Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen Lahden ammunnan maailman cupissa: Ampumaratatoiminta turvattava kattavasti koko maassa

Uutiset, perjantaina 16.08.2019

Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Heinonen seurasi perjantaina haulikkoammunnan maailman cupia Hollolan Hälvälässä. Satavuotisjuhliaan viettävien Suomen Ampumaurheiluliiton ja Lahden Ampumaseuran Lahti MC19 keräsikin lähes 500 ampujaa 75 eri maasta.

-Erinomaisesti järjestetty kilpailu. Sain olla katsomassa ammuntaa myös Rion Olympialaisissa ja täytyy sanoa, että kyllä Suomessa hommat osataan hyvin, kiitteli ja kehui Timo Heinonen Suomen kilpailun järjestelyjä.

Tämän tason kilpailuja näkee Suomessa harvoin. Maailmanmestaruuksista ammuttiin Hollolassa 17 vuotta sitten ja maailman cupia 24 vuotta sitten. Edellisen kerran Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup järjestettiin Suomessa siis vuonna 1995.

-On tärkeää, että meillä olisi korkeatasoisia kansainvälisiä kilpailuja Suomessa lajissa kuin lajissa. Ne ovat yksi tae sille, että meiltä noustaisiin mukaan eri lajien maailman huipulle. Nytkin kotikisa avasi monelle nuorelle ampujalle sen ensimmäisen kosketuksen todella suuriin kv-kisoihin. Ilman tätä se portti olisi voinut jäädä kokonaan avaamatta, totesi Heinonen.

Liikuntarakentamisen parissa yli 12 vuotta toiminut Timo Heinonen katseli tyytyväisenä myös Hälvälän Ampumaurheilukeskuksessa tehtyjä rakennustöitä. Maailman cupia varten radan melluvalleja esimerkiksi korotettiin ja rataa kehitettiin yli miljoonalla eurolla.

-Aiemmat kuusimetriset meluvallit korotettiin nyt 18 metriin. Ne estävät hyvin äänen leviämistä ympäristöön. Tällainen työ on ainoa tae sille, että saamme ampumaratamme pidettyä käytössä ja kohtuullisen etäisyyden päässä asutuksesta.

Heinonen toivoikin, että maamme hallitus vahvistaisi ammun olosuhteita varmistamalla sen, että esimerkiksi jokaisessa maakunnassa olisi vähintään yksi toimiva ja kehitettävä ampumaurheilukeskus.

-Tämä varmistaisi sen, että saisimme jatkossakin ampujia ampumaurheilun pariin, mutta myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön näkökulmasta tämä olisi äärimmäisen tärkeää. Olen luvannut nostaa asian syksyllä keskusteluun myös tuoreen puolustusministeri Antti Kaikkosen ja urheiluministeri Hanna Kososen kanssa. Ampumaradan kattavuus pitää varmistaa yhdessä valtiovallan ja paikallisten toimijoiden kesken. Tähän pitää varata myös rahoitusta liikuntapaikkarakentamisen määrärahoista tuleville vuosille, kertoi Timo Heinonen.

Heinonen näkee tärkeäksi, että urheilun suurtapahtumastrategian toimeenpanon osanan arvioidaan myös eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja myös harjoittelupaikkojen kattavuus ja riittävyys.

Kommentit