin vielä löytävänsä ehdokkaaksi mökkikuntaansa esimerkiksi eläkepäivillä vakituisesti muuttaneen entisen vapaa-ajanloppilaisen.

– Tiidän, että tällaisia loppilaisia on ja kannustankin nyt ottamaan vaikka itse rohkeasti yhteyttä. Uskon, että tällaisilla pitkään Loppea vapaa-ajankuntamaan pitäneillä ja myöhemmin esimerkiksi vapaa-ajanasunnolleen pysyvästi muuttaneilla olisi paljon annettavaa Lopelle. Siellä on muuten aika monenlaista ammattiosaamistakin jolle olisi käyttöä.

Heinonen pitää mahdollisena, että jatkossa kuntaan voitaisiin perustaa myös mökkiläistoimikunta tai mökkiläisfoorumi. Nykyisin kunta pitää yhteyttä vapaa-ajanasukkaiden mm. Lopen Vapaa-ajanasukkaat ry:n kanssa vuosittain ja merkittäväksi yhteydenpidon välineeksi on muodostunut myös kesäkuun kunnan torimarkkinat.

Vapaa-ajan asukkaat käyttävät runsaasti kunnassa toimivien yritysten palveluja ja näin elävöittävät Loppea. Kesäisin parhaina lomakuukausina yli 3400 vapaa-ajanasunnon täyttyessä kunnan väkiluku jopa tuplaantuu.

– On kiistatta totta, että kuntamme palvelut eivät olisi tällä tasolla ilman vapaa-ajanloppilaisia. Kesän merkitys on kunnallemme erittäin suuri.

Samalla Heinonen toivoo, että muutkin vielä mukaan kotikuntaansa kehittämään haluavat ottavat rohkeasti yhteyttä. Ehdokaslistat jätetään kunnan keskusvaalilautakunnalle vasta myöhään syksyllä ja mukaan ehtii vielä hyvin.

– Toivon todella, että saamme mukaan vielä lisää uusia loppilaisia. Kuntamme on kasvanut jopa yli 100 asukkaan vuosivauhtia monena vuonna ja toivon, että tästä joukosta löytyy myös uusia ehdokkaita ja toimijoita Lopelle. Olkoot tämä vaikka yleinen haaste lähteä mukaa, totesi Heinonen.

Lisätietoa kunnallisvaaleista saa mm. Lopen Kokoomuksen kotisivuilta osoitteesta www.lopenkokoomus.fi tai Eeva Pyhälammelta 050-331 5465, Riitta Nylundilta 0400-809 298, Samppa Jarolta 040-836 9777 tai Timo Heinoselta 050-5122 760

Kommentit