Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen: Tavoitteena koko Suomeen liikkuva elämäntapa

Blogi, lauantaina 06.04.2019

Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja, kansanedustaja  Timo Heinonen pitää tärkeä, että Liikkuva Koulu -ohjelma saa jatkoa myös alkavalla vaalikaudella. Heinonen haluaa laajentaa ohjelman myös varhaiskasvatukseen, mutta myös toiselle asteelle ja korkeakouluihin. Tavoitteena pitää olla lopulta liikunnallinen elämäntapa.

-Itse haluan, että näiden Liikkuva koulu -ohjelmien kautta päästää siihen isoon päämäärään eli kohti elämänmittaista liikkuvaa elämäntapaa, linjaa Timo Heinonen, joka on toiminut kakstoista vuotta Valtion Liikuntaneuvostossa.

Käsipalloseura Riihimäen Cocksin Teemu Tamminen vieraili Riihimäellä lauantaina kansanedustaja Timo Heinosen vaalitilaisuudessa.

Heinosen mukaan tämän pitää näkyä jatkossa myös yhdyskuntasuunnittelussa ja kaavoituksessa. Myös pyöräteiden määrää tulee lisätä maaseudulla ja maakuntakeskuksissa sekä seutukaupungeissa.

-Kevyenliikenteenväylät ja pyörätiet ovat tehokkaimpia lähiliikuntapaikkoja. Pitää myös miettiä paremmin pihojen suunnittelua esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa. Paras paikka pitää varata parkkipaikan sijaan jatkossa aina liikkuvalle koulupihalle, vaatii Heinonen.

Heinonen haluaakin jatkossa käyttöön otettavan myös kaikkien päätösten liikuntavaikutusten arvioinnin.

-On tärkeä aina tarkastella sitä lisääkö tehtävä päätös liikunnan mahdollisuuksia ja määrää vai toimiiko se jopa päinvastoin.

Valtion Liikuntaneuvostossa Heinonen on vuosien ajan käsitellyt myös liikuntapaikkarakentamisen valtiontukia ja myös urheilun ja seuratoiminnan rahoitusta.

-Meidän tulee vahvistaa nimenomaan suoraan urheiluun menevää rahoitusta. Seuratuki ja urheilijoiden ja valmentajien tuet ovat tehokkaimpia keinoja panostaa liikuntaan hallinnon sijaan. Myös harrastustakuu ja koulujen kerhotoiminta ovat sellaisia mitä on syytä edelleen kehittää ja tukea enemmän.

Heinonen haluaa ulottaa liikuntarakentamisen tuen myös koskemaan uusia kuntien käyttämiä rahoitusmalleja.

-On järkevä tehdä tämäkin niin, että varmistamme miten saamme käytössä olevalla rahalla maahamme mahdollisimman paljon ja eri lajeja tukevia harrastuspaikkoja, toteaa Heinonen ja nostaa yleisimpien eli jäähallien, uimahallien ja palloiluhallien rinnalla esille myös mm. ratsastusmaneesit, agilityhallit ja ampumaradat.

Heinonen harmitteli Riihimäellä, että liikunnasta ja urheilusta on puhuttu vaalien alla aivan liian vähän niiden tärkeyteen nähden.

Kommentit