Valtioneuvoston Linnasta Karhulinnaan.

Blogi, keskiviikkona 16.07.2014

Tänään siis Helsinki-päivä ja eilisen Valtioneuvoston Linnan jälkeen kohteena Korkeasaari ja Karhulinna. Linnasta siis linnaan. 

Korkeasaari on yksi sellainen perheemme jokakesäinen kohde. Tänään sää näytti mitä parhaalta ja illansuussa sen pystyi hyvin vahvistamaan. Helsingissä ei tullut vettä kuin pari tippaa Vispilä-matkan aikaan kun Lopella taasen päivää oli viilentäneet kesäsateet. Sää muutenkin Helsingissä mitä parhain Korkeasaari-päivällä. Eläimet aktiivisesti liikkeellä leijona-pariskunnasta lähtien ja väkeä juuri sopivasti liikkeellä. Ja jos viime vuonna paikan siisteyttä arvostelin niin nyt annetaan kehuja. Ja palvelukin erinomaisen hyvää ja apuakin saatiin pikkupojan asfaltti-ihottumaan heti. Ravintola Pukissa olikin tuttu nuorinainen töissä. Aikanaan taisin hänelle jotain koulussa opettaakin. Haavat saatiin putsattua ja retkipäivä jatkui Mummun ja perheen kanssa.

Korkeasaaressa menee päivä hetkessä ja vielä enemmänkin olisi aikaa saanut menemään. Mutta tällainen retkipäivä tällä kertaa ja kun menomatka taitettiin isomman lapsen kanssa junalla niin takaisin sitten koko porukan kanssa autolla. Monenmoista siis tässä lomapäivässä koettiin ja pizzoilla se kruunattiin.

….

Ulkoasiainvaliokunta ei jätä aivan vapaaksi kesälläkään. Tänäänkin useampikin viesti ja taustamuistio liittyen EU:n kokoukseen ja suunniteltuihin toimiin Venäjän suhteen. Toivottavasti nyt toimet ovat riittäviä, mutta kuitenkin sellaisia, että emme tekisi kohtuutonta haittaa maallemme. Esimerkiksi keskusteluissa esillä olleet rajaohjelmien keskeytykset olisivat tällaisia. Kyse siis olisi mm. ENI- ja ENPI-ohjelmista, joista EU siis maksaa toisen puolen ja toisen maksamme Venäjä ja me puoliksi. Puhutaan kymmenien miljoojien hankkeista mm. tiestöön ja rajanylityspaikkoihin ja jos tämä hyvä yhteistyö nyt laitettaisiin jäihin voisi sen vaikutukset olla todellakin kauaskantoisia. 

Venäjän toimia Ukrainassa ja Krimillä ei saa katsoa läpi sormien, mutta tärkeintä olisi nyt etsiä tietä diplomatian kautta rauhanomaiseen ratkaisuun. En usko, että rajaohjelmoen alasajo muuttaisi Venäjän toimia Ukrainassa, mutta sen sijaan vaikutukset olisivat meille ja tavallisille venäläisille kovia. Toivotaan, että EU-pöydissä löydetään toisenlaisia ratkaisuja. Tätä tulee vastustaa. 

….

Vihreät ja Perussuomalaiset vastustivat Suomen komissaarin valintaa.

Tänään kuulimme EU:sta myös erikoisen uutisen. Vihreät ja perussuomalaisten EU-ryhmät asettuivat vastustamaan Suomen talouskomissaarin valintaa. On vaikea ymmärtää miten Suomen etua ajaa tämä? Eikö talouskomissaarin painavasta salkusta pitäisi enemminkin olla kaikkien suomalaisten iloisia ja tyytyväisiä. Olen varma, että on meidän kaikkien etu, että suomalainen istuu tällä keskeisellä paikalla ja näissä keskeisissä pöydissä. En siis ymmärrä miksi suomalaisen valintaa piti jopa suomalaisten itsensä vastustaa?

Yritän Twitterissä aiheesta kysellä myös Vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä. Ei ole halunnut vastata. Mielenkiintoista. Sinänsä nimittäin mielenkiintoista, että kuitenkin ymmärsin, että Suomen hallituksen tehdessä esityksen maamme komissaarista Ville Niinistökin tuki Kataista.

Mutta Vihreiden Heidi Hautalan, Vasemmistoliiton Merja Kyllösen ja Perussuomalaisten Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon vastustuksesta huolimatta Jyrki Katainen valittiin tänään kovalla äänimäärällä, 421, talouskomissaariksi. Myöhemmin tänään vielä komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kertoi päättäneensä nimittää Jyrki Kataisen myös komission varapuheenjohtajaksi. Arvostusta siis löytyy ja osaamiseen luotettaan. 

Onnea vielä siis Jyrki Kataiselle kovasta EU-paikasta ja toivottavasti myös tulevssa komissiosta löytyy tärkeä salkku. Näin uskoisin.

Ja toivottavasti pieni Suomi osaa jatkossa pelata paremmin yhdessä Euroopankin pöydissä. Olemme siellä juuri niin heikkoja kuin heikoin lenkkimme on. Ja juuri niin vahvoja kuin yhdessä olemme ja omissa Eurooppa-ryhmissä pystymme olemaan. Kaikkien kannattaisi pelata nyt samaan maaliin.

Kello 21.00 ja sauna lämpiämässä. Juuri pihahommista tupaan ja nyt saunan kautta Loppijärven aaltoihin. Järvemme voinut nyt paljon viime kesää paremmin. Onneksi joskus näinkin vaikka en ihmeparantumisiin uskokaan. Työtä tulee siis jatkaa.


 

Kommentit