Aaron Burnett kirjoitti 14.4.2025 The Telegraphissa, että ”Saksan Leopard 2 -tankit floppaavat taistelukentällä Ukrainassa”.
German Leopard 2 tanks flop on battlefield in Ukraine.
Arvio Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen epäonnistumisesta Ukrainassa perustui maan puolustusministeriön omiin arvioihin. Niiden taustalla oli luottamuksellinen pöytäkirja Saksan puolustusasiamiehen ja noin 200 Saksan puolustusvoimien, Bundeswehrin, sotilaiden välisestä tapaamisesta. Tapaamisessa oli käsitelty erityisesti raskaan kaluston ongelmia Ukrainassa. Saksahan toimitti vuonna 2023, kuukausien vitkuttelun ja jahkailun jälkeen kahdeksantoista Leopard 2 – taisteluvaunua Ukrainaan. Panssarivaunukeskusteluhan kävi tuolloin kiivaana monessa eri maassa, myös meillä, ja lopulta Saksan liittokansleri Olaf Scholz suostui lähettämään tankit Ukrainaa, kun Yhdysvaltain silloisen presidentti Joe Bidenin hallinto oli ensin luvannut toimittaa Abrams-tankkeja. Saman laajan länsimaissa käydyn keskustelun lopputulemana myös meiltä annettiin helmikuussa 2023 ensin kolme Leopard 2R -raivaamispanssarivaunua Ukrainalle. Myöhemmin annoimme Ukrainalle vielä kolme vaunua lisää eli kaikkiaan yhteensä kuusi Leopard 2R -raivausvaunua lähti Parolannummelta Ukrainan aroille. Mutta jo saman vuoden kesään 2023 mennessä Ukrainan kerrottiin menettäneen kolme näistä meidän lähettämistä Leopard-panssarivaunua Etelä-Ukrainassa Zaporizzjan rintamalla. Loppujen kohtalosta ei ainakaan minulla ole tietoa. Näiden meiltä lähetettyjen vaunujen tarinassa on muuten mielenkiintoinen pieni loppilaislähtöisyyskin. Ehkä palaan siihen joskus.
Mutta nyt siis saksalaismedian haltuun saama pöytäkirja paljastaa, että ”Kaikesta julkisuudesta huolimatta Leopard 2 -tankit ovat osoittautuneet ukrainalaissotilaille varsin rajallisesti hyödynnettäviksi”. Ongelmien taustalla on jälleen kerran siis sodankäynnin muuttuminen ja sodassa isoon ja tärkeäänkin rooliin nousseet droonit. Asiakirjassa todetaan, että ”Leopard 2:t ovat alttiita droonihyökkäyksille, kuten panssarivaunut ylipäätään” ja lisäksi ”Leopardin monimutkainen rakenne tekee sen korjaamisesta taistelukentällä erittäin hankalaa. Vaikeasti vaurioituneet vaunut on vietävä erikoiskorjausryhmien luo Länsi-Ukrainaan tai jopa Puolaan asti.” The Telegraphin artikkelin mukaan monessa tapauksessa ongelmat ovatkin pakottaneet Ukrainan joukot käyttämään Leopard 2:ia lähinnä raskaana tykistönä.
Toki artikkelissa nostetaan esille toinenkin ongelma Leopardien suhteen ja tässä voisi syyttävän sormen osoittavan jälleen kerran Saksaan ja Scholziin? Berliinissä toimivan European Resilience Initiative Centerin johtaja Sergej Sumlenny, joka on muuten vuodesta 2022 lähtien lähes kuukausittain vieraillut Ukrainan rintamalla, nimittäin toteaa, että ”suurin ongelma Ukrainalle toimitetuissa Leopard 2 -vaunuissa on niiden vähäinen määrä”. Yhden tai kahden vaunun saatua osuman ja jouduttua korjattavaksi on iso osa kalustosta heti pois pelistä.

Kuvituskuva Abrams tankeista. Yhdysvaltalaistankit ovat menestyneet saksalaistankkeja paremmin Ukrainan rintamalla. M1 Abrams on General Dynamicsin valmistama Yhdysvaltain maavoimien ja merijalkaväen ensisijainen taistelupanssarivaunu, joka otettiin palveluskäyttöön vuonna 1980. Sitä pidetään yleisesti yhtenä nykyajan luotettavimmista ja kehittyneimmistä panssarivaunuista, ja siitä on olemassa kolme pääaseen, panssaroinnin ja tekniikan osalta toisistaan poikkeavaa mallia: M1, M1A1 ja M1A2.
Ja kolmas haaste on ns. ilmaherruuden puute. Leopardit toimivat hyvin, kun ne saavat avukseen ilmatukea, mutta tästäkin Ukrainalla on pulaa. ”Leopard 2 -vaunut eivät myöskään ole suunniteltu Ukrainan olosuhteisiin.”
Jo aiemmin viime vuoden joulukuussa Yhdysvaltain entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan myönsi vähän samaa jenkkitankeista. Sullivan totesi, että yhdysvaltalaiset ”Abrams-tankit eivät ole olleet ”kaikkein käyttökelpoisinta kalustoa” Ukrainalle. Ja samaa raportoivat ukrainalaismediat joiden mukaan niin Leopardien kuin Abramsien huolto oli osoittautunut raskaaksi logistiseksi taakaksi. Samanlaisia ongelmia on raportoitu myös Britannian toimittamien Challenger 2 -tankkien kanssa.
Ehkä ainakin minulle mielenkiintoisin huomio Sumlennyltä oli koko Leopardien toimintafilosofia. Sumlenny toteaa, että ”Tankit suunnitteli sukupolvi, joka ei ollut nähnyt sotaa. Heillä oli taipumus monimutkaistaa järjestelmiä liikaa”, kun taas ”1960-luvulla suunnitellut vanhemmat järjestelmät, joiden suunnittelijat olivat kokeneet sodan, ovat taistelussa paljon käytännöllisempiä – tosin panssarointi niissä on heikompaa.”
Yhdysvaltalaisten Abramsien kohdalla ei ole kerrottu samanlaisista sotaa käymättömien suunnittelijasukupolvien tekemistä ongelmista. Tässä ehkä näkyy USA:n ja Saksan ero toisen maailman sodan jälkeisessä historiassa? CNN:llä viime vuoden kesällä, jo eläkkeellä oleva, yhdysvaltalainen kenraaliluutnantti Mark Hertling totesi, että vaikka Abrams on teknologinen ihme, sen ylläpito vaatii valtavat resurssit. Hertling totesi kesällä 2024, että ”Nämä ovat uskomattomia tankkeja, mutta niiden käyttö edellyttää erittäin kehittynyttä huoltoketjua. Polttoaineen kulutus on valtavaa, ja huolto vaatii erikoisosaamista, mikä rasittaa Ukrainan nykyisiä kykyjä.”
Aaron Burnett kirjoittamassa The Telegraphin artikkelissa kerrotaan, että Yhdysvaltojen ja Australian toimittamista noin 80 Abramsista noin 20 on tuhoutunut, vaurioitunut tai kaapattu.
Tässä valossa onkin mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea ja miten Ukrainassa tapahtuvan laajamittaisen ja pitkittyneen massasodankäynnin opit tulevat näkymään uudessa puolustusmateriaalikehityksessä? Itse olen tätä nostanut myös esille meillä. Ukrainan opit pitää hyödyntää tehokkaasti myös omassa TKI-toiminnassamme. Tätä pohditaan myös The Telegraphin uutisessa ja kerrotaan, että ”saksalaiset puolustusasiantuntijat näkevät Ukrainan kokemuksessa merkittäviä opetuksia myös Saksan omaa puolustushankintaa ajatellen, etenkin jos Venäjä päättäisi testata Natoa.” Tässä esille nousee keskeisimpänä oppina kaluston määrän kasvattaminen. Vuotanut pöytäkirja paljastaa myös sen, että Saksan toimittamat ja hyvin toimivat ilmapuolustusjärjestelmät kärsivät ammuspulasta.
Mielenkiintoinen artikkeli ja väistämättä tässä tulee mieleen nyt meidän uusi FAMOUS eli European Future Highly Mobile Augmented Armored Systems -hanke ja sen uusi Patrian FAMOUS ATV. Maajoukkojen liikkuvuuden ja suorituskykyjen parantaminen ovat nimittäin tärkeitä painopisteitä, kun nyt EU-maat kehittävät pitkällä aikavälillä puolustustaan. Tähän tarpeeseen vastataan osaksi myös ja tällä yhteiseurooppalaisella FAMOUS-hankkeella, jossa kehitetään tulevaisuuden panssaroitujen ajoneuvojen teknologioita, suorituskykyjä ja maataisteluvalmiuksia. Nyt kehitettävältä ajoneuvoratkaisulta edellytetäänkin nimenomaan erinomaista taktista ja operatiivista liikkuvuutta. Myös sen kustannuksiin, valmistettavuuteen, digitaalisuuteen ja ylläpitoon elinkaaren aikana kiinnitetään huomiota.
Tänään tarkoitus suunnata illansuussa sitten valtameren taakse. Tuleva viikko menee Yhdysvalloissa.
New York, Washingoton ja Dallas.
Washingtonissa tapaamisia mm. Yhdysvaltojen kongressissa ja IMF:ssä. Tarkoituksena on keskustella muun muassa talouden näkymistä. Ja sitten Dallasissa on tarkoitus perehtyä Texasin talouskehitykseen ja kasvuun sekä myös suomalaisten yritysten toimintaan. Yksi mielenkiintoinen kohde on myös Lockheed Martin Fort Worthissa eli F35-hanke myös pöydällä ja koneemme jo rakenteilla halleissa.
……..
Kello 17.14 ja kohta ilmaan. Palataan aiheisiin Amerikan mantereella.
…….
Kello 20.19 New Yorkin aikaa eli nopeasti meni tämä lento 🙂 Nyt vähän rytmiä huomiseksi ja työtehtävät alkavat.