Vankien lomia muutettava.

Blogi, tiistaina 15.10.2013

Viime päivinä on jälleen kerran puhuttanut vankien saamat lomat. Vaarallinen vanki päästetään lomalle, jolta hän jää palaamatta vankilaan. Perusperiaate on, että lomalle voi päästä, kun rangaistuksesta on kärsitty kaksi kolmasosaa. Tosin sitäkin ennen ”tärkeän syyn perusteella”.

Tuntuu uskomattomalta, että vakavasta rikoksesta tuomittu ja esimerkiksi kertaalleen autokuljetuksesta karannut vanki voidaan päästää hyvinkin pian uudestaan sitten ihan valvomattomalle lomalle. Joku silloin järjestelmässä tai lainsäädännössä ei toimi.

Minusta yksi erikoisuus on se, että lomalta palaamatta jättäytyminen ei olekaan karkaaminen. Vankilanjohtaja Harri Rämö Kylmäkosken vankilasta kertoo Aamulehdessä, että ”poistumislupaehtojen rikkominen ei ole rikoslaissa rangaistava teko, joten siitä ei voi antaa tuomiota. Vankeuslain mukaan rikkojalle voidaan määrätä kurinpitorangaistus. Se tarkoittaa, että johtaja määrää kurinpitorangaistuksen asteikolla varoituksesta ehdottomaan yksinäisyysrangaistukseen. Rikkomus vaikuttaa myös tuleviin lupa-arviointeihin”.

Minusta vakavista rikoksista tuomittuja ei tue päästää pääsääntöisesti lainkaan lomille eikä varsinkaan ilman valvontaa. Suomessa elinkautisvankeja on noin 200 ja heillekin nykymallien mukaan myönnetään poistumislupia ilman valvojaakin ja valvontaakin. Nykyisin mahdollinen valvonta on saattaja ja onneksi ensi vuonna myös seurantapanta. Tosin pannankin heikkous on se, että panta tarvitsee seurannan toimimiseksi matkapuhelimen. Sen taasen vanki voisi jättää helpolla matkastaan pois.

Samalla minusta lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että lakia muutetaan, että poistumislupaehtojen rikkominen eli esimerkiksi palaamatta jättäminen lomalta olisi rikoslainkin mukaan rangaistava teko. Tulen jättämään aiheesta maamme hallitukselle esityksen.

Mutta nyt aamupalaveriin. Tänään apteekkien asiaa ennen valiokuntia. Kello jo kohta puoli seitsemän ja suunnaksi siis Helsinki.

Kello 19.39 ja kotona jo pari tuntia. Aamun apteekkien edustajien tapaamisen jälkeen kolme valiokuntaa ja sitten täysistuntoon. Istunnossa tänään itse käytin muutaman puheenvuoron. Ensin uudesta asevientiä koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta. Minusta on välttämätöntä, että ainakin koko EU sitoutuu sopimukseen ennen kuin me ”kiltteinä” olemme taas etunojassa ratifioimassa. Nyt nimittäin arki on näyttänyt sen, että Italia ja Saksa ja moni muukin maa EU:ssa noudattaa toisenlaista asevientipolitiikkaa kuin Suomi ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla. Pelko on se, että Sakon omistava Beretta siirtää tuotantonsa myös maailman parhaiden Sakon tarkkuuskiväärien osalta muihin Euroopan maihin jos meidän vientopolitiikkamme eroaa muusta Euroopasta. En siis ole intohimoisesti asevientiä kaikkiin maailman kolkkiin kannattamassa, mutta en voi hyväksyä sitäkään, että erilaisen politiikkamme myötä menettäisimme Sakon ja sen yli 300 työpaikkaa johonkin muuhun Euroopan maahan. Aseiden määrä ei siis maailmasta tämän jälkeen vähenisi. Vain työpaikat Suomesta.

Puheessani hieman kävin läpi myös kaksinaismoralismiä mikä näkyy Euroopan maiden ulkopolitiikassa. Pienille maille näytetään ”mieltä” ja saadaan hyvä omatunto, mutta esimerkiksi Libya pystyi ostamaan itsensä ”vapaaksi” terrorismirikoksista ja koko Eurooppa oli diktaattori Gaddafin edessä beduiiniteltassa vain kolme kuukautta ennen kansannousua ja neljä kuukautta ennen kuin koko maailma käänsi selkänsä diktaattorille. Myös Suomen silloinen pääministeri Mari Kiviniemi oli kyseisellä EU-kokousmatkalla Libyassa vain muutama kuukausi ennen kansan nousemista diktaattoria vastaan kapinaan. Ja näitä esimerkkejä on muitakin mm. urheilun boikotoinnista ja arvostelusta, mutta isojen maiden ongelmien edessä olla hiljaa. Itse toivoisin tällaisessa omatunnon puhdistamisessa vastuullisuutta ja johdonmukaisuutta.

Toisena asiana käytin muutaman puheenvuoron hallituksen lakiesityksestä jolla rikostaustojen (väkivalta ja seksuaalirikokset) selvittäminen ulotetaan myös vapaaehtoistyötä tekeviin. Seksuaali- ja väkivaltarikoksiin syyllistyneet pitää saada pois lasten harrastusten parista. Tämä esitys on tärkeä ja odotettu ja nyt jo 10 vuotta voimassa ollut virka- ja työsuhteita koskeva rikosrekisteriselvitys on jo osoittanut vuosittain toimivuutensa. Itse ulottaisin selvitykset myös vammaisten ja vanhusten parissa toimiviin. Valiokunnassa asiaa pitää vielä miettiä tältä osin. On anteeksi antamatonta jos jo aiemmin tuomittu pääsee uusimaan rikoksen seuratoiminnassa. Toivottavasti tämä uusi laki auttaa tässä.

Mutta huomenna jatkamme. Niin ja tänään vielä Ylen Radio Hämeessä kävimme keskustelun maamme maatalouspolitiikasta. Itse pidän ensiarvoisen tärkeänä, että neuvotteluista löytyy malli jolla maamme maatalous voidaan turvata tulevaisuudessakin. Uskon, että tässä löytyy hyvä ja toimiva malli ja tällä hetkellä maatalousministeri Jari Koskisen johdolla neuvotellaan nykytasoista tukilinjaa joka jatkuisi aina vuoteen 2020 asti. Olisi siis tavanomaista vielä pidempikin ratkaisu. Toivottavasti tässä päästää tulokseen.

 

 

 

 

 

Kommentit