Iiro Viinanen tukiryhmän vetäjänä – Ilman isoa Timon Tiimiä, yli 600 tukijaa ja ilman myös lukuisaa suosittelijoiden joukkoa ei tässä pärjättäisi

Blogi, perjantaina 05.04.2019

110214, iiro viinanen, timo heinonen, vanajanlinna

Iiro Viinanen on toiminut minun kolmen aiemman eduskuntavaalikampanjani tukiryhmän vetäjänä. Ja toimii myös tämän neljännenkin. Te jotka olette blogia pidempään lukeneet niin tiedätte mistä Iiron ja minun ystävyyteni kumpuaa ja mitä kaikkea sen matkan varrelle on mahtunut. Olen äärimmäisen iloinen, että Iiro on nytkin mukana vaikka toipilaana ei nyt kiertueelle olekaan mukaan päässyt.

Timon Tiimissä on hieman yli 600 tukijaa jotka aikanaan myös julkisesti nimensä tukiryhmääni antoivat. Sen jälkeen porukka on vain kasvanut vaikka joitakin on vuosien varrella rivistä poistunutkin. Tänään ryhmä on yksi maamme suurimpia ja myös aktiivien Timon Tiimi on aikalailla ainutlaatuinen tässä maassa. Se ryhmä tekee työtä kampanjapäällikköni Riku Bitterin johdolla nyt lähes 24/7. Olen kiitollinen ja hämmentynyt.

Ja sitten mukana on upea joukko näitä suosittelijoita. Heitä tulee lisää vielä vaaleihin asti, mutta mukana sanomassa sanansa minusta ovat mm. oikeusministeri Antti Häkkänen, puolustusministeri Jussi Niinistö, työministeri Jari Lindström, mutta myös mm. käsipalloilija Teemu Tamminen, ratsastaja Anna-Juulia Kontio, monet kansanedustajakollegani Pertti Salolaisen ja Sinuhe Wallinheimon johdolla, mutta myös Anneli Taina ja monet muut. Kiitos heille ja teille kaikille.

Ilman tätä kaikkea ei tätä tehtäisi. Kiitos. Nyt uusi aamu ja tänään kiertuepäivä vie Päijät-Hämeeseen ja Heinolan Kuukausimarkkinoille ja sieltä kiertuepäivälle Päijät-Hämeen kuntiin. Illalla sitten Pizzaa ja Politiikkaa -ilta Lopella Lopen Kokoomusnuorten kanssa. Tulkaahan moikkaamaan jos matkani teidän matkan varrelle osuu.

….

Heinolan Markkinoilla valtavasti väkeä – Kiertuepäivä vei tänään myös Lahteen, Lahteen, Hartolaan, Sysmään ja Asikkalaan

Eilen mentiin 14 tuntia ja tänään sitten 15 tuntia. Vauhdikkaita päiviä ja pysyy kroppa kunnossa. Tästäkin varresta kun nyt on rapissut matkan varrelle kolmessa viikossa kolme kiloa niin sitähän ollaan kesäksi kesäkunnossa. 

Aamulla kello 5.30 herätys ja matkaan. Aamukahvit jo kotona ja sitten kahvit Shellillä ja Riihimäen ABC:llä ja seuraavat vasta Lahdessa. Ennen Heinolan Suurmarkkinoita pysähdyimme sinne ja väkeä ollut koko päivän liikkeellä. Aivan erityisen paljon sitten Heinolassa. Paljon juttuhetkiä ja keskusteluissa mm. Vierumäki, lasten ja nuorten liikunta, koulutus ja korkea työttömyys, esitykseni Heinolan junien henkilöliikenteestä ja myös lisämääräraha minkä sain tälle vuodelle Heinolan Lintutarhalle. Ja muutama tiukka keskustelu myös maahanmuutosta ja poliisin heikoista resursseista ja myös teiden pintojen hajoamisesta. Monesta tiestä tänä talvena ns. pinta korkannut irti. Tehtävää siis riittää.

Samoja aiheita myös päivän jatkokiertueella esillä ja myös ammunta niin metsästys- kuin reserviläläisammunnatkin. Tämän parissa olenkin saanut tehdä työtä ja on kuulemma myös pantu merkille. Meidän tulee huolehtia, että ampumarataverkko säilyy kattavana ja lisäksi kehittää olemassa olevia ratoja edelleen.

Tunnelmia Lahdesta, Heinolasta, Sysmästä, Hartolassa ja Asikkalan Vääksystä. Hieno ja antoisa päivä.

Myös suomalainen ruuantuontanto puhutti ja myös kauppojen ruuanhinnat ja tämä halpuuttaninen. Moni toivoi, että viljelijä ja ruuantuottaja saisi reilumman siivun ja joku ehdotti myös tuotesarjaa missä ruuantuityaja saisikin isomman siivun itselleen. Olisiko paikallaan ja ideaa?

Nyt illalla vielä Lopen Kokoomusnuorten Pizzaa ja Politiikkaa ilta ja sitten jos jo kotia kohden. Pitkä ja antoisa päivä.

Kommentit