Tänään ennen kukonlaulua jo herätys ja työmatkalle Lappiin. Valtiovarainvaliokunnan johdon kanssa vierailimme tänään Lapin lennostossa, tutustuimme paikallisten matkailuyritysten Apukka Resort ja Arctic Treehouse Hotel toimintaan ja tapasimme Rovaniemen kaupungin johtoa valtuuston puheenjohtaja Heikki Auton (kok.) johdolla.
Aamun Finnairin koneen jälkeen koneet vaihtuivat hieman ärhäkämpiin. Hävittäjälentolaivue ja Ilmavoimien taistelutavan toimintaesittely oli kyllä mieleenpainuva. Puolustuspolitiikan parissa olen saanut tehdä töitä yli 12 vuotta ja myös VaV hallinto- ja turvallisuusjaostossa kahdeksan vuotta ja täytyy todeta, että paljon on tapahtunut. Nyt Ilmavoimissa jo valmistaudutaan uusiin F35-hävittäjiin ja samaan aikaan myös Naton tuomiin kv-tehtäviin.
Iltapäivä ja ilta sitten vielä matkailuaiheiden parissa ja sielläkin paljon tehty ja tapahtunut nyt koronan ja Venäjän hyökkäyssodan jälkeen. Turistivirtoja on korvattu uusilla ja mm. Aasian ja Venäjän turistit on isolta osin korvaantunut kotimaan matkailijoiden lisäksi mm. Euroopan ja esimerkiksi Turkin matkailijoilla. Sopeutuvaisuus on menestyksen perustaa.
Huomenna aamulla sitten valiokunnan kanssa kuulemme vielä Lapin liiton ajankohtaisista asioista sekä vierailemme mm. Kemissä Kiertotalouskeskuksessa ja Metsä Groupin biotuotelaitoksessa. Kemin lisäksi käymme torstaina Torniossa tutustumassa Aromtech-yritykseen.
Nyt kello jo paljon ja, kun ei enää yötöntä yötäkään tarjolla niin taidan painaa pään tyynyyn. Kiitos tästä päivästä.