Valtiovarainministeri Petteri Orpo maanantaina Hämeen kierrokselle – Tänään viimeinen lomapäivä ja nautitaan kauniista talvesta

Blogi, perjantaina 04.01.2019

Eilen oli ensimmäinen Pizzaa ja Politiikkaa -nuorteniltani Lahdessa ja edellispäivänä avasimme jo Lahden Kokoomuksen kanssa markkinavuoden Lahden Kuukausimarkkinoilla. Nyt tulevana maanantaina sitten aloitetaan uuden vuoden ministerikiertueet. Puolueemme puheenjohtaja ja Valtiovarainministeri Petteri Orpo tulee silloin Kanta-Hämeeseen kiertuepäivälle. Aloitamme päivän jo aamulla Lounais-Hämeestä ja Forssassa sitten ensimmäinen yleisökahtitilaisuus Ystävän Kammarissa kello yksitoista.

Sieltä sitten matkamme jatkuu kohti Riihimäkeä ja matkalla pysähdymme munkkikahville kantatie 54:n varressa Jokiniemen Shellille. Tervetuloa sinnekin kahvittelemaan ja Lopella aiheina ainakin liikennehankkeet ja teiden korjausvelka ja myös liikenteen tulevaisuuden verotus. Itse olen toppuutellut vihreiden ja muutamien muidenkin intoa lisätä liikenteen veroja ja jopa kieltää polttomoottoriautot. Pintaan on jälleen pulpahtanut myös ruuhkamaksut. Uskomatonta. Mutta näille pitää sanoa ei ja liikenteen verotaakan korotuksella myös ei. Nykyinen noin 7 miljardia liikenteeltä pitää riittää ja siitä pitää riittää myös rahaa liikenneverkon kunnossa pitoon ja korjausvelan pienentämiseen ensi vuonnakin.

Ainoat korotukset mitä liikenteelle itse olen valmis tukemaan ovat esimerkiksi nyt voimaan tuleva ulkomaalaisen raskaanliikenteen tiemaksut. On oikein, että mm. venäläiset rekat saadaan maksamaan teittemme käytöstä. Vinjettimaksujen käyttöönotosta sovimmekin viime vuoden viimeisinä päätöksinä. Kotimaiselle raskaalleliikenteelle tämä kompensoidaan käyttövoimaveroa alentamalla. Eli vaikutus kohdistuu vain ja ainoastaan ulkomaalaisiin rekkoihin.

Lopen Shelliltä sitten jatkamme matkaa Riihimäelle missä yksi yritysvierailu ja hieman sote-asiaakin ja Riksun yleisötilaisuus sitten tuttuun tapaan Laurellilla. Laurellin kahvila on myös paikkana kun suuntaamme sitten vielä Janakkalan Turenkiin ja sieltä kierroksemme päättyy Hämeenlinnaan Raatihuoneelle. Raatihuoneen minisemmassa aiheina mm. Hämeen matkailu, mutta myös työ ja työllisyys ja yrittäjyydenkin kysymykset.

Tervetuloa siis mukaan ja kahville! Tässä vielä kierroksemme ohjelmaan. Tervetuloa siis maanantaina 7.1.2019 mukaan vaikka koko kiertueemme ajaksi tai piipahtaa edes yhdessä pysähdyksessämme:

11.00 – 11.30 Yleisötilaisuus Ystävän Kammarissa, Hämeentie 5, 30100 Forssa

12.10 – 13.00 Yleisötilaisuus Lopen Shellillä, Lopen kantatie 214, Jokiniemi

15.00 – 15.30 Yleisötilaisuus, Café Laurell, Hämeenkatu 30, Riihimäki

16.00 – 16.30 Yleisötilaisuus Janakkalassa Café Laurellilla, Torikatu 2, Turenki

17.00 – 17.45 Matkailuelinkeinojen edistäminen, yrittämisen, työllistämisen ja työllistymisen helpottaminen (avoin tilaisuus),
Hämeenlinnan raatihuone, Raatihuoneenkatu 9-11, Hämeenlinna

Aurinko ei taida tänään paljoakaan nousta, mutta pikkuhiljaa valoa tähänkin päivään. Pakkanen paukkunut ja usvaa nyt aikalailla. Kaunista talvea.

….

Kello 19.08 ja jäin sohvalle. Tänään itseasiassa viimeinen kokonaan vapaapäivä ennen huhtikuuta ja ajattelin, että jään illaksi sohvalle.

Tänään käyty pilkillä ja myös hiihtämässä ja nautittu lasten suosikkiruokaa. Hiihtolenkin jälkeen Sinistä Lenkkiä ja raskanperunoita. Mukana päivä.

Huomenna Keski-Suomeen ja rallin pääkaupungissa jälleen aika juhlia päättynyttä autourheilukautta.

Kommentit