Good Morning America! – Onko Yhdysvallat ajautumassa taantumaan?

Blogi, sunnuntaina 04.05.2025

Good Morning America!

Uusi päivä ja nyt valtameren takana. Tänään aamusta New York ja illalla junamatka Washingtoniin. Eilen siis matkapäivä ja illalla JFK:n kautta hotellille.

Tänään edustustossa Suomi-Yhdysvallat aiheita ja tietysti laajasti esillä talous ja myös tullikysymyksen. Eilenhän NBC Newsin ”Meet the Press” -ohjelmassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuutteli, että ”fantastisesti” Yhdysvaltain talous tulee menemään pitkällä aikavälillä, mutta nyt maan talous on tällä hetkellä ”siirtymävaiheessa”.

”Trump downplays recession fears, saying the U.S. would be ’OK’ in the long term”

NBC News siis otsikoi uutisensa, että ”Trump vähättelee taantumapelkoja ja sanoo Yhdysvaltojen olevan pitkällä aikavälillä ”ok”. Haastattelussa Trump kuitenkin myönsi, että taantumakin on mahdollinen, mutta sitä seuraisi sitten maan historian paras talous. NBC News kuitenkin muistutti uutisessaan, että ”Wall Streetin analyytikot ovat yhä huolestuneempia siitä, että maa voi ajautua taantumaan Trumpin muuttuvan tullipolitiikan vuoksi”. Yhdysvaltain kauppaministeriön viime viikolla julkaisemien alustavien tietojen mukaan Yhdysvaltain talous supistui -0,3 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä. Supistuminen johtui pääasiassa viennin laskusta ja tuonnin kasvusta ennen Trumpin odotettuja tulleja. BKT:n laskun Trump kuittasi tyylilleen uskollisesti syyttäen siitä edeltäjänsä Joe Bidenin politiikkaa.

Tänään siis New Yorkissa aamusta edustuston tapaaminen ja sitten junamatka Acela 2253 New Yorkista Washingtoniin.

…..

Kello 18.49 ja nyt junamatka jo takana ja Washington. Myös sunnuntai meni nyt töiden parissa ja huomenna sitten jatketaan täällä talousaiheiden parissa.

 

 

Tagit: Washington,

Kommentit