Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen HIHS:ssä: ”Tarvitsemme huipputapahtumia hyvän perusharrastamisen rinnalle”

Uutiset, tiistaina 23.10.2018

Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Heinonen vieraili Helsinki International Horse Show’ssa Ratsastajaliiton vieraana sunnuntaina tapahtuman pääpäivänä. Ratsastusta itsekin harrastavana Heinonen nautti jälleen tapahtuman tunnelmasta ja ratsastuksen World Cupin huikean kovasta tasosta.

-Me tarvitsemme tällaisia huippu-urheilun tähtitapahtumia eri lajeissa Suomeen. Ne ovat osaltaan nuorille lahjakkaille harrastajille haave ja harjoittelun motivaattori, huippuratsastajille paikka päästä kilpailemaan kotiyleisön kannustuksen edessä ja meille harrastajille paikka päästä nauttimaan tunnelmasta ja maailman parhaista urheilijoista, totesi Timo Heinonen sunnuntain pääkilpailun ratsastuksen Helsingin World Cupin jälkeen.

Heinonen on toiminut Valtion Liikuntaneuvostossa jo pian kahdentoista vuoden ajan ja pitkään myös liikuntapaikkarakentamisen parissa. Rakentamisen Suunta-asiakirjaa ollaan paraikaa Heinosen johdolla uudistamassa.

-Viimeksi halusimme nostaa esille urheilun tasa-arvon ja sen myötä myös on tuettu yhä enemmän myös mm. ratsastusmaneesien rakentamista. Näin teemme varmasti jatkossakin. Myös nousevat lajit ja huippu-urheilun suorituspaikat ovat nyt huomiomme kohteena, kertoi Heinonen.

Helsinki International Horse Show’n World Cupin voittoon ratsasti belgialainen Gudrun Patteet hevosellaan Sea Coast Pebbles. Saksalainen Hans-Dieter Dreher Embassylla jäi voittajasta 0,17 sekuntia ollen Helsingin kakkosia ja Peder Fredricson ja Hansson-hevonen ottivat kolmossijan Ruotsiin 0,21 sekuntia voittajaa hitaampina. Suomen Anna-Julia Kontio ja Ornellaia jäivät Show’n loppuhuipennuksessa 32:nneksi.

-Oli huikea finaali ja uusinta HIHS:lle. Itse toivoin jo Juulilta (Anna-Julia Kontio) jackpotia, mutta nyt se jäi vielä odottamaan. Upeasti Juuli on tehnyt kuitenkin nopeasti paluun maailman huipulle uusilla hevosillaan, ihasteli Heinonen.

Heinonen pääsi tutustumaan myös kokeneen ratamestarin, brasilialaisen Guilherme Jorgenin tekemään World Cup -rataan myös itse ratsastuskentällä. Rataa esitteli Heinoselle toistaiseksi ainoa suomalainen World Cup -osakilpailuvoittaja Mikael Forsten.

-Oli hieno päästä edes näin jalan kiertämään tällainen rata. Huikean korkeita esteitä ja vaikeita teitä. Kaikki oli kuitenkin viimeisen päälle kunnossa itse kisaan, kiitteli Heinonen radan ja kilpailun tekijöitä.

Helsinki International Horse Show tarjosi myös hienoa suomalaisjuhlaa kun Emma Kanerva ratsasti kotikisassa triplavoittajaksi. Lisäksi mm. Emma Tallberg ratsasti Arven-tammallaan uransa ensimmäisen viiden tähden voiton sunnuntain 140 sentin aikaratsastusfinaalista.

-Itse seurasin myös loppilaisen Ella Paloheimon otteita suurella areenalla. Ella on tehnyt hienoa ja määrätietoista työtä ja toivottavasti kaikki menee jatkossakin hyvin, totesi Timo Heinonen, joka itsekin asuu Lopella.

Suomen ratsastuksen suurtapahtuma antaa näin myös nuorille uusille ratsastajille hyvät olosuhteet kokea ensimmäisiä ratoja suurempien yleisöjen edessä.

-Tarvitsemme tällaisia tapahtumia ja täytyy kyllä nostaa kypärään ja kohottaa hevosen malja Tom Gordinille ja hänen joukoilleen tästä työstä.

Helsinki International Horse Show tarjosi kilpailutapahtumia on aina koko loppuviikon sunnuntaihin asti.

Kommentit